sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Viimeistä viedään

...siis viimeistä viikonloppua tässä talossa. Meidän varmaan olisi pitänyt hiki hatussa pakata, mutta sen sijaan vietimme eilispäivän Poikasen kanssa Riverwalksisa, ensin vähän tuliaisia shoppaillen, sitten ystävät saapuivat ja söimme lasten suosikkipaikassa eli Spurissa ja sitten - tadaa - oli vuorossa elokuva. Poikanen pääsi eka kertaa elämässään elokuvateatteriin, ja olihan se kokemus. Jaksoi hyvin istua ja katsoa Nanny McPhee II osan, mussutti popkornia ja joi pillimehua. Lopussa oli niin tunteikas kohtaus, että Poikanen parahti isoon itkuun. Voi toista!

Izzi tuli kotiin perjantaiehtoona ja toi tullessaan paitsi älyttmömän ukkosmyräkän, myös tämän teepparin äidille. Pikkuinen mannekeeraa.


Poikanen sai jo aiemmin päivällä kaaaauan toivomansa leijan. On saatu selittää pitkin viikonloppua, että miksei voikaan mennä lennättämään tuonne myrskyyn, kun kertaa tuulee hyvin. Juu on tuullut ihan tosissaan, pihatavarat lennelleet ja puukin kaatunut. Luulen, että lohikäärmeleija saisi kyytiä tuossa kelissä.


Tänään sunnuntaina aletaan pakkaamaan tosissaan. Oikeesti. Huomenna tulee huonekalujen noutajista ensimmäiset, joten ainakin kirjahyllyn pitää olla tyhjä.

Keväisen kirkasta tai syksyisen kuulasta pyhäpäivää kaikille, kuka missäkin puolen palloa on!

5 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Te olette tosi rentoja muuttajia, loistavaa! Minäkin olen kyllä sellainen viime tipassa tekijä, ja ikäviä töitä on varsinkin mukava lykätä mahdollisimman kauas. Onnea uuteen kotiin!

Anonyymi kirjoitti...

Voimia pakkaukseen, ja antoisaa loppuaikaa!

Nähhäänki sitten kesäkuussa, sillä minä olen toukokuun Hesassa.

Terkkuja Oulusta, jossa vappuhulinat (=haalari-ihmiset) on jo täysillä päällä!

Tiina

ColibriDreams kirjoitti...

Jaksamista pakkaamiseen, se on rasittavaa hommaa (ja siksi ainakin itse jätän sen aina viime tinkaan...).

Lapsosilla on ihanat ilmeet tuossa leijakuvassa!

KatjaK/Ekaterina kirjoitti...

Voimia pakkauspuuhiin! On siinä hommaa ja haikeus on yksi iso juttu, joka tulee siinä kaiken keskellä.

Pikkulilli kirjoitti...

Voimia pakkaushulinaan! Varmaan samaan aikaan jännittävä, iloinen, haikea, onnellinen ja surullinen olo.