lauantai 28. helmikuuta 2009

Happy Birthday to Me…

Bloginpitäjän juuri ohi vilahtaneiden synttäreiden kunniaksi hän päättää pitää ihka ekat arpajaiset!

Arvotaan kaksi voittajaa, ja kummallekin palkintona käsintehtyä botswanalaista: Ystäväkseni tulleen hopeasepän, Katherinen tekemät korvikset, kirahvit ja baobab-puut.



Kommenttilootaan osallistumiset ja arvonta suoritetaan keskiviikkona. Koska palkintoja on kaksi, onnettariakin on. Tai toinen on Onni: Poikanen, toiselta nimeltään juuri Onska. Ja virallisena onnettarena toimii Suomesta meille pyrähtänyt odotettu vieras, Veera.

I decided to hold a draw on my birthday (yep, happy birthday to me…) to give out something nice, locally hand made things. Leave your comment on the comment box and take part! The drawing will take place on Wednesday and The Lady Luck will be our little friend who is visiting from Finland. And since there are two prices, our Little One will be the Mr Luck to draw another winner. Someone will win a pair of silver Baobab earrings another a pair of giraffe earrings, both made by my friend Katherine, who owns a little silver shop here.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Visitaatio

Yöllinen elämä patiolla on vilkasta. Nyt partyihin on liittynyt ainakin kaksi uutta vierasta, samaa lajiketta.


Toisen saimme kiinni ja kuviin, toinen vilahti punaiset silmät hehkuen yöhön. Kuka osaa kertoa, mikä tämän yöperhosen laji on?!

Hän on kovin karvainen ja hänellä on pitkä kärsä. Selässä näyttäisi olevan alue, joka ei kasva karvaa, oranssi se on. Jalkojen välissä on lerpakkeet, karvaiset nekin, ehkä niille on joku tieteellisempikin nimitys. Asiantuntijat, auttakaa, haluamme tietää keitä nämä uudet tulokkaat ovat! Valtavan söpöjä ainakin.


If anyone of you readers recognize this moth, please tell us who is this mystical fellow visiting us now on regular basis! We find him quite irresistible and intriguing. Little furry friend of ours :)

Voiko nopeammin aamun tunnelma muuttua

Poikanen nukkui ensimmäisen yön omassa huoneessa! Sinne oli sijattu peti huomenna Suomesta saapuvalle ystävälle, mutta Poikanen valloitti sängyn. Arvelin, että hiipii keskellä yötä makkariin omaan sänkyynsä, mutta ei tyyppiä kuulunut.

Hän nousi iloisena ja minä onnittelin ja halasin, kun ensimmäinen yö omassa huoneessa oli mennyt hienosti. Hän oli nähnyt hyviä uniakin. Sitten otettiin mummokalenterista yksi merkki pois. Nyt on enää 12 yötä mummon tuloon. Ja yksi yö kummitädin ja ystävien tuloon.

Hurmaavan unentuoksuisen ja pehmeän hetken jälkeen jo aamupalalla elämä näytti taas varjoisammat kasvonsa Poikaselle. Keittiöön kuului hätääntynyt huuto: Äitiiii! Tää juusto on menny aivan öveliksi!

Kun huuto ei loppunut eikä keskustelemalla asiasta selvinnyt, jätin munakkaan palamaan ja menin katsomaan tilanteen. Tottahan se oli. Juuri kun olin luullut tekeväni leivän oikein (paahtoleipä neljän osaan pilkottuna, juustot jokaisessa osiossa jälkeenpäin laitettuna, niitä ei saa pilkkoa), se olikin päin pyllyä. YHDESSÄ PALASSA NIMITTÄIN OLI KAKSI PIENTÄ JUUSTOPALAA, ei yksi, kuten pitää. Ja mikä hälyttävintä, ne juustopalat olivat päällekkäin. Eli juusto oli tosiaan mennyt överiksi.


Ennen kuin tilanne saatiin korjattua, ehdin ottaa valokuvan. Sori sumuisuus, mutta ymmärrätte että nyt piti toimia nopeasti. Tilanne laukesi, hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää!

Mukavaa sunnuntaita kaikille :)

lauantai 21. helmikuuta 2009

Äiti tätinaisen uusi tukka ja liian villit lemuurit

Eräänä päivänä päätin laittaa hiukset vähän arkista nätimmin. Istuin lattialla suuren peilin edessä ja suoristusrauta lauloi. Poikanen tuli viereen, taputti olalle ja totesti: 'Hiiienoa äiti, nyt sää oot aivan tätinainen!'

Poikasen kommentista huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen tätinaiseksi muuttuneesta äipästä alkoi tuntua, että muutosta tarvitaan. Varasin ajan kampaajalle ja tulos on tässä. Poikasen kuvaamana, tietysti. Ei mitään suurta eroa entiseen, vain lyhennys ja kerrostus. Silti palaute oli mukava: ’Mää tykkään tästä uuesta tukasta äiti!’





Kampaamoreissun lisäksi on kesytetty kahta lemuuria ja yhtä lourie-lintua. Kuvassa lourie haavissa. Juu, ei pidäkään näkyä. Muuten kuin sielun silmin. Mielikuvitusystävät ovat tulleet taloon.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Poikanen kuvaa ja selostaa: Tämmöisiä

Mun miekkoja, niillä taistellaan.


Liina


Kukat.

Mama se on.



Ruukusta kuva.



Mikäs se on, nyt mää en itekkään tiiä?



Puu.

Lehtiä.


Joku muu puu.

Puu taas, mutta magneettipuu. Vai onko se se? (Frangipani)

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävyydelle

Emme mitenkään erityisesti vietä ystävänpäivää, mutta en voinut vastustaa näitä ihania, nyrkin kokoisia vaaleanpunaisia ruusuja!




Terveellinen ystävänpäivälounas toki nautittiin: kahvia, kokista, suklaamuffinsseja, suklaata, täysvoi-kaura-persikkakeksejä sekä hunaja-dijonsinappi cruncheja.



Kulinaristisen tervehdyksen ja hempeiden ruusujen myötä toivotetaan ystäville lähellä ja kaukana lämpöä, iloa ja kaikkea parasta!

Happy Valentine's Day to all dear Friends!

torstai 12. helmikuuta 2009

Poikanen on noiduttu

Tyyppi on tosiaan outojen voimien valtaama. Ne pakottavat hänet salaman nopeasti tyyneyden ja mukavan hetken keskeltä silmittömän raivon valtaan. Kiukku nousee nollasta sataan, ennen kuin kukaan on ehtinyt sanoa kulkukissa. Joskus monta kertaa päivässä.


Usein nämä (po)sessiot tapahtuvat todistajien läsnä ollessa, yleisön edessä. Kotona riittää puutarhuri tai kotiapu, mutta parasta on jos ollaan postissa, kaupassa, päiväkotiin tutustumassa. Jos ketään ei ole yleisönä, on tyydyttävä riehumaan äidille – mutta silloin voimat pakottavat
Poikasen melskaamaan ajallisesti pidempään ja joutumaan uusien valtojen vietäväksi aina, kun edellisestä on toivuttu. esimerkki:

-Haluan keksiä (ensimmäisenä aamulla)
-Katotaan sitten myöhemmin kun juodaan päiväkahvit, niinhän, ensin syödään aina puuro isin kans.
-Ei kun keksiä, nyt.
-Ei nyt.
-HALUAN KEKSIÄ! JA MEHUAAAAA!
-Mehua saat puuron kans.
-ENPÄS OTA! EN OTA MEHUA! IKINÄ! ENKÄ KEKSIÄ! EN TYKKÄÄ! (Vetää henkeä, kävelee -kirjahyllylle, tuo videon, työntää sen naaman eteen, sanoo tärisevällä äänellä)
-Haluan kattoa, NYT.
-Ei nyt, äiti laittaa aamupalaa, katot sitten kun puutarhuri tulee.
-SE ON TYHMÄ SE EI SAA TULLA SE EI SAA KOSKEA MEIDÄN LEIKKULIIN.
(Kuvitelkaa itse jatko, jos huvittaa)

Ehdoton riehaantuminen alkaa myös, jos puutarhurille viedään kylmää juomaa JÄILLÄ, kun hän paahtaa helteessä tuntitolkulla. On parasta, että juoma viedään salaa. Se on vaikeaa tätä nykyä, sillä jääkaapin ovi narahtaa kun sen avaa. Ja eräs tyyppi tuntuu kuulevan sen narahduksen, vaikka olisi takapihalla pyöräilemässä…


Ei voi olla kyse mistään muusta, kuin noituudesta, mummukin sen tiesi. Osasi jopa nimetä noition nimen, ja niin osaa Poikanenkin nyt: 'Tais tulla känkkäklänkkä.' Minua viehättää myös tämä raivarin jälkeinen tilannekatsaus: 'Mulla meni hermous.'



Meillä ’terribe two’ meni suht kivutta, mutta nyt eletään kiihkeimmän ’kammottava kolmosen’ aikoja.


Edellä kirjoitettu voi olla vaikkapa aasinsiltana viikon oikeaan noituus-pläjäykseen. Saimme kutsun tilaisuuteen, jossa luvataan


-parantaa sairaat
-päästää vangitut vapaiksi (siis henkivoimien sitomat)
-murtaa esi-isien langettama paha
-vapauttaa kirouksesta ja noituuden pauloista


Tilaisuus meni jo. Harmi :)

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Poikanen porisee taas

-Tuolla taitaa olla automaattinen pankki! (Kun ajetaan Caltexin ohi. Totta, siellä on pankkiautomaatti)



-Mummu meni eilen pekonihousuihin. (Kesti vähän aikaa avata tämä koodi. Suomeksi: Mummu meni eilen posliinimaalaukseen. ’Mää muistin väälin!’



-Äiti, saanko mä ajaa teän autoa kun oon vähän isompi? Ja te ootte pienempiä? (Poikasella on ajatus, että me tullaan pieniksi ja hän isoksi, taitaa pitääkin paikkansa jossain vaiheessa!)


-Mää tapan lehmän ja teen siitä luokaa. Keitän sen. (Ajetaan maaseudulla ja katsoo lehmiä, saa yhtäkkiä kuningas ajatuksen)
-Miten sää sen tapat?
-Ammun. Jalkaan. Jos se ei tajua kuolla, niin ammun toisen lehmän. Ja sitten keitän ja syön. Paan öljyä, mausteöljyä. Iso kattila, niiiin iso kattila se on. (Näyttää käsillä)
- Selvä homma. Annatko äidille sen taljan, matoksi.
-Annan mää. Mutta lehmän syön ite. Valo, se voi pulla sua.
-Mikä?
-Se talja.





Krikettimestari kuvattu Pretoriassa 1/09

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Puisto ilman leijonia

Tänään vietimme pyhäpäivää uudessa Lion Park Resortissa aivan Gaboronen ulkopuolella. Nimi juontaa siitä, että alueella on ennen ollut leijonapuisto. Nyttemmin sinne on rakennettu pienimuotoinen vesi/huvipuisto, jonka slogan on "Beach You can reach". Kissapetoja on kuitenkin tulossa wild animal encounteria varten. Leijonia oli jo kuulemma jossain, mutta ei näkösällä...


No se ei vauhtia hidastanut. Ei tänne leijonia tultukaan katsomaan, vaan pyörimään laitteisiin!



Kunnon vesipuiston tavoin altaaseen pääsi pyllähtämään vesiliukumäkeä pitkin tai sitten aivan kahlaamalla. Aaltojakin tuli tasaisin väliajoin, ja niistä kuulutettiin suorastaan juhlallisesti: Viisi minuuttia siihen, kun aaltokone käynnistyy...Kolme minuuttia siihen, kun aaltokone käynnistyy...Kaksi minuuttia siihen...



Aluetta kiertää kiskoillaan viehättävästi nariseva juna. Ravintolasta saa purtavaa ja poolin laidalla on paari. Omia eväitä ei kai saa ottaa mukaan, mutta moni oli tuonut omat retkituolit piknikille.


Poikanen oli mielissään ja kiersi hänelle sallitut laitteet moneen kertaan. Pettymys oli suuri, kun ei päässyt simpukka-pyörimykseen. Hän katsoi kaihoisasti, kun joku isompi poika kiipesi laitteeseen ja se alkoi pyörimään paitsi akselinsa ympäri myös ihan miten sattuu (jos minulta kysytään). Iso Poika oli juuri noussut klooratusta altaasta ja hänen silmänsä punoittivat rajusti. Poikasella alkoi punoittaa muusta syystä. Keksin sanoa, että kato nyt, tuolle ISOLLEKIN pojalle laite on liian jännä, nääthän että sillä on itkusta punaiset silmät. Selitys meni läpi, sillä kotimatkalla Poikanen myönsi iskälle, että hän menee vasta 'niin isompana' simpukkapyörimykseen, sillä Isokin Poika pelkäsi ja hänellä oli 'itkusta punaiset silmät'. Hitsi kun kaikki jää sanasta sanaan mieleen, kuin kärpäspaperiin...

lauantai 7. helmikuuta 2009

Ruokaa

Olen jo aiemminkin hehkutellut, kuinka täällä on helppo syödä hyvin ja kokata monipuolisesti. Usein sitä silti jämähtää niihin tottumuksiin, mutta välillä on kiva testailla jotain ihan muuta. Eikä nyt(kään) tule uskaliasta postausta mopanemato-muhennoksesta!

Ilahduin kovin, kun löysin semmoista couscousia, jossa ei ollut minkään värisiä toukkia seassa. Jumitin sitä kaapissa silti viikko tolkulla, ja eilen muistin sen. Kaupasta hain tykö tarvikkeiksi tunisialaista pestomaista zhoug-tahnaa (korianteria, chiliä, muita mausteita), baby marrowseja (mitä ihmettä ne on suomeksi, jotain minikesäkurpitsoitako?), paprikoita, herkkusieniä. Mukaan vielä porkkanaa, valkosipulia ja suolaa, niin avot. Oli herkullista sinällään ja toimisi varmasti kivasti kanallekin lisäkkeenä. Tahnaa annostelin varovaisesti, jospas Poikanen ei vaikka tykkäisi. Tykkäsi se! Sori sumuinen kuva…


Tänään käytiinkin sitten myöhäisellä lounaalla Primissä. Niillä muuten on ihana slogan: Work is Love made visible! Minä söin vakiolounaani eli Cesar salaatin. Mies ja Poikanen pastaa. Lihapullat jääkaapissa saattavat joutua odottamaan vuoroaan huomiseen…

perjantai 6. helmikuuta 2009

Uh

Lasten mieltymys ötököihin on kai sisäsyntyistä. Ilmeisesti se on totta, että käärmeenpelko ja muiden örkkien pelko on opittu ominaisuus. Tänään bongasin patiolta hienon koppiksen, sen musta keltaisen, joka esiintyy Poikasen aiemmissa kuvissakin. Nyt se näytti jotenkin fiksulta, kun se käänsi päätään (?!) aina tulijan suuntaan.

Huusin Poikasen paikalle. Hän ilahtui ja pyysi minua hakemaan purkin. Poikanen itse jäisi vahtimaan ötökkää, ettei se livahtaisi tiehensä. Minulla on purkkivarasto viritettynä öttiäisiä varten, joten viivyin purkinhakureissullani noin 15 sekuntia.

Jona aikana eliö oli karannut, lentänyt tiehensä. Kysyin, että miksi ihmeessä se yhtäkkiä lähti, kun se siinä niin rauhassa oli. Poikanen myönsi, että oli ihan vähän sormella pitänyt siitä kiinni, siis painamalla sitä pation lattiaa vasten etusormellaan.

Kuka vaan haluaa tuollaisesta pinteestä pakoon, ymmärrettävästi. Elukkaa ei enää löytynyt, joten purkkiin piti laittaa tänään murkkuja. Köyhää…

Little One loves all the bugs. Today we spotted a giant black/yellow beetle. It seemed to be rather smart, as it was turning its head towards us as we moved. I rushed to get a can and was a way only about 15 secs.

During which time the bug had escaped to my great astonishment. Little One admitted that he was guilty of chasing the thing away. He had pinned him down to the floor with his index finger. The bug wasn’t too happy about this and flew away to the safe haven of our garden. Little One was left to catch ants to his jar. How boring…

torstai 5. helmikuuta 2009

Äänimyksiä

Violet kirjoitti vasta äänistä, joita hänen kotiinsa kuuluu. Se inspiroi minuakin kertomaan meidän naapuruston äänimaailmasta! Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten katsotaan monellako sanalla selviän äänten kuvailusta. Vahvistukseksi kuvia kuitenkin, minun ja Poikasen ottamia. Jälkimainitut ovat huomattavasti mielenkiintoisempia!




Aloitetaanpa hetkestä ennen auringonnousua, se on siinä 5.15. Silloin alkaa joku lintu jo laulaa, aika nätisti kujertaa, ja siitä tietää, että vielä ei ole herättävä, mutta kohta on. Sillä on vielä hämärää ja aurinko vasta nousemassa. Kohta tähän kuoroon liittyy laughing dove, eli paikallinen tyyppipulu, kyyhkynen, jolla on semmoinen tyypillinen kyyhkysen ääni. Joskus se huhuilee hassusti.





Sitten ennen 7 ajaa pussinperämme viimeisen talon portille valkoinen bakkie. Sen lavalla on jo ukkoja (ilmeisesti, äänistä päätellen) ja lisää haetaan mainitusta talosta. Siinä asuu paljon siirtotyöläisiä naapurimaasa Zimbabwesta ja tämä kyyti hakee heitä työpisteisiin milloin mihinkin. ’Piece jobs’ kuten täällä sanotaan. Osa heistä on töissä tällä kadulla puutarhoissa, uima-altailla, kotiapuna. Mutta moni tekee tämän lisäksi hanttihommia siellä, missä tarvitaan ruohonleikkuuta, ojankaivuuta, puiden trimmausta. Omatkin oksasaksemme ovat parhaillaan keikkahommissa.




Samaan aikaan portit kolahtelevat ja liukuvat auki, sitten kiinni, ja kadulta työpaikoille loittonevien pirssien ääni katoaa kulman taa.




Jossain vaiheessa on jo mahdollisesti soinut se porttipuhelin, ja joku on kysynyt töitä. Tämä tapahtuu usein 6-7 välillä. Jos kello soi myöhemmin, siellä on joko oma puutarhuri tai kotiapu, tai sitten sähkö- tai vesilaitoksen mittarinlukija. Ja taas portti kolisee, kun väkeä päästetään sisään.
Jos tulija on puutarhuri, kohta kuuluu ruotsalaisen, työnnettävän ruohonleikkurimme ääni, niiden oksasaksien napsuttelu ja Poikasen ja puutarhurin sekakielinen juttelu (ndebele/englanti/setswnana/oulu).






Lintujen laulu on vahvistunut ja monipuolistunut tähän mennessä. Myös sirkat sirittävät tauotta. Jos sisälle on päässyt joku kovakuorinen öttiäinen, sen kuori kolisee ja natisee tyypin kopsahdellessa kattoon. Äänestä sen helposti löytää ja sitten voi pyydystää Poikasen haaviin. Haavista ötökkä pääsee kahvipurkkiin. Ja seuraava ääni onkin kahvipurkin kilahdus, kun Poikanen päästää ötökän vapauteen kivetykselle.





Kovaa kolinaa ja ärsyttävää rapinaa aikaansaavat kyyhkyset, kun ne istuvat ja kuhertelevat ilmastointilaitteiden päällä. Jestas sitä melua. Niiden jalat ja kynnet pitävät yllättävän kovaa raavintaa myös peltikatolla. Huh! Välillä Poikanen menee huutamaan: top it, top it, top it, lopettakaa, hus! Hetkeksi älämölö loppuu. Kumpikin.


Ruokatunnilla autot taas palaavat, noin klo 12-14. Täällä on tapana, että väki tulee kotiin syömään. Meidän iski syö yliopistolla, koska ’siellä on aina paljon riisiä’. Poikaselle yliopiston ruokala olisi siis taivas. Mutta isiä joskus tympii se, että kanat ovat loppuneet ennen riisiä.
Iltapäivän ääniin kuuluu roska-auton kolina ja pauhu, koulusta kotiin palaavien lasten äänet, valkoisen bakkien paluu. Ja jossain vaiheessa myös meidän portin kolahdus, kun isi – tuo odotettu ja kaivattu – tulee kotiin.




Sitten tienoo hiljenee, hämärä laskeutuu, ja sen myötä iltasirkkojen siritys ja kyyhkyjen viime kujerrukset ennen unta, samoin viime raapaisut ilmastointilaitteen kaikuvaan takaosaan. Illalla saattaa vielä kuulua jonkun hälyttimen ääni, mutta muuten meillä tulee hyvin hiljaista jo ennen kahdeksaa. Yössä kuuluu vain siritys, kunnes klo 5.15 alkaa aamulinnun laulun myötä uusi päivä. Ja taas mennään..!



Äänimys muuten on Poikasen sana kovalle äänelle.
Edit: Tätä kirjoittaessani porttipuhelin soi. Kuului auton ääni ja vieraskielistä (ei siis setswanaa) puhetta. Menin vastaamaan ja hallelujaa! KATONKORJAAJAT tulivat! Katto on vuotanut ensi päivästä lähtien, joten korjaajien ilmaantuminen oli iso ilo. Odotus siis päättyi onnellisesti 3,5 kuukauden jälkeen. Josko ensi yö olisi ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin äänimaisemaa ei värittäisi muoviämpäreihin kopsahtelevat sadepisarat...

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Kaukokaipuuta

Tai ei tätä varsinaiseksi kaipuuksi voi sanoa, mutta tulipahan tuossa mieleen kiva lomakohde - jos siis olisimme kaukomaille lähdössä ja saisin päättää paikan. Menisimme visiitille Tallinnaan ja Pärnuun!

Tallinnassa yövyttäisiin luterilaisen kirkon vierasmajassa Püha Vaimu kuutosessa, aivan Vanalinnan sydämessä. Illalla syötäisiin suloisessa vakipaikassamme, Vanaema Juureksessa. Minä söisin lammasta, Poikanen mesikanaa, Mies jotain perinteistä eestiläistä, rasvaista, hassua. Päivällä olisimme istuneet puistoissa, jahdanneet puluja, tuoksutelleet kirkoissa, katselleet kattoja Toompean mäeltä. Ilta päättyisi vaikka siinä matalassa, pimeässä kohvikissa Raatihuoneentorin kulmalla lasilliseen portviiniä.



Aamulla mentäisiin vanhalle tuoksuvalla bussilla Pärnuun. Matkalla taloista todellakin katsoisivat pyöreät ikkunat ja perillä astuttaisiin lätäköihin ja sataisi, kengät kastuisivat loskassa. Kokemusmaailmassani Pärnu nimittäin on juuri tätä, sillä en koskaan ole ollut tässä kesäkaupungissa kesäaikaan! Vaan aina joko loppusyksystä, juuri ennen joulua tai kevättalvella. Hyvin samanlaisissa tunnelmissa siis kuin milllä Ultra Bra kaupunkia maalailee!

Pärnusta muuten ostin aikanaan ensimmäisen paidan Poikaselle, odotusaikana, kun emme voineet tietää tuleeko tyttö vai poika. Se oli keltainen leijonapaita. Poikasella oli se päällä kun saavuttiin kotiin. Pärnu on siis mielikuvissani myös viimeisiä minun ja miehen lomalinnakkeita, jolloin kaikesta nautittiin vaikka rystyset valkoisina, kun vielä voitiin viettää kahden aikuisen lomia! Jotain kertoo se, että viimeisellä sellaisella sain kamalan tulehduksen nieluuni. Litkin kuumia keittoja kylmänkosteissa ravintoloissa. Olinko kurkkua myöten täynnä vapauttani? Nyt se on muisto vaan!

Tein kotona pikaisen gallupin siitä, mihin muut haluaisivat lomalle. Poikanen haluaisi Suomen kotiin, katsomaan Myyrää ja Pingua. Mies Rovaniemelle. Jepjep.
Kuvituksena otos eräältä lomalta Intian valtameren rannalta, Umdlotista, Kwa Zulusta. Ei hullumpi lomakohde sekään! Oikeastaan suosikkejani täällä - Zulumaasta löytyy kaikkea: vuoristoa, maaseutumaisemaa, upeaa rannikkoa. Tämäkin kuva muuten on ajalta ennen Poikasta. Seuraavalla reissulla sinne jalanjälkiä on jo enemmän!

If I could make a wish for a holiday destination it would definitely be Tallin and Pärnu in Estonia! I just love those two towns. They are great weekend get-aways (at least from Finland) and offer good dining, cute little ‘kohviks’ (cafes) and nice handmade souvenirs. I would buy a hand made pair of mittens for myself and Little One. There are many lovely little hotels in the Vanalinn (Old Town) but we always prefer the Lutheran Church’s guest house at Püha Vaimu 6. It is basic but in such a perfect location if one wants to stay in the very heart of the Old town.

Little One wishes for a holiday at our home in Finland. We would like to watch his favorite movies there.

Pics are not from Estonia, but from Umdloti, South Africa. They date back to time when we didn't have Little One yeat. So next time we'll go you will see more footprints on the sand!