maanantai 31. elokuuta 2009

Kohta mennään

- Piiitkä lista asioita on ruksittu tehdyksi
- Laukut on melkein pakattuina
- Jämäpizzat on uunissa lämpenmässä
- Muksuille on matkavaatteet viikattuna
- Kyyti tulee kahden tunnin päästä

Sitten matka voi alkaa..! Edessä 22 tuntia, 3 koneenvaihtoa ja sitten olemme perillä pohjoisessa. Blogi jää tauolle, ellei jotain aivan erityistä ilmineerattavaa reissun aikana tule! Palataan kun palataan!

 

lauantai 29. elokuuta 2009

Poikanen kertoo


Mulla on ollu kiva päivä! Mulla oli tosi hauska päivä. Mää oon ratsastanu ponilla. Mää oon syöny lättyä ja leikkiny Lean kanssa. Juostiin ympäri ja leikittiin vedellä, likasella vedellä. Söin myös maruapulaa*.Vähän tappelin juomasta. Lean kanssa.


Kävin iltakylvyssä, pippeli ui. Uitin legojakin. Ja traktoria. Nana kurkki, vaikka se oli jo ollu kylvyssä.



Sitten soitettiin mummulle. Mummulla on synttärit. Taas tappelin vähän, mutta sovittiin.



Syömässä kävin Primissä, Arjakin oli. Kyselin Arjalta, että ymmärtääkö se niitä poroja, joulupukin poroja, niitä mää tarkottelin. Kiltti äiti, osti jälkkärin! Vein laskun tarjoilijalle, sanoin: mene nyt! Se sanoi, kiitos, kiitos, sitä se hoki vaan.


Isi on jo Suomessa, isi tulee vastaan, tuoko se tuliaisia? Mummu tulee lentokentälle, tuo mulle auton. Ja nahkatakin. Isi tuo karkkia. Entäs se vihreä sammakko? Montako yötä vielä?


* maruapula tarkoittaa marula -hedelmää Poikasen kielessä. Poikanen siis söi marulatikkuja - ei muistanut sanaa joten otti lähimmän mikä mieleen tuli. Oikeasti Maruapula on yksi Gaboronen alueista. Se tarkoittaa sadepilveä. (Terkkuja vaan Isosiskoselle, "sadepilvitikkuja" on tulossa tuliaisiksi!)

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Pittää juhlitella


Poikanen totesi, että nyt meän pittää juhlitella: nana on alkanu konttimaan! Tosin kuvista uusi taito ei aivan ilmene. Poikanen ihan itte oli zoomailemassa.

Huomioitte varmaan Pikkuisen uudet mopandot, eli töpsykät päässä. Niitä on peräti 12! Ystävämme A, oikea kampaaja, teki ne. Pikkuinen oli kärsivällinen asiakas. Antaa korjaillakin, jos vaikka tirsoilla irtoaa. Muttei revi itse. Tästä se alkaa: afrohiusten kanssa taiteilu. Pikkuisella sattuu vielä olemaan suht karhea hiuslaatu. Onneksi A perehdyttää..!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

lauantai 22. elokuuta 2009

Sängynpohjalle ja takaisin

Huh, tauti palasi kahta kauheampana, eritoten mamaan se iski kuin märkä rätti. Onneksi Pikkuinen parani nopeammin. Todisteena kuvia toipilaasta!


Poikanen on ollut koko episodin ajan terve kuin pukki. Ja vähintään yhtä villi. Tänään hän pesi lelunsa, vessanmaton, pyyhkeen ja myös oman pyllynsä vessan lattialla - sinne kun oli läärätty vähän vettä. Jee. Jälkeenpäin kuivatteli tyylitellen  Spidewmään -kylpytakissaan.


On hän piirrellytkin. Tässä isi, ulkomuistista of course.



Hieman jotain bush baby -mäistä on isukin olemuksessa? Vai onko sitä taas pitkin öitä kirjoitettu artikkeleita/tarkastettu väitöskirjoja? Usein käynti optikolla auttaa isi!


Tänään on grillattu, syötetty mustaa Tomorrow -kissaa, tähyilty linnunrataa ja ihmetelty kyljelleen kääntynyttä Etelän Ristiä. Sääskiäkin tapettiin pari.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Taidetta

Zimbabwelainen Lemington Muzhingi on tullut tutuksemme ja häneltä olemme ostaneet nämä kaksi piirrosta. Hän tekee piiruntarkkoja piirrustuksia joko omasta kuvasta tai mistä tahansa kuvasta, minkä hänelle toimittaa. Katso lisää taiteilijan kuvia täältä tai täältä! Ja jos kiinnostut vaikka oman valokuva teettämisestä, niin ota yhteyttä!

tiistai 18. elokuuta 2009

Voittaja on selvinnyt

Anteeksi hiljaisuus eläinpelirintamalla! Meihin iski tauti ja olemme poteneet sitä.

Minullekin selvisi aivan vasta, että mikä hyenes on. Poikanen oli jo sängyssä, ja toivoi iltasatukirjaksi sitä, missä on kannessa keltainen iso hyenes ja kaksi kissaa. Ok, vaikken tajunnut tuossa vaiheessa, että mikä hyenes on, arvelin, että muut vihjeet johdattavat minut jäljille. Löysin tämän ja luulin iskeneeni oikeaan. Iso keltainen kukko ja kaksi kissaa.



- Ei, ei se, ko se missä on iso HYENES!

Menin uudelleen etsimään ja kun käänsin tämän kirjan toisin päin kaikki loksahti kohdalleen.

Kuten Martta sen osuvasti ratkaisi: kuin hyeena, muttei aivan, siis ILVES!

Poikanen on periaatteessa opetellut kotimaankin eläimiä, mutta tietysti nyt viimeaikoina painotus on ollut savannin asukeissa. Hän sitten yhdisti sen vähän mitä muisti siihen mikä oli tuttua, ja kas, hyenes on syntynyt!

Martalle lähtee voittopalkinnoksi tämmöinen otus, jonka laadusta siitäkin voisi pitää kisan. Mutta kerrottakoon, että se on tokoloshin karkotus otus. Meillä tämmöinen könöttää jo, ja hyvin on saatu nukkua yöt. Saatiin kyllä ennen tyypin tuloakin, mutta ei vara venettä pastori/uskontotieteilijänkään kodissa kaada : ) Ja jos Martta oikein ymmärsin sun viimeisestä postauksesta, niin hyvinkin päätyy hyvään kotiin tokoloshi sangoma?! Laita viestiä osoitteesta!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Hyenes

Otsikossa ei ole pianovirhettä, sillä Poikanen oikeasti esitti tämän sanan erään eläimen nimeksi iltasadun aikaan. No hän oli vähän väärässä…muttei paljon.

Mikä se eläin voisi olla..? Jee, ollaan arvaa eläin -peliä! Siis: Onko teillä jo mielessä eläin..? Arvauskisa pystyyn ja voittaja saa…jonkun yllärin ekvaattorin alta : )


Kuvassa kurkkii jotain ihan muuta kuin hyenes. Eli ainakin yksi laji on poissa kisasta.

maanantai 10. elokuuta 2009

Maailma on niin avara...

...ja niin on oma kotikin juuri liikkumaan lähteneelle!

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kookospähkinä

Poikanen on siis paikallisessa (tosin hyvin monikulttuurisessa) päiväkodissa puolipäiväisenä. Aluksi mietin, miten hän sinne sopeutuu. Kävin tutustumassa ja tiesinkin ennakkoon, että ruotsalaisystäviemme tytär on samassa ryhmässä. Tämä nyt on täysin aikuisen estoista ajattelua ja ennakkoluuloisuutta, mutta myönnän ajatelleeni, että jee, ryhmässä on ainakin yksi toinen valkoinen lapsi. Ettei poikani olisi aivan yksin pihalla kaikesta, jos ylipäätään olisi.


Tajusin kyllä kotvan kuluttua itsekin, että ajatuksessani oli virhe, tavallaan. Siis en tietenkään miellä lastani valkoihoiseksi, vaan ajatukseni sisältö oli: jee, ryhmässä on toinenkin länsieurooppalainen lapsi.
Mitä tällä tarkoitin – no esimerkiksi sitä, että

-poikani ei puhu setswanaa, vaikka näyttääkin siltä (ja sitä häneltä usein odotetaan)
-hän ei osaa paikallisia käytöstapoja, vaan mm katsoo silmiin tervehtiessään ja ojentaa yhtä kättä
-hän ei rakasta maissipuuroa, mabelea eikä tarvittaessakaan osaa jyystää kananjalkaa luille
-hän panee hanttiin vanhemmilleen ja opettajilleen kovaan ääneen, tarvittaessa, pelkäämättä fyysistä palautetta
-hän kaipaa lunta ja räntää ja inhoaa kuumaa auringonpaistetta
-hänen ruumiinsa kieli on jotain muuta, selittämättömästi erilaista kuin paikallisten lasten.


Hän on tumma iholtaan, mutta tekee asiat kuten valkoisissa kodeissa tehdään. Hän ei vielä itse mieti näitä asioita, mutta äitinä huomaan taas pohtivani. Oletan, että ainakin pienille lapsille tämä kaikki on selvää, eikä kysymyksiä tule. Mutta jos hän olisi vanhempi, kokisiko hän olevansa täällä ulkopuolella, vaikka ulkoisesti olisikin sisärengasta? Entä Suomessa sitten, kun hän ON vanhempi – mitä odotuksia ihonväri tuo ulkopuolisille? Vai onko se vain yksi ominaisuus muiden joukossa? Entä jos ulkopuoliset kysyvät, missä on koti, alkaako pieni ihminen kysyä sitä pian itsekin?


Mietin itse, että koti on kulttuurissa. Siis tietysti koti on ensisijassa siinä ja niiden ihmisten luona, jotka kodin tekevät, mutta ajattelen, että koti syntyy tavoista olla ja elää, arjen käytänteistä ja malleista. Me emme ole monikulttuurinen perhe – harva adoptioperhe on (vaikka välillä niin esitetäänkin). Me olemme suomalaisperhe, jonka tavat, arvot ja kulttuuri ovat perus pohjoiseurooppalaisen perheen vastaavia. Suhtaudumme toki myönteisesti muihin kulttuureihin ja niiden edustajiin, mutta tämä ei tarkoita sokeaa ihannointia, ei edes afrikkalaisten kulttuurien kohdalla.


Toki pidämme arjessa yllä lastemme syntymä kulttuurien piirteitä, mutta on myönnettävä, että pinnallistahan se on: ruokaa, esineitä, musiikkia, muutamia sanoja. Tämä ei tarkoita tswana-kulttuurin aliarvioimista – päinvastoin: emme voi keinotekoisesti sitä siirtää. Se ei silti tarkoita, ettemme arvostaisi sitä ja sen hyviä piirteitä ja toisi lapsille näitä asioita esiin. Sitä paitsi valitsemmahan asuvamme täällä, lastemme kotikonnuilla, joten arjessa heille ”toinen koti” on läsnä, vieressä, rinnalla. MUTTA se ei silti takaa eikä tarkoita sitä, että lapsistamme kasvaisi kaksikulttuurisia. Ehkä ja toivottavasti jotain siirtyy, imeytyy tai liukuu, kuka tietää. Toivon eniten, että heillä olisi taju ja tunne siitä, että heillä on juuret. Ja aikanaan kantavat siivetkin.

Ostin viikonloppuna etelä afrikkalaisen Kopano Matlwan palkitun Coconut romaanin ja senkin myötä ajatukset väristä, kulttuurista ja lokeroinnista taas alkoivat laukata.

Kuvituksena tekstiin täysin liittymättömiä päivän tunnelmia ja lounaan rippeitä Sanitaksesta. Siellä vietimme lämpimän kevätpäivän juuri näiden mainittujen ruotsalaisystävien kanssa :)
(Niin ja kuvissa vilahtelee myös se kietaisuhuitaisusekoitusmekko. On se vaan kiva päällä!)

lauantai 8. elokuuta 2009

Mistä on kyse kun…

sirkkojen siritys iltaisin on palannut…

lämppäriä ei enä huudateta öisin…

kahvit tulee juotua ulkona...

villasukatkin potkitaan pois…


Go away birdin poikaset hyppelevät pihapuussa…

ja itse aletaan kaivata peräti suojakertoimia…


Jee, tervetuloa kesä!!!

torstai 6. elokuuta 2009

Taietta kothein


Poikasen päiväkoisa oli tänhän oikheen taietapahtuma. Taas pukkaa jotaki lommaa (voi jestas senthään, taasenko??), ja aina semmosen eelä on näitä aikusilekki suunnattuja häpeninkejä. Mikäpä se siinä, kivahan niisä on käyä toistamassa jäläkikasvunsa erinomasuutta.

Jokhainen ryhymä oli valamistellu esityksen, oikheen niinkö souvin. Tietekki oli tarkotus, että kersat olisiva laulanhee, mutta harva rääpäle sai suuthaan auki muutenko kauhiaan itkhuun. Vuoronperhään niitä kannethiin sieltä lavalta kotiväen sylhein. Ilimeisesti se tosiasia, että vanahemmista koostuva oodienssi kyttää kameroihneen hiirenhilijaa pikkuväkiä, saa niitten pöksyt tutisemhaan ja alahuulen väpättämhään. No jo vain sen ymmärtää, aatelkaapa vaikka omale kohale. Meän mukula selevis lophun asti kunniala. Ei se laulanu eikä pahemmin tanssinukhaan, mutta märisemätin selevis aivan loppumetrile. Jollonka vasta repes.
Vanahempien piti varrautua neliäläkymmenelä pulala osthaakseen lapsensa tekemän tuotheen. Ei sollu mikhään, tottahan jokkainen vanahempi haluaa ikiomala lapsityövoimala tuotetun taije-esihneen kothiinsa. Meän pojan ryhymäsä oli pikkukäsilä väännetty tämmöset tuulikellot. Jo vain oli soma homma ko ne sielä kevät tuulesa lauloit!
¨
Tosisshaan saapi sanua, että kevättuuli jo kutittellee täällä. Tänhään olema hilippashee iliman sukkia ja pitkähihasia, siis sisäläki. Ulkonahan on voinu tähänastikki aika huoletta kesäkampheissa huuela menemhän, paitti aamusin tietenkhään ei. Paikallinen ilimatiethen laitos ilimotti, että 27 astetta oli tännään, ilimankos lämmitteliki varphaita.
En vielä arvanu lähtiä täsä koltusa liikheele, mutta ylleisön pyynnöstä lävhäytän kuvamateriaalin essiin. Ukon tuomio oli: hullunnäkönen vaate! Mikäs teän tuomio on??
Ai niin meinaa melekheen unehtua päivän paras uutinen: meän tyär saapi seuraavan kerran matkustaa ihan suomalaisela passila maan rajojen ulukopuolele. Totisela naamakuvala varustettu oma passi on saapunu!

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Äidin trikoot

Pikkuisen rikoovaatteet esiteltiin jo aiemmin, joten siirrytään nyt äidin löytöihin.

Durbanilainen Colleen Eitzen on yksi suursuosikkejani eteläafrikkalaisten suunnittelijoiden joukossa! Ottaisin mitä tahansa hänen mistä tahansa mallistostaan! Nyt ostin kaksi tunika/mekko/hame viritelmää. Colleenin vaatteita saa ainakin the Space lifestyle-myylälöistä, joita on ainakin Jburgissa (Rosebank), Preotoriassa (Menlyn) ja Durbanissa, olettaisin että CTssakin on.


En ole käsityöihmisiä, joten en osaa kieltä millä selittää näitä, mutta käsityöihmiset varmaan näkevät kuvista. Vaate on siis paksua, laskeutuvaa trikoota. Se on piiiiiitkä, jos sen avaa kokonaan. Siis about 2 metriä. Mutta kun sen taittelee päälleen oikein, se on mekko, jossa on kiva ”pussihelma”. Mekon vyötrön voi solmia samasta kankaasta olevalla vyöllä tai sitten jollain muulla, esim leveä musta toimii hyvin. Jos haluaa pidemmän mekkosen, esim polviin asti, sitten on laskettava päälykangasta vyötärölle ja solmittava vyö niin, että se tulee sen päälyliiviosan hihoista kiinni. No nyt varmasti käsityöihmisetkin tipouivat kärryiltä, mutta lupaan laittaa kuvia kun mekko on päällä ja kuvaaja takaisin talossa!
Mutta värit ovat ihanat, suklaakahvinruskea ja magenta, kaunis kaunis viileä punainen. Eitzenin trikoovaatteita minulla on useampia, ja ne ovat ihanan ajattomia ja moneen tilanteeseen sopivia. Huolettomia ja nättejä ja niissä on usein joku kiva juju. Hinta-laatu -suhdekin on kohdallaan.
Ilmakin lämpenee jo – kohta Colleenin rikoot pääsevät tositoimiin!

tiistai 4. elokuuta 2009

Leave it, its my hair!

Näin Poikanen komenteli Pikkuista, kun se halusi klähmätä isoveljen uutta tukkaa.


Ystäväni kävi kylässä ja Poikanen sai hänen ammattilaiskäsittelyssään tiukemmat twistit!