maanantai 1. helmikuuta 2010

Arvonta ja pakkosaatavia

Viime viikkoisesta internet-palveluntarjoajan päivityssessiosta lähtien netti on tökkinyt toden teolla. Mutta nyt taas pelittää!

Viikonloppu hurahti mukavasti. Perjantaina oli älyttömän kuuma. Päätin silti kävellä lasten kanssa läheisille synttäreille…Ei ollut pitkä matka, mutta huh että ahdisti. Synttäreillä kuulin, että mittari näytti 42.Ilmankos. Mukulat pomppivat metri kertaa metri uima-altaassa niin kauan, että ruohoa ja hiekkaa oli enemmän kuin vettä.

Lauantaina käytiin porukalla kirja-alessa, monta hyvää kirjaa tarttui mukaan! Hupia kulmilla tarjosivat nämä University of Botswanan rugby-joukkueen jäsenet, jotka olivat keräämässä rahaa päästäkseen kappiin turnaukseen. Pysäyttelivät autoja Riverwalkin risteyksessä ja myivät t-paitoja. Perheemme rugbynpelaaja osti paidan ja pienempi valitti, kun ei ollut lastenkokoja.


Sunnuntaina saateltiin iskä koneelle, hän meni Mauniin. Vannotin aloittamaan malariakuurin ja välttelemään pistoja, sillä nyt on ollut paljon tapauksia pohjoisessa. Niinkin paljon, että DDT-ruiskutukset on päätetty aloittaa.

Poikanen kyseli, että miksi hän ei voi lähteä iskän mukaan. Miten VOI olla niin, että vaan yks perheestä lähtee, eikä kaikki lähe? Isä on pakkosaatava tänne takasin, heti!

Kävimme Sanitaksessa lohtu jätskeillä ja ystäväperhettä tapaamassa.

Sitten olikin arvonnan aika! Onnettarena oli Poikanen ja Pikkuinen piteli lootaa.


Onnea PIRITA! Laita osoitetta niin kassi lähtee tulemaan : )

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi haami... vaik ONNEA minunkin puolesta voittajalle! Maajussitar

_hoya_ kirjoitti...

Samperin samperi :-)

Onnea voittajalle ;-)

Pirita kirjoitti...

Arvonnan voittaja kiittää ja iloitsee uudesta, hienosta laukusta. Perheemme arpaonni siis jatkuu.
Kiitos arvonnan järjestäjille mukavasta arvonnasta.

Anu kirjoitti...

Onnea Piritalle!

Savu: Toivottavasti te saatte iskänne kotiin ilman malariaa. Se on niin kurja kaveri - malaria siis. :[