Pikkuinen kuiskasi minulle eilen ensimmäistä kertaa asian. Hiljaa puhisi korvaani phjää, puuh, tsssshhhh, tödötödööööö. Oli tärkeää.
Popo sanoo vufvuf kahvilassa.
Hän huushollaa, lukee, touhuaa. Rakastaa kirjoja ja lukemista. Hän komentaa, pajattaa, heristää sormea. Nauraa päälle. Matkii koiraa, vufvuf! Halii aamuisin veljeä niin lujaa ja niin hellästi, että itkuhan siinä katsojalla tulee.
Hänellä itsellään tulee itku, jos äidin laukusta napattu kännykkä otetaan pois. Tai jos hänet kannetaan kauemmas vessanpöntöstä. Nauru on onneksi herkemmässä, ja tanssimalla tai laulamalla saa isonkin itkun hetkessä pois.
Pikkuinen POPO* on jo Iso Töttö, jolla on ikioma tahto.
* etunimensä ääntyy siten, että 15-kuinen toistaa sen itse näin.
6 kommenttia:
Oi oi, itselläkin kostuu silmät. Olette niin söpö perhe!
Ihanasti alkoi tämä postauksesi. Tosi kauniisti sanottu :)
Voi suloiset rakkaat...!!! Ei ole kuivat silmät täälläkään, kimaltelee silmäkulmissa, kun ajattelen pieniä elämänihmeitänne... ♥
Ihan yhdyn edellisiin... sniif, suloinen mutruhuuli ekassa kuvassa. Maajussitar
Voi mikä ihan tyttönen teillä on!
Voi murunen!
Hymy korvissa
-Koplan P
Lähetä kommentti