Mineraalimummot

Namibia on yksi eteläisen Afrikan aarrearkkuja, myös mitä maasta louhittaviin mineraaleihin ja timantteihin tulee. Matkalla Windhoekista Swakopmundiin, heti Usakosin jälkeen on markkinapaikka, jossa myydään kiviä, puolijalokiviä, mineraaleja. Hiottuinakin, mutta enimmäkseen raakileina. Pysähdyimme tässä, sillä tottahan semiprecious-stoneihin hurahtanutta helmiharrastajaa kiinnosti moiset markkinat.

Päätimme mennä seuraavaan kohteeseemme, eli Cape Crossiin oikotien kautta ja jättää Swakopin kautta menevän tien väliin. Päätös oli aivan superloistava! Matka oli niin kaunis, niin kaunis. Huokailin ja pakottelin miestä pysähtymään tämän tästä kuvia varten. Tie oli hyvä gravelroad, tosin sateiden jälkeen tai aikana sitä ei suositella 2vetoautoille.

Spitzkoppjes -nimisten kukkuloiden tietämillä esiin ilmestyi rivi kojuja. Myyjiä ei näkynyt missään, mutta näimme kaukana puskassa koppeja, majoja. Kun jarrutimme, niistä alkoi tulla tielle väkeä käsiään heilutellen.

Kojuja oli muutama, ja keskellä ei mitään tuli väkisinkin tunne, että on oikeus ja kohtuus ostaa jokaiselta jotain. Mukaan lähti savukvartsia, sitriiniä, turmaliinia ja ruusukvartsia. Niin ja koru: helminauha, jossa oli savukvartsisauva. Lähtiessä myyjät pyysivät, että palatessamme toisimme heille kalaa.

Aurinko porotti aika lujaa ja kirkkaasti, kuten kuvista näette. Mietin loppumatkan sitä, miten ja missä nämä ihmiset asuvat, vaikkakin luonnonkauniissa paikassa, niin omasta näkökulmastani keskellä ei mitään, ei autoja, ei mitään kulkuvälineitä. Myöhemmin kävi ilmi, että seuraavan majapaikkamme tarjoilijatytön äiti oli myymässä juuri Spitzkoppjen kohdalla kiviä. Ehkä hän oli tuo vanhempi nainen värikkäissä vaatteissaan?