perjantai 28. marraskuuta 2008

Ihastusta, puistatusta, pusutusta

Ihastusta tänä iltana herätti tämä ihana helppo ja herkullinen naposteltava:


Philadelphia tuorejuustoa laakean astian pohjalle
päälle tomaattihakkelusta
paprikaa
kurkkua
avocadoa
salaattia (jäi pois)
tacokastiketta (thick and chunky paras mutta meän marketista ei nyt saanut)
juustoraastetta
lykkäsin sekaan vielä fetaa

Kauhotaan nachoilla nälkäisiin suihin

NAM! Kiitos ohjeesta Minna! Jokainen sävellelköön oman halunsa ja makunsa mukaan.




Puistatusta, kunnon sellaista pitkästä aikaa aiheutti ystävän portin pielen sammakko. En olisi ikinä uskonut, että pieni sammakko voi saada kaikki värekarvani pystyyn. Mutta tämä sai. Siinä oli jotain kamalan luonnotonta ja vistoa. Itkettää vieläkin.S e oli VALKOINEN, sen LUUT törröttivät sen selästä, sen viiruSILMÄT tuijottivat kaukaisuuteen eikä se liikkunut milliäkään. Kuulemma tuttu kaveri pihapiirissä. Tavalliset sammakot on ok, mutta tätä en toivoisi kohtaavani pimeässä. Tai valoisassa. Tai missään. Enää koskaan. Arja, anna sille huutia! Katsokoon kuvaa ken uskaltaa. Ja huomioikoon sen omahyväisen pelotteluilmeen.





Pusutusta Poikasen kanssa, jonka sain myöhäisiltä päikkäreiltä ylös kuiskaamalla korvaan ”suklaakeksiä…suklaakeksiä…”





8 kommenttia:

irkku kirjoitti...

Sehän on IHANA sammakko (Foam Nest Frog, Chiromantis Xerampelina), vanha tuttavuus. Meillä oli tuollainen viimeisen afrikankodin pihalla, pensaassa oksalla kökötti tyytyväisenä. Mulla on kuvakin siitä, olin tosi ylpeä että se oli valinnut meidän pihan :) Se vaihtaa väriä tarpeen mukaan, ja muuttuu päivän kuumuudessa valkoiseksi. Älä puistattele, ole tyytyväinen, että sait nähdä tämänkin ihme-otuksen ihan omin silmin!

Savu kirjoitti...

Iiris! Kiitos lajilleen määrityksestä. Huh. Tuo on hyvä tieto, että se VAIHTAA väriä. Muuten olis ollut liian järkyttävää. Ok, täytyy iloita tästäkin kohtaamisesta.

irkku kirjoitti...

Ai niin, pakko lisätä: Kun M & L tulevat käymään, kysypä M:lta ihanan "kylmän pizzan" ohje!!
Se tuli mieleen tosta nacho-jutusta.
Siinä oli mm. tomaatteja, rucolaa, prosciuttoa tai vast., balsamicoa, parmesan-lastuja. Herkkua! Luulisin, että maistuu, varsinkin siellä lämpöisessä.

Savu kirjoitti...

Jep! Nyt muistan että mainitsit siitä jo aiemmin. World of Foodsista saa hyvää parmaa. Täytyy tosiaan muistaa kysyä M:lta.

Anonyymi kirjoitti...

Eliö, kun olio huh. Kiitos taas ohjeesta... entistäkään en oo vielä aikaseksi saanut, mutta tossa mikron päällä jonossa oottaa :)... Maajussitar

violet kirjoitti...

Kertakaikkisen omituinen heppu tämä sammakko!
Mua on kauhistuttanut yksi lintu.En tiedä, mulla on lintuihin ylipäätään vähän sellanen suhde että ellen nyt ihan pelkää ja inhoa niin jotakin epämiellyttävää niissä usein on.
Meidän kadulla on yksi aivan tavallisen näköinen lintu, en nyt merkistä tiedä mutta hitto miten se TUIJOTTAA. SEisoo keskellä katua ja kääntelee päätään ja tuijottaa. Ei väisty. On ihan että "mene muualle, tämä on minun katuni".

Savu kirjoitti...

Maajussitar: tää oli kans maailman helpoin! Nopee tehdä. Ja nopee syödä, heh!

Violet: Ymmärrän täysin. Erityisesti pulut/kyyhkyt kääntelee päätään oudosti. Meillä asuu tässä pihapiirissa paljon laughing dove-kyyhkyjä. Ja kolme kissaa, jotka höyhentävät niitä. Joten välillä niitä tipuja näkee niskansa lopullisesti taittaneena.

irkku kirjoitti...

Meitä on näköjään moneksi - mä taas olen ihan innoissani siitäkin, kun tässä nykyisen kodin lähistöllä näkyy joskus jopa yli sadan NAAKAN parvia! Jostakin syystä varislinnut on mun mielestä tosi hellyttäviä. Ja laughing dove oli yksi kestosuosikki Botswanassa, vaikka sillä oli aika ykstoikkonen lauluääni, eikä se pärjännyt väreissäkään koreimmille lajeille.. (Mutta pitäähän jonkun olla heikompienkin tyyppien puolella, eiks niin?)