torstai 9. heinäkuuta 2009

Innostus

Tämä rouva innostui aivan täpöllä helmeilystä! Ystävä paluumuutti tänne Suomesta ja toi mukanaan itsetekemiään helmikoruja. Niistä se sitten lähti mopo keulimaan.

Itse asiassa helmiaatokset ovat olleen muhimassa jo kauan. Jo vuosia sitten venytin miehen Kap kaupungissa erilaisiin bead-liikkeisiin. Hypistelin ihania helmiä, ihastelin kuin lapsi karkkikaupassa – ilman aikomustakaan ostaa. Ajattelin, ettei kärisvällisyys riitä helmien pujotteluun.


Eilen sitten tämä ystävätär tuli iltapäivää istumaan, mukanaan ruskea paperipussi. Me helmeiltiin pari tuntia ja tuotoksena oli sormuksia ja käsirenkaita. Niin siellä oli siis helmiä siinä pussissa, ei mitään muuta mitä ruskeissa paperipusseissa yleensä kanniskellaan.



Tänään käytiin sitten keskustassa Beads –kaupassa ilmottautumassa kurssille ja ostamassa vähän helmiä omaankin varastoon.


Molemmat ilahduttiin edullisista hinnoista. Kuulemma halvempaa kuin Suomessa. Kuka arvaa, paljonko tämän kuvassa näkyvän helmipompsin hinnaksi tuli? Siinä on nikkelivapaita ja hopeoituja lukkoja, sekä muutamia kivikivi -helmi myös joukossa. Ja strutsinmunankuoresta tehtyjä valkoisia renkuloita. Ja semmonen ihana sydänlukko you know. Muuten en tiedä mitä nuo helmet ovat, nättejä ainakin.


No nyt oon jo tehnyt ihan isseksein käsirenkaan ja kännykkäkorun. Voi sitä onnistumisen riemua! Ja mikä hauskinta, ensi viikon Etelä-Afrikan reissun reiteiltä löytyy loistavia helmikauppoja…Beading on kova juttu tällä puolen palloa, mutta helmeilyblogien määrästä päätellen myös koti-Suomessa!





3 kommenttia:

irkku kirjoitti...

Ihania helmiä! Just yks päivä mietin, että pitäis saada uusia helmikoruja kaulaan kesän kunniaksi. Mitenköhän pääsis kurssille täältä käsin..

Anonyymi kirjoitti...

Vau, siinä riittää näprättävää rouvalle! Alan vakuuttua, että kärsivällisyyttä löytyy ;)!!! Maajussitar

_hoya_ kirjoitti...

Ihania! Wow! Hienoa! Edullisiä helmiä tännekin, kiitos :-D