tiistai 28. heinäkuuta 2009

Virallinen Simpukkaloma

Jatkoimme Intian valtameren rannikkoa pitkin alas ja saavuimme Ballitoon. Poikanen kiljui meren nähdessään 'nyt alkaa simpukkalomaaaa!!!' Minä kiljuin muuten vaan, meri on niiiiiin ihana.




Ballito on yksi Durbanin pohjoispuolen rannikon, Dolphin coastin merenrantakylistä. Niitä on siinä vieri vieressä, muutaman kilsan välein. Majoitusta löytyy joka makuun. Me asuimme vallan ihastuttavassa guest housessa Balliton Salt Rockissa, Petit Provencessa!


Vaikka Etelä-Afrikassa yleisesti saakin nauttia hyvästä palvelukulttuurista, oli tämä majatalo aivan omaa luokkaansa. Ihana, nuori omistajapariskunta, jotka eivät tuupanneet vieraiden seuraan vaan huomaavaisesti vähin äänin olivat kuulolla ja toteuttivat toiveita jos niitä oli.Kun yhtenä iltana emme jaksaneet lähteä ulos syömään, ostimme marketista pientä naposteltavaa ja aattelimme viettää iltaa jommassakummassa huoneessa. Sitten meille ehdotettiin, että kas teillä on evästä, tulkaa ihmeessä tänne yhteisiin tiloihin. Me olimme ainoat vieraat ja näin koko upea talo oli käytössämme illanistujaisia varten! Ne olivatkin kivat. Majatalon henki oli ehdottomasti suloinen Maryam rouva, joka oli aina valmiina auttamaan ja jotenkin hurmaavasti myös ennakoi tilanteita.




Ballitosta teimme retkiä paitsi rannalle, myös läheiseen Umhlangaan sekä Gateway malliin, jonka sunnuntaimarkkinoilta ostimme hääpäiväpostauksessa jo esitellyltä Isaac Sitholelta upeat puupiirrokset.

Durbanissa intouduimme zulu-rikshan kyytiin. Kiljahtelu kertoi pomppivasta kyydistä…Uh. Meidän kuski aneli lupaa pomppia edes pikkuisen. Vannotimme olemaan riehaantumatta, sillä meidän olisi vaikea löytää lompakoita kun on maksun aika jos tyyppi pomppisi päämme pyörryksiin.


ps. en tajua miksi näistä kuvista tulee näin ihmeellisen rakeisia? Plus niitä on hankala asetella. Vinkkejä, fellow bloggerit??!!

4 kommenttia:

Extranjera kirjoitti...

Kiitos Durban vinkeista!

Ja sitten niihin kuviin. Kaytathan tietysti Blogger in Draft:ia? Jos et niin klikkaapas heti siina Dashboard sivin alaosassa siihen ja aseta se defaultiksi.

Sittenpa sujuu kaikki bloggaaminen paljon helpommin. Ja jos jo kaytat sita, niin aloita ongelma thread samoisessa palvelussa.

Anu kirjoitti...

Ihania postauksia, ihanaa, että olette hyvän loman päätteeksi kotona. Ihana kuulla teistä, ihana... Monenlaista ihanaa! Voi että... Aivan on vain ihana olo. :)

Halauksia!

_hoya_ kirjoitti...

Mikä unelmaloma :-o ooohhhHHHH.
Kuvista en osaa sanoa mitään :-(

Anu kirjoitti...

Savu, lue sun sposti.