Keskustelu Potilaan kanssa

Mummulle tulee kuuma rooiboksen jälkeen. Käydään tämä keskustelu:

- Huh ko mulle tuli kuuma tuosta teestä, tuliko teille?
- No ei mulle ainakaan mutta mähän en juonukkaan sitä ko vaihoin viiniin.
- Mitä, yrjö lentää?
- Ei lennä.
- Mitä?
- Että MIKÄÄN EI LENNÄ sanoin että vaihoin viiniin.
- Jaa jaa! Ettei yrjötä?

Meriselitys: mummu makaa sohvalla nurkan takana, tuuletin humisee, huudellaan toisillemme. Lisäperustelu mummulta: "sullahan on ollu koko illan pää kipiä, että ei se yrjöhomma niin kaukaa ollu haettu")

Tänään juhlittiin sitä, että kipsiä on enää jäljellä 5 viikkoa, viuuh! Mummu sai ruusuja ja mukulat hassut hatut. Kuvat otettu sekuntia ennen kuin alkoi lakkien kuminauhoilla räpsiminen ja yleinen poru.

Mochudissa

Tänään piipahdimme Liisa-tädin kanssa Mochudissa, MmaRamotswen ja raipparangaistusten kotikylässä :P Parhaillaan olikin meneillään kokous kgotlassa, näimme uuden Kgosi Kgafelankin aivan ilmielävänä!

Botswanassa on useita eri klaaneja, joilla kaikilla on omat päälliköt, eli kgosit. Perinteistä kyläoikeutta käydään kgotlassa, jossa myös alueen muut pikkupäälliköt kokoontuvat. Tänään todistimme tämmöistä neuvonpitoa - ymmärrettävästikään ei saanut ottaa valokuvia. Emme tiedä, jaettiinko raippoja vai mitä, mutta kuulemma yleensä Kgosi Kgololle eli pääpäällikölle tulee valitustyyppiset asiat alueilta. Yleisimmin ratkotaan ihmissuhteisiin liittyviä teemoja, myös maan ja karjanomistuksesta käydään keskustelua. Bakgatla-klaanissa (johon Mochudi kuuluu) ei muuten ole naiskgoseja mutta Ramotswassa on, Iiris en nyt muista minkä klaanin aluetta se on?!


Kaikilla klaaneilla on oma toteemieläin, bakgatloilla se on apina. Popon klaanilla se on krokotiili :D
Mochudissa käytiin tietysti museossa ja kiipeiltiin kalliotamaanien kanssa ihastelemassa kaunista kylää. Mochudi on valtavan nätti ja erityisen perinteinen kylä, jossa ollaan aidosti ylpeitä omasta kulttuurista ja traditioista! Siellä on muuten aloitettu parinkymmenen vuoden tauon jälkeen naisten ja miesten initiaatioleirit. Tänä vuonna pidetään leiri vain naisille, sillä miesten oletetaan olevan kiireisiä MM-jalkapalloilun kanssa! Eli toisaalta perinteistäkin joustetaan, kun tarpeeksi tärkeä syy on..!


ps. mummu kiittää paranemistoivotuksista ja kertoo, että päivä päivältä menee paremmin liikehdintä! Kipujakaan ei ole ja kipsistä pilkistävien varpaiden sävy on hyvä. (nimimerkillä neurottiinen paranemista tarkkaileva tytär)

Sattuu ja tapahtuu

Olemme olleet blogitauolla, koskapa Mummu mursi jalkansa! Nilkka murtui kahdesta kohtaa niinkin pahasti, että leikkausta tarvittiin! Kaikki meni hyvin ja toipuminen on lähtenyt hienosti käyntiin.

Täällä on avattu pari kuukautta sitten uusi upea yksityissairaala, Bokamoso, jossa leikkaus tehtiin. Henkilökunta ja palvelu kaikinpuolin oli aivan loistavaa! Leikkaava kirurgi oli ystäväni mies, joten tuntui turvalliselta! Anestesiahoitajat jututtivat mummua koko kolmen tunnin operaation ajan (old lady valitsi selkäydinpuudutuksen) ja leikkaussalista kaikui nauru! Oli läpikäyty tyttären ja pojan perheet, lomakokemukset ja pohjoisen yöttömät yöt.

Jotain huolenpidosta kuvastaa se, että eräs hoitajista kävi kesken operaation google translatorissa ja toi mummulle tämän lapun:

Liikkistä!!??

Ainoa asia, mistä äitini valitti, oli jatkuva huoneessa ramppaaminen. Siis hoitajia ja muuta väkeä kävi siellä tie sonnalla ja äitillä kaikui korvissa how are you how are you! Parempi näin! Ruuan sai valita edellisiltana menusta ja kattaus tuotiin kauniina: oikeat lautasliinat taiteltuna, erivärinen kattausliina lounaalla ja päivällisellä, kukat pöydän laidassa.

Leikkaus oli torstai-iltana ja mummu kotiutettiin lauantaina. Jalka on paketissa nyt 6 viikkoa ja huhtikuinen Kiinanmatka piti perua...

Näin onnettomuuden tullen saimme tuntea nahoissamme myös paikallisten ystävien tuen;ja huolenpidon. Miehen työkaveri toimi ensihoitajana ja ambulanssikuskina, ja kotiutumisen jälkeen tuli katsomaan potilasta. Toinen ystäväperhe lähti heti illanselkään ostamaan hedelmiä ja sitten etsimään sairaalaa vieraillakseen mummun luona tuoreeltaan. Sain hädin tuskin toppuuteltua heidät, samoin kuin 70 kilsan päässä asuvat toiset ystävät, jotka olisivat lähteneet siltä seisomalta tulemaan myös! Kun miehen työkaverit laitoksella kuulivat anopin haverista, oli sieltäkin delegaatio tulossa. Puutarhurimme palasi Zimbabwesta, kävi tirsoilla kotona matkan jälkeen, sitten tuli suoraan katsomaan äitiä! Täällä ei tosiaan potilasta jätetä yksin! Eurooppalaiset täkäläiset ystävämme ovat ymmärtäneet lähestyä vain puhelimitse ;)

Retkelä

Pakkauima aamula ennen sianpierua ilimastoithuun authoon ja lähimä puotattamhaan kohti timanttikaivosta. Ajoima tutuiksi tulheitten kylien läpi ja saavutima Jwanengin hyvisä ajoin ennenkö retki sisäle kaivauksheen alako. Passit tiskhiin ja poika haki meile paperit, johon laitoima nimet että emmä syytä kethään mistään emmäkä yritä varastaa mithään. Ja tottelema maan jalokivilakia, jo vain. 

Kiskoima turvakengät jalakhoin ja kypärät päähän, vielä kietasima keltaset liivit varmistamhaan etteivät pillarit aja kumhoon meitä.

Jo oliva kaivanheet kunnon kuopan keskele kaikheutta. Syvvyyttä oli lähemmäs neliäsattaametriä ja levveyesäki piisasi. Jatkosa aikova kaivhauttaa vieläki syvemmäksi, seittemän sattaa metriä aiothaan saavuttaa.

Kauhian kokosia pillareita ja kuormureita ajeli pitkin poikin. Kuulemma tämmönen monsteri viepi diisseliä nelijätonnia vuorosa. Litroisa siis. vuoro kestää kaheksan tuntia ja kaivoksesa paintehaan ympäri vuorokauven, vuoen ympäri, joulunaki.

Tietoa saima timanteista ja niitten kestävyyestä ja senhän teitää että ne kestää. Mutta näinhän se on, että timantit ovat ikuisia mutta timanttikaivoksista ei voi sanua sammaa. Tämäki mainittu kaivos sammuu tuosa reilun kymmenen vuuen kuluttua. Mutta sitä ootellesa tämä saapi kantaa maaliman tuottavimman timanttikaivoksen titteliä.

Lain mukhaan timanttikaivoksia pittää ympäröiä koskematon luonto. Se laittaaki kivan vastinheen sille kauhiale kaivannole. Jwanengisa kaivosaluetta ymäpäröi villielukoitten asuttama puisto, oikheen mukavan näkönen. Näimä siinä aitaa vasten kirahvit ja pahkasiat, paviaanit taleerasivat pitkin teittenlaitoja joka taphauksesa. 

Kovasti hyvvääki tekee alueele tämmönen kaivostoiminta, tarttuvat tauit hoiethaan kaivostoiminnan piikhiin ja yhteisösä tehhään muutaki hyvvää.

Potsvanasa on kolome muuta kaivosta tämän lisäksi. Yks ehtyy vielä aiemmin ko tämä täsä mainittu, Orapasa voivat jatkaa peräti 2040 asti.

Viikonloppu

Perjantaina kävimme taas eräässä kylässä viemässä torniolaisrouvien kutomia villasukkia ja peittoja. Vastaanotto oli iloinen ja sydämellinen. Mattipapan harmaa parta kiinnosti kovasti eritoten pieniä poikia..! Koordinaattori otti meidät vastaan ja saimme paikallisen tavan mukaan istua varjoon kannetuilla muovituoleilla. Siinä keskustelimme heidän tarpeistaan (jotka ovat monet) ja tavoitteistaan (jotka ovat saavutettavia) ja tulimme tietämään, että suurimmat haasteet yhteistyössä lasten huoltajien kanssa ovat hygienian puute lasten kotioloissa, huoltajien alkoholin käyttö ja riippuvaisuus avustusjärjestöistä. Suurta osaa lapsista hoitaa/huoltaa isoäiti, jonka eläke on n 25 euroa kuussa. Monella isoäidillä on useita lapsenlapsia huollettavanaan. Edelleen vinkkaan teitä liittymään Ilon ääneen ;)

Poikasen uimakouluun mennessä oli sen verran aikaa, että pääsin ottamaan kuvat MmaRamotswen officesta. Maksoin minut sisään päästäneelle vartijalle pari pulaa ja kaljatölkin, leveä hymy seurasi tätä perjantaipalkkaa...Hän tiesi kertoa, että huhtikuussa aletaan seuraavat kuvaukset näissä settingeissä.

Lauantaina Mummu, Matti ja Paula pukatiin gamedrivelle Mokoldiin. He näkivätkin kivasti elukoita ja pääsivät lähikontaktiin gepaerdiveljeksien kanssa.

Sunnuntaina käytiin kirkossa ja varsinaisen sakramentin jälkeen jatkettiin seurustelun sakramentin merkeissä suomalaisten ystävien luona. Kiitos herkkulounaasta ja kisun siedätyshoidosta Maija ja Armo :) Juu kissakammoni sai kyytiä kun pihan kesyt kisut kimppusivat. Kääk ja hui. Pikkuinen osoittautui varsinaiseksi uimamaisterittareksi. Ilmankos, sillä hän on seurannut isoveljen uimakoulua viikkotolkulla. Ei muuta ko altaaseen vaan oikeaoppisesti sukeltaen!

Kylissä ja kaupungissa

Ajan tämän kampaamon ohi päivittäin vähintään pari kertaa, ja jos ajan ilta-auringossa, harmittelen aina, etten ehdi napata kuvaa. Nyt oli niin kova ruuhka, että jonkinlaisen kuvan sain. Tuo putiikki henkii jotain MmaRamotswen Botswanaa: siellä istutaan ilta-auringossa, juodaan teetä, naiset laittavat toistensa hiuksia. Musiikki soi hiljaa, katu vieressä vie ihmisiä koteihinsa, töihinsä. Everybody minds their own business.

Tänään ennen ilta-aurinkoa kävimme kahdessa lähikylässä erään hiv-projektin tiimoilta. Veimme ystävien ja tuntemattomien antamia lahjoitusvaatteita ja valtavan kauniita ja lämpimiä villasukkia päiväkotiin, jossa oli 52 orpoa. Suloisia, suloisia lapsosia! Täällä köyhyys alkaa näkymään heti kaupungin rajojen ulkopuolelle ajettaessa (toki joissain osissa Gaboroneakin) ja kaikkein pienimmät kärsivät tietysti eniten, äänettä, hiljaa. Onneksi monet kansalaisjärjestöt tekevät vapaaehtoisesti sitä tärkeää ja arvokasta työtä, mihin yhteiskunnan resurssit yksinään eivät riitä.

Botswanassa kuitenkin kaikki hiv-positiiviset saavat ARV-lääkityksen, joten testeihin uskalletaan jo tulla (toisin kuin  vaikkapa 10 vuotta sitten). Kampanjoita pidetään ahkerasti kouluissa ja työpaikoilla. Hyvä näin!

 Katto vielä puuttuu, sitten testaukset voidaan aloittaa Thamagassa!

Iloitsimme koordinaattorin kanssa siitä, että lahjoitusrahoja toisen kylän aidstukikeskusen kattoa varten on kertynyt kivasti - kiitos vaan Suomeen T, L ja kumppanit :) Jos SINÄ haluat  konkreettisesti mukaan auttamaan  hiv:n vuoksi syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia lapsia & nuoria, ota yhteyttä!!! Apu Ilon äänen kautta menee takuulla perille!!! Ja pienikin apu on iso, kun yhdessä tehdään.

ps. Omista mukeloista uutisia: saimme männäviikolla tietää, mikä Poikasen masua on möyrityttänyt. Shigella-pöpö! Grr. Kuuria pukkasi, jälleen, ja vihdoin voidaan sanoa, että aletaan olla voiton puolella. *KopKop* Pikkuinen ei ole saanut tartuntaa, (iso KOPKOP) eikä kukaan muukaan perheessä. Päiväkodista pöpö tuli, sen verran jo tiedetään. Sitä kantavat vain kädelliset, eli toiset muksut, hoitajat, keittiöväki ja/tai pihaan tunkeilevat APINAT. Iso Grrr.

Toivottuja ja ei-toivottuja vieraita

Mummu, Matti ja Paula saapuivat lauantaina. Viikonlopun puolipilvinen sää helli tulijoita kevyeen laskeutumiseen Afrikan auringon alle. On grillailtu ja chillailtu, käyty Oodissa ja ostoksilla, golfklubilla ja craft-paikoissa.

Varsinainen tervetulotoivotus eläinkunnan puolesta tuli myöhään eilen illalla, kun Paulan pedistä alkoi kuulumaan kiljunta. Korvaan meni jotain, ”joku siellä päristelee” kiljahteli Paula! Muutkin kömmimme sängyistä ja suihkuista ja tilannekatsaus osoitti, että kyllä siellä tosiaan joku pyristelee, yhä syvemmälle, kääk.

Ei kun hyökkäyksen kohde autoon ja karautimme GPH:iin, eli Gaborone Private Hospitaliin. Muut sairaat saivat seurata suu auki kun suomityttäret märät tukat hulmuten juoksivat jonon ohi lääkärin pakeille. Paula piteli korvaa ja siellä edelleen päristeltiin, lujaa.

Lääkäri ruiskutti vettä korvaan ja sai tunkeilijan ulos klemmarilla…Se tosiaan päristeli ulos elävänä! Tunkeilija osottautui yökköseksi. Kiljahdimme kun se lennähti ulos ja hoitajat ja lääkäri naurahtivat. Kun kysyin, että miten noin iso voi mennä korvaan, hoitaja sanoi, että voihan torakkakin mennä. Tuota tietoa juuri en olisi kaivannut siihen hätään, Paula vielä vähemmän…

Huhhuijaa, päristely loppui, vieläkö saatais nämä kermavaahdot naamalta pois ;)

No maksun hetki sai aikaan lisäkiljahduksia, 506 pulaa! Siis rapiat 50 euroa! "Mma, mistä hyvästä, otushan kaivettiin ulos klemmarilla!?" "Eemma, mutta siinä käytettiin ruiskua, astiaa ja hanskoja." 506 pulaa, kiitos ja näkemiin.

Kuvassa ruisku, klemmari ja tunkeilija.

Maksoimme mielellämme. Kotona Paulalle tuli pian uni silmään eikä ketään korvaan loppuyönä.