Poikanen kysyy

-Isi miks kuolleilta otetaan iho pois.
-Mitä, missä?
-Siellä maassa, ko ne pannaan maahan.
-Öööö…eihän niiltä oteta, se tavallaan lähtee pois…itestään.
-Niin, ei ne sitä enää tartte.

(On keskusteltu siitä, että kun kuolee, tämä ruumis pannaan maahan, sillä sitä ei enää tarvitse, koska sitten mennään taivaan kotiin jossa oottaa jotain uutta ja erilaista..Poikanen on ymmärtänyt että iho vaan otetaan pois…aiks.)

Keskustelu sairaalassa, kun vaihdatetaan kastunutta/multaista sidettä*:

-Voi äiti, tuo setä taitaa saaha vauvan.
-Sedät ei saa vauvoja.
-Mutta tuo setä taitaa saaha, kato sitä!
(Äiti kääntää vaivihkaa päätä Poikasen osoittamaan suuntaan, verhon takaa näkyy BDF:n sotilas, sängyllä makaamassa, ei edes pulska kaveri)
-No ei se varmaan saa vauvaa, sillä on varmaan joku muu juttu.
-Mutta voihan ne siemenet olla menny sen mahaan, vauvan siemenet.

(Huomaatte mistä on puhuttu. Lisäksi Poikanen kotimaan lomalla näki telsusta aamupäiväohjelmia, joissa syntyy vauvoja…)

-Onko täälläki Rovaniemi?
-Ei. Miten niin?
-Eikö täällä oo Rovaniemeä? Onko täällä Rovaniemi?
-No ei oo, tämä on Afrikka, Rovaniemi on Suomessa, niinkö Ouluki. Sitte taas mennään, ku mennään Suomeen.
-Niin, mutta miksei täällä oo Rovaniemeä?

Poikanen ilmeisestikin wants to go that side.


*täkäläinen tapa on käydä sairaalassa 2 pvn välein vaihdattamassa side, kotihoito-ohjeita ei anneta…Ei alettu kapinallisiksi vaan rampataan tuossa naapurissa, edelleen se sairaala on 3 minuutin matkan päässä.

Toppen Botswanassa

Lupasin ziljoona vuotta sitten kertoa, mikä on kivaa ja hauskaa ja mukavaa ja hyvin Botswanassa. Monikin asia, mutta ainakin

- Ajokulttuuri. Kyllä, luitte oikein! Täällä huomioidaan toisia kuskeja uskomattoman hienosti. Vuoden päivät täällä ajeltuani Oulu tuntui vihamielisieltä takapajulalta. Esimerkiksi 4-stopit. Miksei meillä Suomessakin voida alkaa ajaa niitä sillai vuorotellen, että kaikki pääsisivät vuorollaan? Ymmärrättekö, siis kun on risteys, niin jokaisella on STOP –merkki. Sitten mennään vuorotellen, se menee ensin joka on tullut ensin. Jos on neljä autoa suht yhtä aikaa, aina löytyy sopu ja järkevästi se menee. Ja samoin on jostain pihalta vilkkaalle ajoväylälle kääntyminen (yli kaistan): joku aina vilkauttaa valoja, että siihen vaan! Ihanaa!

- Liha. On hyvää, antibiootti ja hormonivapaata, lähituotettua, laadukasta, maistuvaa, terveellistä. Monipuolista. Ei voi epäonnistua valmistuksessa. Jatkanko vielä?

- Kasvikset ja hedelmät. Lähes ympärivuoden saa just sopivia avocadoja (siis ei niitä kivikovia joita pitää ties millä kikoilla yrittää kypsytellä pimeässä/kylmässä/tallessa/jemmassa/sanomalehteen käärittynä/ sipulin kupeessa). Mansikatkin maistuvat. Ihania hedelmäsalaatteja saa valmiinakin kaupoista, tuoreita pilkottuja hedelmiä, jos ei itse jaksa pilkkoa/survoa blenderiin. Tulee ostettua semmoisiakin kasviksia, mitä kotimaassa ei hinnan vuoksi usein osta.

- Viinit. Lähes poikkeuksetta laseihimme kaatuu naapurimaan, eli Etelä-Afrikan antia. Harvoin, jos koskaan on huonoa.

- Hymyt. Yleensä ihmiset jaksavat hymyillä, tervehtiä, katsoa silmiin, olla avoimia ja ystävällisiä.

- Lämpö. No tämä on välillä miinustakin, mutta nyt kevään hellät (öööh…) kelit innostavat puutarhailuun ja sen sellaiseen. Joo rakkaat ystävät, ei innosta kotimaassa jos meidän pihaa katsoo! Tähän liittyvät lämpimät kesäillat patiolla, sirkkojen siritys, tähtien tuike ja kaikki se muu, millä nyt väännän veistä kaamoksen pimeydessä kärvistelevien rakkaitteni lihassa. On täälläkin talvella ankeaa ja kylmää, oikeesti!!! Muistakaa, että ilman eristystä makkarin sisälämpö on sama kuin ulkolämpö, esim +6.

- Kotiapukulttuuri. Saattaa kuulostaa kolonialistiselta, mutta maassa maan tavalla. Tarjoamme työtä reilussa hengessä kahdelle ihmiselle. Olemme onnekkaita ja kiitollisia uskollisesta puutarhuristamme ja hänen ihastuttavasta vaimostaan, joka aloitti meillä juuri kotiapuna. Ja oletan, että he ovat kiitollisia säännöllisestä palkanmaksusta ja heitä inhimillisesti kohtelevista työnantajista.

- Rentous. Harvoin kukaan kiihtyy missään tai jos kiihtyy se on aiheesta ja silloin kiihtyvät muutkin. Asiat järjestyvät aina, lopulta.

- Rehellisyys. Botswanalaiset ovat rehellistä ja siitä piirteestään ylpeää kansaa. Sutkejakin löytyy - oh boy, ilman muuta - mutta niin kaikkialta. Parasta rehellisyys ja suoraselkäisyys on viranomaisissa: täällä ei tarvitse pelätä poliisia tai sitä, että joku virkamies pyytää tai vihjaa lahjuksen perään.

- Luonto, matkustus ja retkeilymahdollisuudet. Meidän kohdallamme pienten lasten turvallisuus ja terveys menee seikkailunhalun edelle, mutta toisaalta olemme melontaretket ja monet aavikkoseikkailut seikkailleet ennen mukuloita, joten mitään hinkua tai pakkoa ei ole esim. sinänsä upeisiin pohjoisen maisemiin. Nautimme naapurimaan city- ja luonnonpuistoreissuista ja pikkuretkistä lähistölle.

-Aika. Sitä tuntuu maagisesti riittävän. Vaikka täälläkin mies painaa pitkää päivää ja reissuja pukkaa, niin silti tuntuu olevan enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa olemiseen, harrastamiseen, ulkoiluun, kaikkeen! Meillä ei ole telsua, joten yksi tärkeä aikavaras puuttuu, mutten usko että se kokonaan tätä selittää. Hmmm.

Listaa voisi jatkaakin, mutta nukkumatti kutsuu! Siihen liittyen vielä yksi asia: turvallisuus! Jos vertaa Etelä-Afrikan tilanteeseen, niin Botswana ja jopa Gabnorone on lintukoto. Rikollisuutta toki on, muttei läheskään siinä mittakaavassa vaikkapa väkivallan suhteen kuin naapurissa. Pimeälläkin voin hyvin ajella cityssä yksin tai lasten kanssa.

Turvallista yötä ja hyvää huomenta!

Sattumia ja tapahtumia

Eilinen oli täynnä tohinaa, aamupalasta lähtien (ks edellinen postaus), jota siis syötiin n 3 tuntia ensin heränneiden jälkeen. Varhaiset linnut olivat tässä tapauksessa äiti ja nana, joista jälkimmäinen vinkui edellisen pystyyn kun oli vielä pimeää ja kutojalinnutkin hiljaa. Kotiavun avuksi olimme jo kasiin mennessä pesseet pyykit ja ripustaneet ne.

Päivä hujahti askareissa ja Poikanen kotiutui ”koulustaan”. Oli ollut kiva päivä ja laukku oli taas herkkuja täynnä, myös juhlapilli ja ilmapalloja löytyi. Oli ollut Naftiksen synttärit.

Pikkuinen sai vihdoin testata omaa kävelylaitettaan. Jee se oli ihana! Koko porukalla oli niin hauskaa seurata toisen menoa ja meininkiä.

Vihdoin lähdettiin kauan kaivattuun muskariin. Odotukset olivat ah niin korkealla. Niinkin korkealla, että perillä Poikasella ei sitten huvittanutkaan tehdä mitään eikä osallistua mihinkään. Jää mureni pikkuhiljaa, kun pikkusisko veti satanen lasissa laululeikkejä.

Kotiin lähdettiin kaupan kautta. Tuli tappelu, kun ei ostettu jätskiä. Juuri kun perustelu oli mennyt perille, päiväkoti kaveri käveli ohi jätskiä syöden. Aaargh!!! Miks Alice sitten sai mut mää en!!! BYÄÄÄÄ!!! Äidillä kiristyi pinna viimeistään kassalla, jossa kortti ei muka taaskaan toiminut, neljännenkään yrityksen jälkeen. Lopulta pääsimme ulos.

Kotiin tullessa oli jo kova jano. Annoin pojalle vettä lasiin. Ehdin nähdä, että hän alkoi pyöritellä lasia ja kieltään ja leukaansa pelleilyn merkeissä. Sanoin, että se pitää lopettaa ja juoda kunnolla. Poistuin hetkeksi keittiöstä. Kuului sirpaleiden helinää. Huusin, että älä liiku, astu äläkä koske. Kun ehdin paikalle, Poikasen kädestä turskusi verta. Mies kiidätti hänet kylppäriin, jossa nopeasti todettiin, että laastari ei riitä lähimainkaan tätä paikkaamaan.

Tässä vaiheessa Pikkuinen nukkui vielä autossa muskarireissun uuvuttamana, joten Poikaselle vaan pyhje kännyn ympäri, huutava kersa syliin ja menoksi. Niin nopeasti kuin kolin kolin -portin läpi vaan pääsee. Veri valui pyyhkeen läpi maman valkoiselle mekolle. Poikanen oli pukeutunut punaiseen muutenkin. Huomasin miettiä, että onkohan haavassa sisällä lasia, muttei ilmeisesti ollut kun huuto ei puristuksen voimistuessa voimistunut.

Onneksi yksityissairaala GPH on lähellämme, vain 3 minuutin matkan päässä. Aika jouhevasti päästiin pukillekin. Lääkäri tuli paikalle jos ei nyt ripeästi niin hyvässä ajassa kuitenkin. Eihän kyse tietenkään ollut mistään pää kainalossa tilanteesta, mutta kyllä siitä sormesta jotain valkoista näkyi veren seasta. Uh.

Karjunta alkoi todellisella tehollaan vasta, kun lääkäri ruiskutti pikku piikillä puudutusainetta käteen. Kauhun huuto täytti koko emergency-tilat. Siivoojat tulivat riviin katsomaan. Heinäsirkkakin jähmettyi lattialla. Pitelimme poikasta, joka onneksi rauhoittui kun löin hänelle kanttiinista kipaisemani tikkarin suuhun. Neulominen alkoi, viuh viuh 4 tikkiä pikkusormeen. Poikanen vaan kyseli, että mitä lääkäri tekee. Heinäsirkka kiipesi jalalleni. Päivystykseen tuotiin puolialaston nainen, joka hänkin kijlui ja potki, eikä rauhoittunut sitten millään. Me pääsimme apteekin puolelle odottamaan lääkettä…jonka saimmekin n. puolen tunnin jonottamisen jälkeen.

Kotimatkalla haimme lohturuokaa, eli yksi ja kaksi-kerrospizzaa. Poikanen sai istua etupenkillä ja ihasteli jo paketoitua kättään: mää oon nyt aivan ko lääkärit on, ko mulla on tämmönen käsiki. Voi itku toista!

Pikkuinen heräsi siinä vaiheessa nälkäisenä kuin apina…Onneksi kolin kolin portti jo häämötti.Uni tuli kaikille muille paitsi Pikkuiselle kutsumatta. Hänhän oli vetänyt yhden naisen shownsa lisäksi myös kahdet tukevat päikkärit.

Se iski taas

Poikasen epäluulot ja vinksautukset ruokaa ja ruokailuja kohti jatkuvat. Koskaan ei voi tietää, mitä hullutusa sillä on mielessä. Tänään

- hänelle ihme kyllä sai tarjoilla murentuneen hapankorpun
-hän tarkkaili huolellisesti ennen joka suupalaa, että onhan varmasti jokaisessa palassa ALIMMAISENA voita ja PÄÄLLIMMÄISENÄ lehmäjuustoa (sitä sulateujuustoa jossa on iloinen punainen lehmä)

-Yhdestä palasta lehmäjuustoa ei muka löytynyt, vaikka todellisuudessa se oli pala, jossa lehmäjuustoa oli eniten. Minä jouduin lopulta syömään sen.
-Poikanen ei olisi muutenkaan voinut syödä em palaa, sillä hän huomasi jossain vaiheessa, että leivän syönnistä menee murusia suuhun.

- Poikanen perusteli (ihan järkevästi) että hän ei siksi voi syödä enää leipää, kun tulee murusia suuhun ja siitä ne menee mehulasiin. Ratkaisukin oli mielessä: MUTTA JOS ANTASIT MULLE PILLIMEHUN NIIN SE HELPOTTAS.

Huomenta vaan kaikille! Tarkkailkaa leipiänne, juustojanne ja muita päällisiä!

Viikonloppuna

juhlimme pienen ystävän 2-vuotissynttäreitä. Kakun oli valmistanut Japanin suurlähetystön kokki. Oli hyvää..!


Juhlissa grillattiin ja lapset uivat moneen otteeseen. Pikkuinen kasteli varpaitaan ja ihastui japanilaisperheen isään syvästi. Lentopusut sinkoilivat kunnes ne vaihdettiin todellisiin!

Kävimme myös sukuloimassa. Matkalla ohitimme tietysti useita aasivankkureita...

Matkalla ylitimme joen, jossa oli vettä.

Ihastelimme talon ja jakarandan yhteensointuvuutta!

Lisäksi piipahdimme yksien ystävien luona ja toiset tupsahtivat meille. Lopun aikaa loikoilimme uuden filtin päällä. Katselimme miten pilvi peitti kuun ja pari tähteä kurkisti verhon takaa.

Poikanen porisee taas

Mun esi-isä on Jumala. (huomio aamupalalla)

*
Voi harmi ku sulla ei oo enää omaa isiä! (toteaa äidille takapenkiltä kesken kauppamatkan)

*

Täällä Botsanassa on kiinalainen ja intialainen. Siellä saa riisiä, kanaa, sipulia, tulisia lihoja.(Mummun kans skypessä)

*

Kuule! Ruottissa on ratsuhevospoliiseja!!! Ja kuule, hevoset tottelee! Jos niitä vähän pakottaa.

*

Aamupalapöydässä, raivon partaalla, pakottaa äänensä rauhalliseksi:

-Mää haluan kysyä sulta yhtä asiaa. MIKS tässä leiväsä ei oo alimmaisia päällimmäisiä?

-Mitä ne on?

-Ne mitkä on alimmaisessa kerroksessa, eli juustoa.

-Laitoin vaan kinkkua siihen.

-No miks? Mää haluan tietää.

-Juustopaketti oli tyhjä.

*

-Eikö me ikinä voija mennä shamppiaisille?

-Minne?

-Shmappiaishotelliin. (Tarkoittaa Gabs Sunin shampanja-aamupalaa...vain perjantaisin, vain naisille, 65 pulaa)

*

Äiti, alettasko semmosta tanssia, että sää ottasit mua molemmista käsistä ja isi toisesta?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Huh hellettä...

Tuota molen miettiny, että miten se ihimisen roppa sietää hyvin kuumuutta. Olima melkekheen kaks kuukautta suomesa ja jo vain sinä aikana aivan niinkö ehti tottua siihen iliman allaan. Että ulos mennessä paleli ja sishään tullesa tarkeni. No tiättä varmhaan, mihin mie tällä jorinala tähtään. Kattokaa tästä. Nauroima ukon kansa, että totta ne ovat oikiasa täälä nämä paikaliset, että vielä kai tätä voipi ilimastoa kuvata sanala ”warm” mikä tarkottaa lämmintä. Että kuumaa ei suinkhaan vielä pukkaa. Kuumassa alama kiehumhaan sitte joulukuula. Mutta kyllä tämä homma on jo kuumaa pohojosen kasvateile.

Satteita ootellesa letku viuhuu ja puutarhurin päätouhu on pihan kastelu. Sen mie voin vertailun vuoksi kertoa, että kotimaan ruoho on jos ei nyt vihiriämpää niin ainaki pehemiäpää. Täkäläisheen ei suostu tuo pienempi kläppi ees jalakaansa pukkaamaan. Kiskoo pois heti jos ossuu. Vaikkei ole vielä piikkiruohokhaan kasvanu. Muttei se tykkää tästä normaalistakhaan. Taitaa olla vain vauvan pehemiän ihon uutuuenvieroksuntaa, eihän se kestä isänsä karvajalakojakhaan koskia.

No ei sole mikhään, laitama taas tuulettimen huutamhaan puolen päivän jälkäkheen. Siihen asti sinnittelemä. Arvatkaa millä mielin mie nostelin villasukkia kaaphiin tuosta oven pielestä. Nolit jäähnee siihen parkhiin ko lähimä Suomesa käymhään. Tukin ne kaapin peräle sillä ajatuksela, että täsä maasa en niitä ennää tartte. Nyt mie nimittäin otan ne topit essiin ja hamheen helemat lähtee liehumhaan. Tuntuu ihan normaalilta lähtiä hilippavetimisä kartsale. Isompi kersa laitto päiväkothiin elukkapaijan ja oli oikheen ylypiä. Pienempi viiletti palijhaana kunnes kakki lattiale.

Hei isoveli…

Sää oot näköjään sammahtanu soffalle, joten määpä kerron sulle nyt viimeistään, että miks kannattaa kuuman päivän aikana olla kätisemättä vastaan ja ottaa ihan suosiolla ne päikkärit tai parit!

...että jaksaa tanssia oman musakirjan ja isin Leevin tahtiin!

...ja että jaksaa soittaa vielä auringon mentyä mailleen marimbaa! Kip kip, pling plong! Etkö ees herää velipoika?!

...ja kyllä mää tän äipän hameenkin punon vielä illan ratoksi...oottakaapa vaan, se ei saa tätä auki aamulla ei sitten millään...

Jee vielä hokasin, että tää valurautatuolihan maistuu aivan mahtavalle! Uusia elämyksiä illan mittaan!

Niin ja mainitsinko, että tällä menolla uuvutan itteni ja tursotan kiinteästi just tasan siihen saakka, kun kutojalinnut alkaa laulaa? Eli hetimiten kuuden silmässä oon minäki pystyssä.

Että kyllä kahdessa vuorossa vetäminen kannattaa aina! Käsi ylös ne jotka komppaa! Äiti?? Isi??? Missä kännyt???

Kesä ja kärpäset...

…ja ötökät ja hyttyset! Poikanen ja Pikkuinen ovat paukamilla. Mutta ei se näytä menoa hidastavan.

Huvitti tämä näky iltapäivällä. Poikanenkin hoksasi pihapuussa jotain uutta kun tuli päiväkodista. Pation pölyinen lattia ja katonrajan hämähäkin seitit nimittäin saivat tänään kyytiä, kun uusi ihanan tomera kotiapu aloitti! Ulkomoppi kuivuukin ulkona.

Maman uudet aurinkolasit ovat vihdoin päässeet tositoimiin. Kuvat ennen ja jälkeen pallonpuoliskolta toiselle siirtymän. Ihkut Guccit toimivat kummallakin mantereella, bikineiden tai toppatakin seurana, no? Ja saavat kotirouvankin lookin ripauksen filmstaraa?!

Jos haluat Oulun seudulla henkilökohtaista ja asiantuntevaa, aidon ystävällistä ja paneutuvaa palvelua silmälasiasioissa niin suosittelen Optiholmia Stokkan kivijalassa. Nimimerkillä ”Kandee mennä kauempaakin”! Sieltä Poikasenkin ihkut prillit löytyivät.

Tulin pitkin Turun tietä...

Botswanassa kaikki hyvin! Kevät on saapunut, puut ja kukat tuoksuvat. Sadetta on siis saatu.

Maa on muutenkin maannut hyvin niiden kuuden viikon aikana, jotka Suomessa vietimme. Ja miksei olisi. Parlamentti/pressan vaalitkin on äänestetty ja sama presidentti Lt. gen. Seretse Khama Ian Khama jatkaa maan johdossa, BDP voitti vaalit odotetusti.

Sunnuntai oli kaupungissa hiljainen, sillä väki oli mennyt mailleen vaaliviikonlopuksi. Siellä täällä ajeli musta-valko-punaisin lipuin koristeltuja autoja, juhlistaen BDP:n voittoa, mutta ihme kyllä mitään suuria karkeloita ei megafonien välityksellä kuultu (kuten ennen vaaleja). Mekin kävimme sunnuntai-ajelulla ja oli niin hupaisaa ja jotenkin lohdullista nähdä tuttua ja turvallista, leppoisaa Botswanaa.

Maassa, joka on suureksi osaksi aavikkoa ja kuivia joenuomia, täytyy tietenkin kuitenkin kuinkas muuta kuin olla pursiseura! Itsetunto on kohdillaan!

Lehmiä siellä, lehmiä täällä, joka puolella lehmiä, hiiala hiiala hei. Hei tästä tulikin mieleen, että Poikasen mielestä ”Piippolan vaari” suomeksi laulettuna on pelottava, koska siinä ne eläimet kiusaa mummoa ja vaaria koko ajan. Ilmeisesti pitämällä ääntä bää bää siellä, bää bää täällä?!

"No Dumping" sanoo kyltti katolisen poikakoulun tienhaaran vieressä. Mikäs kasa se siellä takaoikealla könöttääkään ellei jätevuori dumpattuna...

Istuttiin eilen iltaa omassa pihassa illallis-piknikillä. Pimeä laskeutui, ja laskettiin lepakoita pitkästä aikaa. Niitä lentelikin ihan kiitettävästi. Poikanen kysyi, josko lepakot purevat. Sanoin, että saattavat vain purrakki, ja että Turussa kahta lepakkotutkijaa oli purrut sairas lepakko (muistin taannoisen uutisen, että näin tosiaan oli käynyt ja tutkijat olivat saaneet rabiesrokotteet turvakseen). Kun kaksi isoa lepakkoa liitivät ylitsemme Poikanen kysyi lihapala poskessaan: Tulikohan nuo Turusta? Arvatkaa keillä meinas lentää omat lampaat suusta :D

Ruokana tosiaan oli lammasta (bää bää!) Nigellan tapaan. Ohje täältä. Oli hyvää!