Arska tuli taloon

Kun mies meni pahaa aavistamattomana piipahtamaan pretorialaisessa urheiluliikkeessä, näin tilaisuuteni koittaneen. Olin pannut parkkipaikalla merkille myyjän, jolla oli upeita helmi/rautalankaelukoita. Silmäni iskeytyivät luonnollisen kokoiseen pahkasikaan. Ja mikseivät olisi iskeytyneet, se kumppaneineen oli upea.

Halusin hieroa kauppaa, vaikka tajusin itsekin, että ajatus oli hullu: auto oli täynnä jo kotoa startatessa. En voinut jättää autoa hetkeksikään, sillä mukulat nukkuivat siinä, joten huhuilin myyjän paikalle. Hän riehaantui, kun joku hullu halusi ostaa pahkiksen, suurimman myynissä olevan otuksen. Hän kantoi molemmat yksilöt autolle ja kun oma mies tuli, näytti hän juuri niin järkyttyneeltä kuin toivoinkin. Nimittäin sillä konstilla saatiin hinta alas. Ei, tää ei mitenkään mahdu, vaikka sais mihin hintaan. No tänks. –ja päättäväinen käden heilautus tyyliin vie elukkas muualle. No kaikki olivat leikissä mukana ja sitten se hinta lopulta löytyi.

Olin jo varautunut jättämään Arskan Kristiinalle hoitoon, mutta se mahtui kuin mahtuikin kotimatkalle, kiitos huippuhyvien pakkaajien, Jamesin ja Peterin. Arska matkusti extrailimme takakontissa masu pullollaan viiniä ja sidukkaa. Melkonen sika?! Nyt masunsa on tungettu täyteen valoa. Siinä se loistelee iltavalaistuksessaan, mutta päivisin Arska murisee sammutetuin lyhdyin.

Vielä tepsutellaan töppösissä ja sisäkengissä. Grrr. Mutta jos kerta pitää mummoilla, niin mummoillaan tyylillä. Nämä on kivat ja söpöt, vai mitä sanotte? Alle mahtuu villasukat.

Vakikaupastamme tutuilta myyjiltä saimme sopuhintaan ihanan ihanan nguni-härän taljankappaleista tehdyn maton. En ole aikaisemmin diggaillut näitä patchwork tyyppisiä taljaratkaisuja, mutta tämä oli jotenkin selkeä ja nätti. Yhdessä tilkussa on liikuttava kohta, siinä on valkoisessa karvassa pieni pyörre.

Zulukoreja Zulumaasta, tietenkin. Ja musiikkia, klikatkaa tästä. Tällä kertaa Latin Lounge. Huumavaa musaa.

Alelöytöjä ja muuta mukavaa

Innostuimme teettämään lapsukaisista canvas-printin. En tiedä mitä nämä maksavat Suomessa, mutta EA:ssa hintaa 40x40 kuvalle tulee noin 20 euroa.

Täällä puolen palloa on se aika vuodesta, jolloin talvikamppeet myydään aluennuksin pois ja tilaa tehdään kesälle. Kuten äideillä aina, lapaset olivat lähteä käsistä aina niin ihanissa Naartije- ja Pumpkin Patch liikkeissä.

Pikkuiselle ihania trikoopaitoja ja leggingsejä, mekkokin. Hän on oikein virtaviivainen rikoissaan!

Samettiset ja siksi juuri niin sametinpehmeät tossut pikkuiselle. Älä tiputa näitä! Kuvassa myös pantakokoelma ja äidin helmet.

Kukkuu, enkös olekin hurmaava pannassani? Äitillä tulee mieleen näistä kauniit ja rohkeat, mutta niinhän mä olenkin?!

Vaikka postaus on hyvin tyttömäinen, Poikasellekin ostettiin oikein ihastuttava asukokonaisuus: vakosammarihousut miesten vyöllä, ihana neulepaita. Ei kuvaa, sillä kuvaushetkellä sammarit pesussa ja paita päällä päiväkodissa.

Kuvauksellisia kulmia

Toiset meistä näyttävät hyviltä aina ja kaikkialla - mistä kulmasta tahansa, mihin vuorokaudenaikaan tahansa!

Simpukkalomalta maalaisidyllin kautta cityyn

Ajelimme Durbanin kautta kohti Johannesburgia ja N3 motarin sijaan valitsimme maisemallisen ja mielenkiintoisen reitin, jota kutsutaan Midlands Meanderiksi. Alue on hyvin markkinoitua tätä nykyä ja sieltä löytyy viehättäviä pikkukyliä, joissa on kivoja majapaikkoja ja ravintoloita, sekä paljon craft-paikkoja.

Sangen mieliinpainuva majapaikka löytyi Howickista, Midlands Meanderin reitin alkupäästä. Majataloa piti eläköitynyt Caroline-rouva, ja hänen intohimonsa porsliiniin tuli selväksi heti kättelyssä…

Englantilaiset käytöstavat (yhdistyneenä hämmentävään suorapuheisuuteen) olivat kunniassa ja tältä vierailulta puheenparteemme jäi matkaseurueen uudistettu nimistö: James, Peter ’old chap’, Patty. Minun nimeni Mrs C oli oppinut, olihan hän lukenut sen niin monesti vaihtamistamme maileista, mutta muu joukkue joutui valitsemaan brittinimet, kuten englannin tunnilla ainakin. Huu…Poikanen nautti koirien seurasta.

Midlands Meanderilla tsekkailimme lähinnä nahkapuoteja. Ostin pitkään haaveksimani Tsongan hyvin tavaraa vetävän norsulaukun tummanruskeana ja myös iihanat kengät. Mies ja Päpä -ystäväni ostivat nguni-nahkaiset pistokkaat, ihqut!

Palasimme reissusta Pretoriaan, jossa saimme asua mennen tullen Kristiinan ihanassa kodissa! Kiitos vielä tätäkin kautta!!! Kaupunkilomaa väritti tietysti ostostelu ja muu citykulttuuri. Ystävät kävivät myös Sowetossa retkellä. Sushia vedimme monena päivänä kuin varastoon, sillä Botswanasta sitä ei oikein saa. Kyllä kulinaristiset nautinnot ovat olennainen osa onnistunutta lomamatkaa. Niitä riittikin: hyvää ruokaa, erinomaisia viinejä, herkullisia jälkkäreitä! Paljon lihaa, mutta myös mereneläviä monissa muodoissaan.

Jotain kivaa ’pientä´kertyi kotiinkin, yllättäen. Mutta niistä myöhemmin.

Virallinen Simpukkaloma

Jatkoimme Intian valtameren rannikkoa pitkin alas ja saavuimme Ballitoon. Poikanen kiljui meren nähdessään 'nyt alkaa simpukkalomaaaa!!!' Minä kiljuin muuten vaan, meri on niiiiiin ihana.

Ballito on yksi Durbanin pohjoispuolen rannikon, Dolphin coastin merenrantakylistä. Niitä on siinä vieri vieressä, muutaman kilsan välein. Majoitusta löytyy joka makuun. Me asuimme vallan ihastuttavassa guest housessa Balliton Salt Rockissa, Petit Provencessa!

Vaikka Etelä-Afrikassa yleisesti saakin nauttia hyvästä palvelukulttuurista, oli tämä majatalo aivan omaa luokkaansa. Ihana, nuori omistajapariskunta, jotka eivät tuupanneet vieraiden seuraan vaan huomaavaisesti vähin äänin olivat kuulolla ja toteuttivat toiveita jos niitä oli.Kun yhtenä iltana emme jaksaneet lähteä ulos syömään, ostimme marketista pientä naposteltavaa ja aattelimme viettää iltaa jommassakummassa huoneessa. Sitten meille ehdotettiin, että kas teillä on evästä, tulkaa ihmeessä tänne yhteisiin tiloihin. Me olimme ainoat vieraat ja näin koko upea talo oli käytössämme illanistujaisia varten! Ne olivatkin kivat. Majatalon henki oli ehdottomasti suloinen Maryam rouva, joka oli aina valmiina auttamaan ja jotenkin hurmaavasti myös ennakoi tilanteita.

Ballitosta teimme retkiä paitsi rannalle, myös läheiseen Umhlangaan sekä Gateway malliin, jonka sunnuntaimarkkinoilta ostimme hääpäiväpostauksessa jo esitellyltä Isaac Sitholelta upeat puupiirrokset.

Durbanissa intouduimme zulu-rikshan kyytiin. Kiljahtelu kertoi pomppivasta kyydistä…Uh. Meidän kuski aneli lupaa pomppia edes pikkuisen. Vannotimme olemaan riehaantumatta, sillä meidän olisi vaikea löytää lompakoita kun on maksun aika jos tyyppi pomppisi päämme pyörryksiin.

ps. en tajua miksi näistä kuvista tulee näin ihmeellisen rakeisia? Plus niitä on hankala asetella. Vinkkejä, fellow bloggerit??!!

Kohti simpukoita, stoppi safarilla

Vietimme yhden yön ns private game reservessä, Thula Thulassa. Palvelu pelasi ja ystävällistä, mutta täytyy todeta, että vietimme siellä ehkä kylmimmän yön ikinä..! Mutta yllämme oli myös upein tähtitaivas ja takana hyvä game drive, jossa mm. pääsimme lähelle elefanttilaumaa. Oppaat panivat Baarin pystyyn ajoneuvon konepellille. Viehkoa, että taittelivat liinat tavaran alle!

Oppaat Victor ja Simba puhuivat eläimistä tosi kauniisti ja kunnioittavasti. Simban oma suosikkieläin on yleisesti aliarvostettu imapala, mutta Simba kertoi eläimestä ja sen käyttäytymisestä ihastuttavia tietoja ja yksityiskohtia. On myös aina liikkistä se, miten oppaat tuntevat norsulauman jäsenet nimiltä. Nyt saimme nähdä läheltä äitienpäivänä syntyneen pikku Nomvulan. Alkoi jo hämärtää, joten kuva on mitä on.

ThulaThulassa ruokakin oli erinomaista eikä teltoissakaan ollut valittamista.

Huomioikaa Pikkuinen peukku suussaan! Missä mun potjie viipyy??

Simpukkaloma part I

Vietimme upean pariviikkoisen kierrellen Etelä-Afrikassa hyvien ystävien kanssa. Aah, rentouttava matka kaikkinensa, vaikka tunnelmat, majapaikat ja maisemat vaihtuivat tiheään. Poikanen nimesi lomareissun jo etukäteen simpukkalomaksi, sillä oli tarkoitus kerätä Intian valtameren rannalta simpukoita kotiin.

Mutta sitä ennen haimme Pikkuiselle passin suurlähetystöstä Pretoriasta. Poikanen kysyi tswanaa taitavalta vartijalta heti kättelyssä kenna ko mang? Ja sai vastakysymksen Mittä kello oon?

Muutaman mukavan city-päivän jälkeen starttasimme kohti Zulumaata. Siellä viivähdimme pari yönseutua aivan provinssin pohjoisosassa, nimittäin vierailimme Ilon ääni yhdistyksemme tukemassa kodissa.

Oli ihana tavata ja sylitellä lapsia pitkästä aikaa ja nähdä, miten he olivat kasvaneet ja kuinka hyvin heillä menee. Tällä hetkellä kodissa asuu 20 lasta! On myös ihanaa ja tärkeää nähdä, mitä pienenkin yhdistyksen apu voi merkitä, kun se on säännöllistä ja jatkuvaa! Tällä kertaa veimme lapsille 4 kuukauden annoksen vitaminioitua maissipuuroa. Myös vaippoja kuluu, joten niitä vietiin myös. Apu vietiin perille tällä kertaa kajaanilaisen rotaryklubin avustuksen turvin. Klikkaa tästä tai laita spostia jos kiinnostut tulemaan mukaan yhdistyksen toimintaan!

Lastenkylän yhteydessä on myös pieni savipaja. Siellä kolme kyläläistä, kaksi miestä ja yksi nainen, tekevät aivan uskomattoman ihastuttavia töitä! Pantterivaasi koristaa nyt erään oululaiskodin ruokahuonetta, upea, eikö??

Lastenkoti on pienessä kylässä korkealla vuoristoalueella, joka on kulttuurisesti rikasta seutua, hyvässä ja pahassa. Köyhyys, työttömyys, taikausko ja hiv/AIDS runtelevat. Kaikkea rikkinäisyyttäkin ympäröi uskomattoman upea luonto ja vuoristomaisema. Lastenkodin pihastakin aukeaa upea näkymä alhaalle laaksoon.

Seitsemän

vuotta sitten sanoimme tahdon. Silloin asuimme rintamiestalossa Rovaniemellä. Toivoimme lapsia ja haaveilimme kaukomatkoista. Jälkimmäisiä teimme, aina näille kulmille, ja rakastuneina rakastuimme eteläiseen Afrikkaan.

Nyt meillä on täällä koti, joka täyttyy omien, rakkaiden lasten äänistä. Heidän kauttaan meillä on Afrikkaan erityinen side.

Lahjomme toisiamme usein taiteella näinä merkkipäivinä. Tänä vuonna Mies sai Violetin ihastuttavan I never promised You a rose garden -työn.

Yhdessä saimme mosambikilaisen mutta sittemmin durbanilaistuneen Isaac Sitholen työn taiteilijalta itseltään. Ihanat työt molemmat, eikö?

Pusu omalle Ukkokullalle!

Kotona jälleen!

Palasimme viikonlopuna onnistuneen, ihanan reissun päältä.

Matkaraporttia seuraa pian!

Broken robots ja swollen drum

Poikanen oli leipassut päiväkodissa traffic lightsit eli paikallisittain robotsit. Hienot, eikö?! Niitä piti tarkkailla pitkin päivää ja iltaa, kovasti ne kuumottivat pöydänkulmalla. Välillä hävisi karkki jos toinenkin. Vihdoin syötiin ja nämäkin saivat kyytiä. Njam!

Mamilla alkoi aamupäivästä kuumottaa paitsi päästä, myös korvasta sisältä. Jestas mikä kipu, paine ja kuurotus! Siis korvassa. Ei auttanut kun viedä koko pää lääkäriin. Diagnoosi: korvatulehdus!!! En melkein edes tiennyt, että aikuisiakin semmoinen riivaa. No parempi minulla kuin nuppusilla. Mutta sen siitä saa, kun parin päivän nuhan jälkeen ehtii intoilla, että onpa nää röörit auki aamuisin, eikä poikkeuksellisesti edes yhtään pakota poskionteloita. No ei pakota ei, kun räkäinen inflammaatio pukkasi toiseen rööriin.

Sain troppia ja illalla oli hymy näinkin herkässä. Johtuneeko sitten niistä tropeista. Vinoa hymyä tai silmien kiiltoa ei ole sensuroitu pois, Poikanen ihan rajasi foton näin.

Innostus

Tämä rouva innostui aivan täpöllä helmeilystä! Ystävä paluumuutti tänne Suomesta ja toi mukanaan itsetekemiään helmikoruja. Niistä se sitten lähti mopo keulimaan.

Itse asiassa helmiaatokset ovat olleen muhimassa jo kauan. Jo vuosia sitten venytin miehen Kap kaupungissa erilaisiin bead-liikkeisiin. Hypistelin ihania helmiä, ihastelin kuin lapsi karkkikaupassa – ilman aikomustakaan ostaa. Ajattelin, ettei kärisvällisyys riitä helmien pujotteluun.


Eilen sitten tämä ystävätär tuli iltapäivää istumaan, mukanaan ruskea paperipussi. Me helmeiltiin pari tuntia ja tuotoksena oli sormuksia ja käsirenkaita. Niin siellä oli siis helmiä siinä pussissa, ei mitään muuta mitä ruskeissa paperipusseissa yleensä kanniskellaan.



Tänään käytiin sitten keskustassa Beads –kaupassa ilmottautumassa kurssille ja ostamassa vähän helmiä omaankin varastoon.


Molemmat ilahduttiin edullisista hinnoista. Kuulemma halvempaa kuin Suomessa. Kuka arvaa, paljonko tämän kuvassa näkyvän helmipompsin hinnaksi tuli? Siinä on nikkelivapaita ja hopeoituja lukkoja, sekä muutamia kivikivi -helmi myös joukossa. Ja strutsinmunankuoresta tehtyjä valkoisia renkuloita. Ja semmonen ihana sydänlukko you know. Muuten en tiedä mitä nuo helmet ovat, nättejä ainakin.


No nyt oon jo tehnyt ihan isseksein käsirenkaan ja kännykkäkorun. Voi sitä onnistumisen riemua! Ja mikä hauskinta, ensi viikon Etelä-Afrikan reissun reiteiltä löytyy loistavia helmikauppoja…Beading on kova juttu tällä puolen palloa, mutta helmeilyblogien määrästä päätellen myös koti-Suomessa!