keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Uutta tietoa

Paljon isoa uutta on elämässämme, kuten hyvin ymmärrätte! Mutta myös pientä, tärkeää tietoa tihkuu tietoisuuteemme jatkuvasti, kun elämme vieraassa kulttuurissa.

Vauvaan liittyen: Häntä ei saisi näyttää. Täkäläiset naiset kantavat vauvojaan kesää talvea paksuun huopaan kiedottuna. Naamakaan ei näy. Kun olen kysynyt syytä, minulle on vastattu: Ei ole hyvä, että ihmiset näkevät vauvan.

Vauvalta pitäisi ajella kaikki hiukset. Miksi? No muuten se tietysti sairastuu. Hämmensin väkeä kertomalla, että meidän perällä ei leikata hiuksia ennen kuin lapsi puhuu, muuten jää puhe oppimatta. Ooooo, huokailtiin kuorossa. Tehtiin päätös, että koska tämän lapsen oletetaan oppivan suomenkieli ensimmäiseksi kielekseen, on parasta jättää hiukset päähän. Eikä edes niin kovin vaarallista, sillä vanhemmathan eivät ole motswanoita.

Kun imettää/hoitaa vauvaa, ei kuulemma tarvitse nukkua oman miehen kanssa. (eikä kai kenenkään muunkaan miehen kanssa..!) Sänkyä ei siis tuolloin jaeta. Mies nukkuu lattialla tai sitten vaimo ja vauva nukkuvat lattialla.

Minustakin voidaan käyttää sanaa motsitsi, ”imettäväinen”, vaikken konkreettisesti sitä tietenkään tee. Mutta kun minulla on tämänikäinen, maitoajuova vauveliini, minuun pätee samat tavat ja traditiot mitä motsitsiin. Kuvasarja ajalta, jolloin imeväinen totutteli lusikkaan..!





Yhtä perinnettä olisi pitänyt ehdottomasti soveltaa käytäntöön viime viikolla. Naapuri kaatoi suuria puita ja ne kaatuivat meidän puolelle hajottaen aidan (me kun luultiin, että se myrsky teki pahat tuhot - vähänpä tiedettiin!). Mies meni puunhakkaajan kaveriksi savottaan, jota kesti ja kesti. Sen tuoksinassa mies sai leikatusta puusta tiukkuvaa maitoa ihoonsa ja jotenkin onnistui hieraisemaan sitä silmäänkin. Silmä turposi ja aamulla se oli ihan sininenkin ympärykseltään. Olin jo edellisiltana varoitellut puusta, koska minulla oli kutina, että se on myrkyllinen. No niinhän se oli!



Ei kun paikallisilta kysymään myrkyn vaarallisuusastetta. Puutarhuri osasi sanoa vain puun ndebelen kielisen nimen ja sen, että se on todella vaarallinen. ”Jopa minä joudun laittamaan maitoa silmään, jos saan tuon puun nestettä silmään.”

Kotiapumme kertoi saman, mutta tiesi puun setswanankielisen nimen. Se on juuri motsitsi, koska sekin tihkuu maitoa, kuten imettävä äiti. Sillä erotuksella, että tämän maito on myrkyllistä. Parhaiten silmä kuulemma paranee, jos siihen turskauttaa maitoa ihmis-motsitsin rinnasta. Ja me kun hoidettiin ihan silmätipoilla!

Siihen mennessä, kun tämän tiedon sai, miehen silmä oli jo parantunut. Lupasin kuitenkin tähtäillä häntä silmiin tuttipullolla, jos vielä jatkossa savottahommissa meinaa näkö lähteä.

7 kommenttia:

mizyéna kirjoitti...

Ai että nämä tälläiset kulttuurierot on aina mielenkiintoisia. Täälläkin on vaikka mitä erikoisuuksia vauvoihin liittyen mutta ihan ykkösjuttu muuten on sää. Aina on liian kylmä tai kuuma tehdä yhtään mitään enkä ikinä opi pukemaan lapsia säänmukaisesti oikein :D

Anu kirjoitti...

Mielenkiintoisia juttuja.

Botswanalaiseen kulttuuriin liittyy kuulemani mukaan myös sellainen juttu, että jos ei tiedetä tarkkaa päivämäärää, milloin on syntynyt, silloin syntymäpäiväksi merkataan esim. 4.4. tai 6.6. tai 10.10. aina kuukauden mukaan. Ja siinäpä sitä sitten on selittämistä, jos sattuu esim. suomalaisena oleen syntynyt aivan oikeasti A.Kiven päivänä, että kyllä tietää milloin on syntynyt, mutta kun päivämääräksi nyt vain on sattunut tulemaan 10.10. :)

_hoya_ kirjoitti...

Vau, hauskoja juttuja! JA edellinen postauksesi oli hulvaton, buahhahahhaaa xD

Salanimi kirjoitti...

Hihi, onneksi silmäkin parani! Mitä tehdään vauvoille, joilla ei ole hirveästi tukkaa alun pitäenkään? Ajetaanko sekin vähä vai onko sellainen lapsi vain hyvin terve :) ?

ColibriDreams kirjoitti...

Mielenkiintoisia juttuja nuo vauvaan liittyvät. Täälläkin vauvat kääritään aina kaduilla hirveiden huopakasojen alle (sääliksi käy!), mutta luulen, että se on lähinnä kylmyyden (köh) tai saasteiden takia. Ainakaan en ole kuullut mistään uskomuksista asian suhteen. Voinkin sitten aina kauhistuttaa kaikkia kertomalla, että Suomessa vauvat laitetaan pakkasellakin ulos nukkumaan, ja hyvin nukkuvatkin.

Hyvä, että silmäkin parantui, tuntemattomat kasvit voivat tehdä kaikenlaista haittaa.

Anonyymi kirjoitti...

... niin ja mitä kaikkia uskomuksia vielä kuulettekaan. Katotaanko teitä sitten siellä vähän kieroon, jollet kiedo vauveliinia paksuun huopaan tai että annat tukan kasvaa... Niin, myhäilläänkö siellä, kuten suomalaiset tapaa tehdä vai tulevatko he avoimesti kysymään? Maajussitar, kasvimaan kimpussa olleena. Olkaahan jatkossa varovaisempia ;) !!!

irkku kirjoitti...

Tutun kuuloista. Mulle yks työkaveri aikoinaan sanoi, että kai huomasit, ettei käyty teillä kolmeen kuukauteen sen jälkeen, kun lapsenne oli syntynyt..?
Eipä tietenkään. Hyvä jos isä näkee lapsen sinä aikana. Tosin perinteet ovat muuttumassa, tässäkin asiassa.