Drama King

Poikasen isukki starttasi eilen työmatkalle Ruotsiin. Edeltävän viikonlopun hän oli Tuli Blockissa, tämän maan itäkolkassa, joten Poikaselle hiipi tunne, ettei hänellä ole enää isiä. Ja tämän tunteen hän ilmaisi nimenomaan näillä dramaattisilla sanoilla: sittenhän mulla ei ole enää isiä!

Aamupalapöydässä lähtöpäivän aamuna isi päätti vetää ässän hihastaan. Ennen kuin Poikanen ehti alkaa naama linkussa venyttämään klassikko lausettaan (’voooi, voooi, jos sää lähtisit, niin sittenhän mulla ei ole enää isiä’) isi sanoi samalla vingutuksella: voooi, voooi, mullahan ei ole poikaakaan Ruottissa. Poikanen kattoi pitkään ja nauroi silmillään, muttei sanonut mitään.

Illalla sitten saatoimme iskän koneelle. Pelkäsin jotain kohtauksen poikasta, mutta kaikki meni hyvin. Poikanen hali isin ja pussaili suoraan suulle kosteita sumppeja. Oli suorastaan liikuttavaa, kun lähtiissä pieni mies vielä kääntyi ja huusi isommalle: Tsamaya Sentle isi! Isi kuuli ja kääntyi, ja taisi hällä olla lähempänä itku, kun vastaus oli hymy ja hiljainen 'sala sentle, kulta'!

Enää seitsemän yötä, ja sitten isi tulee.

Tohtori Poikanen, oletan

Kohtauksia tohtorin päivästä:

1. Tohtori Poikanen ja uusi lääke

-Mummuuu…soita mulle, mää oon lääkäli! Tää koila on tukehtunu ja tää nalleki on tukehtunu. Nipistä* niitä!
-No niin, ny ne palanee. Mää paan ne tähän palanemisasentoon. Tässä. Ja tässä. Annetaanpa lääkettä, noooin.
-Mitä mutia sää niille syötät?
-Kalkkia vaan, se auttaa!

*nipistää= rokottaa, pistää, ottaa verikoe

2. Tohtori Poikanen kokeilee parantajan lahjojaan. Hän otti kiinni pienen olmin, tai mikä onkaan läpikuultava lisko. Äiti lähti patiolta ja sanoi mennessään, että älä tapa sitä. Poika jäi olmia katsomaan. Hetken päästä tuli sisään ja oli mummun silmin syyllisen näköinen. Keskustelu käytiin:

-Mitäs olmille kuuluu?
-Ei se enää paljon liiku, vaan vähän se liikkuu.
-Miksei se liiku?
-Mää tein siihen leiän selkään. Se on vissiin kuollu.

Olmi oli kuollut juu. Kai tohtorilla hiipi aamuun mennessä joku syyllisyys pintaan, koskapa olmin kuolinpaikka oli peitelty puusta pudonneilla siemenkodilla. Poissa silmistä, poissa sydämestä?!

3. Poikasen mielestä joku voi olla vähän kuollut. Kuten se koppakuoriainen, joka makasi selällään, väsyneenä viuhtomiseen.

- Tapoikko sää senki?
- En, tai vaan vähän tapoin, sillä vielä yks jalka liikkuu!

Leveähköä hymyä pukkaa

Tänään sain kuulla, mitä tapahtuu jos matkii go-away-birdin ääntä: suu repeää korviin asti.

Silläkin uhalla olen kirkunut tipuille takaisin. Ne kuuntelevat kyllä. Ehkä murre on outo? Harjoittelen vielä, ellei suuni repeä sitä ennen. Kuvassa mainittuja lintuja ruokapuuhissa Pilanesbergissä.

Poikasella ainakin on hymy korvissa, kun päiväkotiin pääsee. Viikonloppuisin on kysellyt, että milloin päiväkoti aukeaa, milloin PÄÄSEE sinne? Englanniksi tulee jo kivasti tekstiä, mm. värit ja numeroita, tosin jossain muussa järjestyksessä kuin pitäisi. Monkeynastix on osoittautunut hyväksi hommaksi. Käden taidot ovat kuulemma erinomaiset ja johan se nähdään hienoista askarteluista tuskarteluista, joita kotiin saapuu. Jakamisen kanssa on vielä vaikeuksia, samoin sorry seems to be the hardest word...

Today I heard what will happen if one screams back at go-away-birds: mouth will tear open from ear to ear! If this was true, I should have the broadest smile in Africa. I still have to practice my pronouciation though, birdies seem to listen so carefully.

Little One has a broad smile every time he gets to go to playschool. During weekends he already misses back and keeps asking when playschool opens its doors. Teacher tells us that He has very good skills in drawing etc and that he has learned a lot English in such a short time. He still has some challenges sharing his toys and sorry seems to be the hardest word...

Koskaan et muuttua saa

Mitä sinulle tulee mieleen Afrikasta?

Miltä Afrikassa näyttää?

Miltä afrikkalainen ihminen näyttää?

Mitä Afrikassa tapahtuu?

Monet mielikuvamme Afrikasta ulottavat juurensa kauas menneisyyteen: ensimmäisten tutkimusmatkailijoiden, lähetystyöntekijöiden ja kirjailijoiden kuvauksiin mantereesta. Heidän kuvauksensa Afrikasta ja afrikkalaisista merkitsevät edelleenkin mielikuvissamme sitä mitä on afrikkalaisuus.

Nämä mielikuvat alleviivaavat usein Afrikkaa kesyttämättömänä, villinä mantereena, jota monet vaarat pitävät pinteessään. Kuoleman, taikauskon ja sairauksien mantereena Afrikka on matkailijalle kauhujen paikka. Kauhua lievittävät tänä päivänä upeat, keskelle erämaatakin rakennetut casinot ja majoitusliikkeet. Niistä nykymatkailijan on helppo tehdä retkiä esimerkiksi safarille, jossa voi kuvauttaa itsensä kesyn gepardin ja villin himban vierellä. Eish!

Sitten kotimaahan, turvalliseen Eurooppaan palaamisen jälkeen on hyvä pohtia suureen ääneen sitä, miten afrikkalaiset ovat köyhiä, mutta onnellisia, ja miten siellä on niin ihanaa kuitenkin, kun oppii nauttimaan vähästä ja iloitsemaan pienestä. Pienestä drinksusta uima-altaan laidalla, that is.

Valkoisissa egyptinpuuvillaisissa lakanoissa malaria lääkkein kyllästetty turisti ei kölliessään onnellisen unta enää hoksaa ajatella, että ”alkuasukkaille” jätetyt vain vähän vanhentuneet buranat voivat tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä. On jännittävää nukahtaa savannin ääniin, varsinkin jos savanni pysyy tarpeeksi kaukana turistista, ja hän saa määritellä etäisyyden. Ja eihän sillä meidän tarjoijalla tai kokilla voi olla sitä aitsia, kun se on niin terveen näköinenkin. Liiottelua koko asialla mässäily, kuolema kuuluu ihmisen elämään ja täällä Afrikassa se ymmärretään! Mutta on se sentään harmi, kun osa niistä alkuasukkaista oli farkkuihin sonnustautuneita? Ja telkkareitakin niillä oli siellä puskassa? Kyllä se länsimainen elämäntapa turmelee nämäkin viattomat! Kokakolaakin litkivät, ihanan valkoiset hampaat menee!

Olli Löytty kuvaa tätä Afrikkaan ja afrikkalaisuuteen liittyvää ambivalenssia sanalla ambovalenssi. Se on osuva, sillä suomalaisten varhaiset mielikuvat Afrikasta pohjautuvat juuri Ambomaan lähettien kertomuksiin ja kuvauksiin pakanoista. Ambivalenttia kuvaa yhtä aikaa pelko ja kiehtovuus.

Afrikka kiehtoo, mutta pelottaa, afrikkalaiset mielletään villeiksi, estottomiksi, kesyttämättömiksi, mutta toisaalta lapsenomaisen vilpittömiksi. Heitä pelätään, mutta toisaalta ihaillaan. Toiseuttamiseen liittyy rakkautta ja vihaa, pelkoa ja vetovoimaa. Ambivalenttiin Afrikka-suhteeseemme liittyy osaltaan myös tämä omituinen museoimisen halu – Afrikka ei saisi muuttua, kehittyä. Afrikkalaisten pitäisi säilyä köyhinä ja onnellisina. Oikea Afrikka pitäisi säilyttää Tarzan kirjoista tuttuna.

Mikä sitten on oikeaa Afrikkaa? Sitä ovat niin kylät perinteisine elinkeinoineen kuin kaupungit, slummeineen ja rikollisliigoineen. Savanni ja sademetsä ovat nekin oikeaa Afrikkaa. Samoin aavikko ja autiomaa, meri ja joet, järvet ja sininen taivas. Mikä muuten on oikeaa Eurooppaa?

Löytyn mukaan romantisoimisesta ja museoimisen himosta juuri oli kyse jo 1800-luvun lopulla, kun ambomaalaisen elämänmenon yksinkertaisuutta ja turmeltumattomuutta sekä ambokristittyjen lapsenomaista hurskautta korostettiin kirjallisuudessa – samaan aikaan Suomessa pelättiin juuri hurskauden katoavan kaupungistumisen ja teollistumisen seurauksena! Lue lisää täältä ja googlaa vastikään palkitun Löytyn kirjoituksia ja teoksia!

Mielenkiintoinen näkökulma Afrikkaan ja afrikkalaisuuteen ovat postikortit, tänäänkin. Niissä toisinnetaan usein vanhoja stereotyyppisiä kuvia mantereesta. Historiantutkija Leila Koivunen on tehnyt mielenkiintoisen väitöstutkimuksen siitä, miten eurooppalaiset tutkimusmatkailijat kuvasivat Afrikkaa 1800-luvun lopulla. Koivunen toteaa, että ’kuvat olivat sekä muodoltaan että sisällöltään kaavamaisia ja eurooppalaisten intressejä tukevia. Ne vahvistivat vallitsevia ennakkokäsityksiä Afrikasta villinä ja kehittymättömänä maanosana, joka voitaisiin valjastaa eurooppalaisten hyötykäyttöön. - - - 1800-luvun lopulla vakiintuneet stereotyyppiset kuvatyypit ja esittämisen tavat vaikuttavat edelleenkin voimakkaasti.’ Lue lisää täältä!

Tähän postaukseen innoittivat paitsi useat keskustelut täällä asuneen ystävän ja juuri matkailleiden ystävien kanssa, myös kaksi kirjahankintaa. Niissä Afrikkaa ja afrikkalaisuutta kuvataan kahdella hyvin erilaisella tavalla - tai pikemminkin kuvaamisesta puhutaan kahdella erilaisella tavalla. Toinen kirja on tutkimus siitä, miten valokuvan kautta muodostettiin kolonialismin ajan Afrikka kuvaa Namibiassa: The Colonising Camera. Photographs in the making of Namibian history. Klikkaa tästä. Toinen on Hector Acebesin upea valokuvakirja Portraits in Africa 1948-1953. Lue lisää täältä.

Kuvituksena otoksia matkoilta, oman matkailijan katseen kautta otettuja: Namibiasta Kunenesta, Namibin autiomaasta ja Ambomaalta; Etelä-Afrikasta Kwa Zulusta, Kapkaupungin Bo-Kaapista, Pilanesbergin kansallispuistosta; Swazimaan kuningashuoneen sisäpihalta. Ja kotipihalta Gaboronesta. Kuten näette, sen enempää oma katse kuin ajattelukaan ei ole rasitteista vapaa.

ps. Mielenkiintoista matkailukeskustelua käydään myös tämän blogin Asioita-postauksen kommenteissa!

Katson maalaismaisemaa…

Visiitillä Thamagassa tänään. Kävimme savipajassa ja täydensimme soppakulhokokoelmaa. Tarjolla olisi ollut myös kalaharilaisten käsityöläisten nahka- ja strutsinmuna-tuotteita.

Paja on hiljattain avannut uuden hienon myymälän.

Kuvassa mummu kulhojen maksumiehenä. Illalla niistä jo syötiin kuskuspataa!

Thamagassa kuvattiin kylämaisemaa: kukkulaa, perinteisiä rondavel-tyyppisiä majoja pihoissa, kioskia, elukoita.

Maalta lähdettiin takasin kaupunkiin ja syötiin myöhäinen lounas Sanitas-puutarhassa. Kuva jälkkärikakusta ja syöjästä.

Illalla Poikanen puhalteli saippuakuplia, pesi käsiään ja pikkulelujaan ja pyysi päästä pehkuihin ennen kahdeksaa. Pääsi. Mummukin pörräsi uupuneena matkasta. Raikas maalaisilma ei sovi kaikille?!

***

Visited Thamaga today. They had opened a lovely new shop by the pottery. We got some soup bowls and had nice couscous from them in the evening. In pics you can see the slow, lovely Sunday at Thamaga: traditional rondavels, cows, laid back athmosphere.

After visiting the country side of the country we visited Sanitas tea garden for late lunch. And had a huge piece of chockolate cake as dessert! In the evening Little One wanted to go to bed early. Also Grandma did. Fresh country air can have that efect on you!?

Asioita

On satanut kuin aisaa monta päivää, tai monena päivänä. Öisin on ukkostanut ja mummu on pelännyt. Autolla on menty kahtakymppiä kehätiellä, kun vesi on vyörynyt pitkin ajoväylää.
Öisin on ollut kylmä, fleeceä ja villasukkia on kaivattu jo.

Tänään aamupäivällä pärtsäilimme bussiasemalla, aistimme lähdön tunnelmaa.



Muutenkin mielenkiintoisia kulmia oli asemalla.





Katselimme mitä matkalaisille myytiin evääksi. Muun muassa mopanematoja oli tarjolla näillä mummoilla!



Taivas roikkui harmaana ja odotimme taas sadetta. Mutta varmimmin saa kesän palaamaan, kun ostaa talvitakin! Senpä tein ja voilá, taivas repesi ennen kuin oltiin ulos putiikista! Esittelen sen myöhemmin.



Uusi ostos on myös shweshwe hame, tällä kertaa varsin perinteiseen kietaisumalliin tehty ja perinteisillä brodeerauksilla koristettu. Löytyi rautatieaseman ostarilta, Art Culutral Centre nimisestä puodista.




Poikanen sai lohikäärmeen, jota ihmetteli, että miten se toimii?! Sen nimi on sisiliski, ei sisilisko.



Koska passasimme bussiaseman toukat, mummu sai Poikaselta ja Ukkoselta iltapäivän ostarituliaisina ikioman mopane madon. Ei tehnyt kokonaan kauppaansa, mutta rohkea mummu maistoi vähän! Jommastakummasta päästä. Poikaselle ei kelvannut, mitä vähän ihmettelen.




Illalla grillataan, ellei taivas taas revi ylleen harmaata syystakkiaan. Koska porukalle ei toukat maistu, on luvassa kanavartaita ja porkkanaa. Spanakopita-piiraskin tuoksuttelee uunissa mehevänä.

Viikonloppuja hoppuja kaikille!

Totuus pöllöstä ja vähän muistakin

En voinut vastustaa kiusausta ja tehdä laajempaa pöllö-gallupia lähiympäristössä. Omat fiilikset olivat kuten edellisen postauksen kommentaattoreiden: intoa piukassa upeasta pöllöstä puussa!
Harmistuimme siis, kun tyyppi hävisi eilen, eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Tiesin entuudestaan, että täkäläiset eivät kunnioita pöllöä samalla tavalla. Päinvastoin.

Ensin kysyin eräältä herralta. Kerroin, että meillä on puussa pöllö. Iso, huuhkaja. Keskustelu meni näin:

-Missä?
-Siinä isossa puussa, makkarin edessä.
-Aa, se on siitä kahden talon päästä.
-Asuuko se siis siellä yleensä?
-Ei, mutta noita asuu.
-Täh?
-Sehän sen on lähettänyt. Sillä on talossaan Tokoloshi.
-Ai. Sekö se on.
-Tietysti. Kai tiedät, että tokoloshi voi muuttua kissaksi, ihmiseksi tai vaikka pöllöksi.
-Joo tiedän tiedän, mutta onko se oikeasti niin? Onko tokoloshi totta?
-Totta? Tietenkin on!

Sitten paikallinen nuori rouva kommentoi tilanetta. Keskustelu menee kutakuinkin näin:

-Meilläpä on puussa pöllö.
-Haa, mutta sinä tiedät mitä me sanomme pöllöistä!
-Tiedän, mutta kerroppa vielä.
-Sehän on noidan tekosia. Missä pöllö, siellä noita.
-Mutta eihän meillä ole noitia.
-Niin, mutta pöllöt liikkuvat yöllä ja niin noidatkin, jossain lähellänne on noita.
-Ookoo.
-Ja jos näette mustan kissan, se on varma merkki, että noita siellä puuhaa.
-Meillähän käy se Tomorrow, me ruokitaan sitä, se on pikimusta.
-Oooh…oletteko tulleet ajatelleeksi, että ehkä vuokraisäntänne on noita?
-No tuskinpa vaan…haluatko muuten nähdä sen pöllön kuvan?
-En missään nimessä, ei tartte näyttää!



Pöllön lisäksi moni muu lintu on pahan ilman lintu. Muun muassa kaunis Lilac Breasted Roller on kirjaimellisesti sellainen. Se ennustaa huonoa säätä.


Kaikki käärmeet ovat pahasta, myrkyttömätkin teilataan. Samoin kaikki hämähäkit luokitellaan osastoon haitallinen > tapettava heti.

Kameleontti on myös epäilyttävä. Tähän on kaksi selitystä. Toinen kitetyy lauseeseen: Luottaisitko minuun, jos vaihtaisin väriä?


Ja toinen selitys on tarina:

Kun Jumala oli luonut maan, hän pohti mitkä luoduista olivat kuolevaisia ja mitkä kuolemattomia. Jumala päätti, että ihminen saa olla kuolematon ja lähetti kameleontin kertomaan uutisen ihmiselle. Kameleontti lähti, hitaasti, hitaasti. Askel eteen ja toinen taakse, hitaasti se viestiä vei. Kun touhu kesti, Jumala muutti luomistuskassaan mielensä ja päätti lähettää jäniksen kertomaan, että ihminen onkin kuolevainen. Jänis pyyhälsi viestinsä kanssa kameleontin ohi, ja niin ihminen ehti saada jäniksen viestin ensin. Kun ihminen sai tietää kameleontin hidastelun olevan kuoleman syy, hän tuohtui. Ja yhä tänä päivänä ihmiset eivät pidä kameleonteista.


Kuvituksena kukkia puutarhasta, vaarattomia, taiattomia. Kai. Kiitos P kun kuvasit ja annoit luvan käyttää : )

Eipä pöllömpää

Taas olemme saaneet uusia tulokkaita pihaan ja puutarhaan.

Eilen alkoi reipas huuto, josta ei voi erehtyä: Grey Louriehan se siellä riekkuu. Tyyppi tunnetaan laajemmin Go Away Birdinä. Paraskin sanomaan. Niitä on kaksi, ilmeisesti pesimispuuhissa, koskapa toinen kurluttaa ja toinen kirkuu. Kahden puun loukussa ovat, eivät kai osaa päättää mihin pesänsä lykkäävät. Harmaa päivä, harmaa lintu, harmaa puunoksa. Mutta erottuu sieltä?

Sen sijaan toinen tulija on päättänyt paikkansa ja pysynyt siinä hievahtamatta aamusta asti. Korkeassa pihapuussa istuu Bubo Africanus, Spotted Eagle Owl. Paikallinen huuhkaja. Töyhtökorvillaan se kuuntelee liikkujamme ja kääntää päätään äänen suuntaan. Ja sitten kyttäilee tiukasti keltaisilla silmillään.

Pakko laittaa myös tämä kuva, jossa ei punasilmätorjunta-vaihde ei ollut päällä. Mikä tuijotus?!

Muut sunnuntaikuulumiset: mummun kanssa kirkossa, vieraita piipahtamassa, uusi naistenlehti joka esittelee syysmuotia. Bongasin jo ihanan lämpimän näköisen villatakin, pitkän, harmaan. Nyt punkkupullo hengittämässä ja file uunissa. Mukavaa pyhäiltaa kaikille!

We got yet new visitors in our garden. Two Grey Louries, aka Go Away Birds have appeared out of the bush and are probably nesting or something. They make a lot of noise anyway as they jump and fly from tree to tree. Other new comer is silent and still: Bubo africanus, Spotted eagle Owl. He stares at us from his beloved branch, up in the tree. Yellow eyes are waiting for the night.