sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Puisto ilman leijonia

Tänään vietimme pyhäpäivää uudessa Lion Park Resortissa aivan Gaboronen ulkopuolella. Nimi juontaa siitä, että alueella on ennen ollut leijonapuisto. Nyttemmin sinne on rakennettu pienimuotoinen vesi/huvipuisto, jonka slogan on "Beach You can reach". Kissapetoja on kuitenkin tulossa wild animal encounteria varten. Leijonia oli jo kuulemma jossain, mutta ei näkösällä...


No se ei vauhtia hidastanut. Ei tänne leijonia tultukaan katsomaan, vaan pyörimään laitteisiin!



Kunnon vesipuiston tavoin altaaseen pääsi pyllähtämään vesiliukumäkeä pitkin tai sitten aivan kahlaamalla. Aaltojakin tuli tasaisin väliajoin, ja niistä kuulutettiin suorastaan juhlallisesti: Viisi minuuttia siihen, kun aaltokone käynnistyy...Kolme minuuttia siihen, kun aaltokone käynnistyy...Kaksi minuuttia siihen...



Aluetta kiertää kiskoillaan viehättävästi nariseva juna. Ravintolasta saa purtavaa ja poolin laidalla on paari. Omia eväitä ei kai saa ottaa mukaan, mutta moni oli tuonut omat retkituolit piknikille.


Poikanen oli mielissään ja kiersi hänelle sallitut laitteet moneen kertaan. Pettymys oli suuri, kun ei päässyt simpukka-pyörimykseen. Hän katsoi kaihoisasti, kun joku isompi poika kiipesi laitteeseen ja se alkoi pyörimään paitsi akselinsa ympäri myös ihan miten sattuu (jos minulta kysytään). Iso Poika oli juuri noussut klooratusta altaasta ja hänen silmänsä punoittivat rajusti. Poikasella alkoi punoittaa muusta syystä. Keksin sanoa, että kato nyt, tuolle ISOLLEKIN pojalle laite on liian jännä, nääthän että sillä on itkusta punaiset silmät. Selitys meni läpi, sillä kotimatkalla Poikanen myönsi iskälle, että hän menee vasta 'niin isompana' simpukkapyörimykseen, sillä Isokin Poika pelkäsi ja hänellä oli 'itkusta punaiset silmät'. Hitsi kun kaikki jää sanasta sanaan mieleen, kuin kärpäspaperiin...

5 kommenttia:

Anu kirjoitti...

:D

Cherika kirjoitti...

Toi on niin totta: että lapsi toistaa sanomiani juttuja, vaikka olisi kuullut ne vain yhden kerran!!! :)

irkku kirjoitti...

Vitsit kun BW kehittyy! Leijonapuistossa (siinä karussa alkuperäisessä) on pidetty monet piknikit, omilla eväillä. Aaltokoneesta ei osattu edes haaveilla! Pelkkää paahtunutta nurtsia, ja kiipeilytelineitä + keinuja lapsille. Leijonia tosin oli, liian lihavia ja häkeissä. Toivoisin, että niitä ei enää olisi hankittu. Sanoo nimimerkki "vapauttakaa edes leijonat", jolle häkitetyt kissaeläimet aiheuttavat itkusta punaiset silmät, ainakin henkisesti!

Merja kirjoitti...

Muistan joskus Sun Cityssä istuneeni tuollaisen altaan reunalla. Katselin kun mies tuli alas liukumäkeä... (minulla oli jalka paketissa)

Kekseliäs ja sukkela täytyy olla lasten kanssa, keksiessä noita syitä ja selityksiä..

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm... Toivottavasti et joudu käymään samaa keskustelua Poikasen kanssa pari viikon päästä samassa tai vastaavassa paikassa. Tai muista sitten ainakin, että mikä on aiemmin käyttämäsi, ns. oikea perustelu sille, etteivät kolmivuotiaat aina saa tehdä samoja asioita kuin vaikka kymmenvuotiaat:)
Lasten kanssa on käsittääkseni juuri noita "oikeita" perusteluja (eli aiemmin käytettyjä, mutta ei vielä vanhentuneita) tai sitten vääriä, joita vastaan he taistelevat viimeiseen kyyneleeseen ja hikipisaraan...

-Koplan P