Cape Cross Lodge

Ajoimme siis Spitzkoppjen tieltä kothi rannikkoa, ja saavuimme risteykseen, josta suolatie vei meitä pohjoiseen kohti Skeleton Coastia ja Cape Crossia. toisella puolen tietä oli Atlantin valtameri, sumuisessa alkuiltapäivän usvassaan. Toisella puolella oli, well...no ei paljon mitään...

...muuta kuin suolakaivantoja. Ja myyntipisteitä, vieri vieressä! Näitä kutsutaan omantunnon-kojuiksi, nimittäin myyjiä ei ole, vain myyntipöytä, jossa on tuotteet, hinnasto ja pieni rasia maksua varten. Tuurasin ystävällisesti jotakuta myyjää, mutta en saanut kiteitä kaupaksi. Itsellenikään...

Cape Cross Lodge oli jälleen keskellä ei mitään, ihanaa!!! Tiestä piti ajaa aution, kuumaisen maiseman läpi pari kilometriä, eli lähes rantaviivaan asti. Mukava lodge siellä odottikin, henkilökohtainen tervetulotoivotus ja tervetulomaljat, Pikkuisellekin!

Esittelykierroksen jälkeen vaihdettin välittömästi rantavermettä päälle ja aloitettiin Simpukkaloma II. Kuvat kertokoon sen kulusta!

Mineraalimummot

Namibia on yksi eteläisen Afrikan aarrearkkuja, myös mitä maasta louhittaviin mineraaleihin ja timantteihin tulee. Matkalla Windhoekista Swakopmundiin, heti Usakosin jälkeen on markkinapaikka, jossa myydään kiviä, puolijalokiviä, mineraaleja. Hiottuinakin, mutta enimmäkseen raakileina. Pysähdyimme tässä, sillä tottahan semiprecious-stoneihin hurahtanutta helmiharrastajaa kiinnosti moiset markkinat.

Päätimme mennä seuraavaan kohteeseemme, eli Cape Crossiin oikotien kautta ja jättää Swakopin kautta menevän tien väliin. Päätös oli aivan superloistava! Matka oli niin kaunis, niin kaunis. Huokailin ja pakottelin miestä pysähtymään tämän tästä kuvia varten. Tie oli hyvä gravelroad, tosin sateiden jälkeen tai aikana sitä ei suositella 2vetoautoille.

Spitzkoppjes -nimisten kukkuloiden tietämillä esiin ilmestyi rivi kojuja. Myyjiä ei näkynyt missään, mutta näimme kaukana puskassa koppeja, majoja. Kun jarrutimme, niistä alkoi tulla tielle väkeä käsiään heilutellen.

Kojuja oli muutama, ja keskellä ei mitään tuli väkisinkin tunne, että on oikeus ja kohtuus ostaa jokaiselta jotain. Mukaan lähti savukvartsia, sitriiniä, turmaliinia ja ruusukvartsia. Niin ja koru: helminauha, jossa oli savukvartsisauva. Lähtiessä myyjät pyysivät, että palatessamme toisimme heille kalaa.

Aurinko porotti aika lujaa ja kirkkaasti, kuten kuvista näette. Mietin loppumatkan sitä, miten ja missä nämä ihmiset asuvat, vaikkakin luonnonkauniissa paikassa, niin omasta näkökulmastani keskellä ei mitään, ei autoja, ei mitään kulkuvälineitä. Myöhemmin kävi ilmi, että seuraavan majapaikkamme tarjoilijatytön äiti oli myymässä juuri Spitzkoppjen kohdalla kiviä. Ehkä hän oli tuo vanhempi nainen värikkäissä vaatteissaan? 

Windhoek I

Viivyimme matkalla kohti rannikkoa vielä pari yötä Windhoekissa, eli "tuulisessa nurkassa", Namibian pääkaupungissa. Tykkään Windhoekista kovasti, se on pieni, edelleen aika turvallinen (vaikka rikollisuus, erityisesti taskuvarkaudet ja autonryöstöt) ovat lisääntyneet rajusti viime aikoina paikallisten ystävien mukaan. Windhoek on oikea kaupunki, siellä on katuja, joita pitkin voi kuljeskella, kahviloita, puistoja...

Yövyimme Vondelhof-nimisessä guesthousessa, joka oli oikein mainio valinta.

Saatiin sadetta, ja illat olivat valtavan kauniita. Lähes kaikki kaupat ja ravintolat olivat kiinni, sillä vuodenvaihteen ajaksi Windhoekista tulee kuuma kummituskaupunki, kun väki pakkaantuu viileälle rannikolle lomanviettoon second homeihinsa ja hotelleihin.

Zelda Game Farm

Seuraavaan majapaikkaan oli jälleen vain muutama kudunkusema, n 500 kilometriä, joten saavuttiin sinne hyvissä ajoin alkuiltapäivästä. Zelda Game farm on viitisentoista kilometriä Namibian ja Botswanan rajalta, Namibian puoleisessa Kalaharissa. Tilalla on toimiva farmiosuus, jossa paikallisia san-työmiehiä oli hommissaan. Naiset olivat töissä lodgessa. Palvelu oli henkilökohtaista ja huomaavaista. Farmia ympäröi gamereserve, jossa oli paljon erilaisia antilooppeja, seeproja, kirahveja. Zeldassa oli aivan upea puutarha, jossa oli lapsille monenlaista puuhaa, pupuja ja koiria, uima-allas ja trampoliini.

Illalla pääsimme mukaan syöttämään gepardeja (4 kpl) ja leopardi Tornadoa. Gepardit ärisivät kiukkuisesti ruokaa odottaessaan ja aasinlihakimpleen saatuaan kirmasivat pusikkoon ateriansa kanssa.

Pieniä kissoja en voi sietää, mutta isoja petoja rakastan! Olemme käyneet useassa cheetah breeding cetnressä eteläisessä Afrikassa ja on aina ihana oppia lisää näistä upeista eläimistä. Tiesittekö, että gepardin kallo on ohut kuin munankuori ja jos se juostessaan törmää johonkin, se todennäköisesti saa kallonmurtuman? Ja että sen etutassut pyörivät ikäänkuin nivelistään "ympäri" sen juostessa, näin se pystyy saavuttamaan huiman vauhtinsa. Gepardi on ehdottomasti lempieläimeni ja olen niin iloinen, että joskus olen päässyt silittelemään niitä. Karva on todella karkeaa, paitsi korvista ja niiden takaa. On aika huikea tunne istua ISON pedon vieressä ja tuntea, kuinka keltaiset silmät kääntyvät tuijottamaan omiasi ja syvältä rinnasta kuuluu kumea kehräys. Zeldan gepardeja ei kuitenkaan voi koskettaa. Farmilta gepardit vapautetaan aikanaan luontoon, mutta leopardi on tuotu farmille pentuna ja sitä ei voi enää vapauttaa.

Torandon naapurina asui kesy elandi, jonka ristimme Hurrikaaniksi. Häntä tympäisi silminnähden, kun kaikki touhottivat Tornadosta vaikka hän itsekin oli hieno eläin. Poikanen syötti Hurrikaanille porkkanaa ja silitti sitä. Hurrikaani pyrki ulos portista. Opas sanoi, että se on erittäin tuhma elandi.

Zeldassa voi majoittua huoneisiin (ihan ok, vaikkakin aika kasari-sisustus, nostalgista!) tai leiriytyä. Ruoka kuuluu hintaan, ja se oli hyvää! Söimme kudua. Nam!

Yöllä vessassa tapasin tämän tyypin. Se koputteli lattiaa. Hieraisin pari kertaa unisia silmiäni ja tunnistin otuksen samaksi, jollaisen olin aiemmin nähnyt Botswanassa puskassa asuvien ystävien kotona.

Se on ilmeisesti armoured ground cricket, eli eräänlainen sirkka. Se ei lennä, mutta pitää kulkiessaan ääntä, samantyyppistä kuin lasten vedettävät lelut. Kriikriikriikriiiii. Kokoa on vartalossaan lähemmäs 10 senttiä. Herätin miehen, jonka tunki sen pystyasentoon hammasmukiin. Hyvää yötä sirkka! Aamulla vapautimme vangitun.

Matka ja miten se tehtiin

Starttasimme reissunpäälle uuden vuoden aaton aattona, ja koska matkustamme kahden muksun kanssa, päätimme mennä kahden pysähdyksen taktiikalla kohti Windhoekia. Ajokeli oli hyvä ja pilvinen siihen asti, kunnes alkoi tuulla ja ukkostaa oikein kunnolla...Onneksi matka ei ollut pitkä, nelisen sataa kilometriä.

Ensimmäinen yö vietettiin Kangissa, joka on paras stoppi Kalahari Highwayn varrella, jos tarvitsee majoitusta. Yövyimme urakoitsijan paon vuoksi keskenjääneessä Kang Lodgessa, jossa harmi kyllä ei ollut sähköjä tuona yönä...Maittava illallinen kuitenkin järjestyi. Kana oli erinomaista ja kastike, gravy aivan ihanaa, kotitekoisen makuista. Kävimme iltakävelyllä motarin varressa, kuu kumotti pilvien välistä.

Matkalla tosiaan ukkosti kovasti, mutta perille päästyämme ilma oli raskas ja kuuma, sadekaan ei tuonut viilennystä. Mutta se toi miljoonat hyttyset, joita vastaan taisteltiin koko yö, tuloksetta. Ininä oli lappilaisiinkin korviin aivan uskomaton, samoin kuppauksen määrä. Voitte uskoa, että aamupalan jälkeen olimme unettomasta yöstä huolimatta varsin valmiit jatkamaan matkaa. Majapaikassa ei siis oikeasti ole mitään vikaa, se on siisti ja hyväkuntoinen, joten sitä voi hyvin suositella jos tarvitsee majapaikkaa tuolla suunnalla. Omat hyttysmyrkyt mukaan...

Kalaharin ylitys ei ole niin eksoottista, kuin voisi kuvitella, sillä maisemina on puskaa, puskaa ja puskaa. Nyt kun sateita oli saatu, pensaat ja puut olivat vihreinä, ja kukat kukkivat, kaunista! Paljon eläimiä on tiellä, etenkin nyt, kun satoi. Aasit, hevoset ja lehmät tulivat juomaan uriin kertynyttä vettä.

Charleshillissä tankkasimme ja kuvasimme ilmeisesti viimeisellä matkallaan olevan pässin.