Taidetta koteihin

Tänään piipahdimme muksujen kanssa taide- ja kulttuuritapahtumassa eräässä puistossa. happeningin piti alkaa yhdeksältä, mutta kun menimme kymmenen jälkeen, olimme ensimmäiset vieraat ja vain muutama näytteilleasettaja oli paikalla.

No eipä mitään, sillä niiden muutaman joukossa oli henkilö, jota en odottanut tapaavani siellä: Kalaharilainen taiteilija Qaetcao Moses! Jippii! Olin aivan innoissani ja kerroin fanittavani häntä ihan kympillä. Tietysti avauduin myös siitä, että kodissamme on hänen taidettaan ja että olen lähettänyt sitä kotisuomeen lahjaksikin. Olin onnesta soikea, kun kuulin, että hän työskentelee osan aikaa täällä Gabsissa ja että hänellä on paitsi työhuone, myös pieni galleria täällä. Teimme tärskyt ensi viikolle hänen kaupunkiateljeehensa. Keskustelimme hänen tuoreista töistään ja niiden takana olevista tarinoista. Olipas virkistävä kohtaaminen mielenkiintoisen ihmisen kanssa!

Qaetcao Moses, Pangolin with Young

Seuraavassa kojussa oli niin ikään töidensä kautta tuttu henkilö. Olin ihastellut kierrätysmateriaaleista tehtyjä mobileja ja naishahmoja erinäisissä craft-paikoissa ja nyt sain tutustua tekijään: hän oli hyvin kaunis, voimakkaan oloinen nainen, joka käyttää itsestään taiteilijanimeä Puni. Ostin tämän yli puolimetrisen nuken. Se on tehty puusta katkaistun kepin varaan ja tökätty maalattuun pulloon. Ihana, eikö?

Jatkoimme matkaa ostarille, jonne olin tehnyt treffit erään naisen kanssa, joka tuntee erään zimbabwelaistaiteilijan, joka on aivan mielettömän hyvä piirtämään. Hän tekee paljon Afrikan etnisten ryhmien kuvauksia, upeita, yksityiskohtaisia, fotorealistisia töitä. Meillä on yksi hänen työnsä ja olemme päättäneet tilata toisen. Menin viemään mallikuvaa tälle naiselle, joka toimittaisi sen tälle miehelle (jonka nimi ei ole Jussiiiii), ja hups! Siellä olikin taiteilija itse paikalla! Hän on tullut tänne hetkeksi myymään töitään ja ottamaan tilauksia vastaan. Ja voi sentään, mikä lempeä ja ihastuttava persoona!

Tilaus on sisässä, jännä nähdä millaisen parin tämä himba-nainen saa. Taiteilija taiteilee nimen Munyart takaa.

Päivään sisältyi myös keskittyneitä legoleikkejä, hyväntekeväisyyttä hiustenvärjäämisen muodossa (Oih, ne on iiihanat, sanoi Poikanen) ja kotitekoisen intialaisen ääressä herkuttelua. Päätelkää ilmeistä onnistuiko kokki ;)

Aamutoimintoja

Hilpeää hupia saatiin Isosiskosen kanssa tälle aamulle tämmöisestä Maijjan blogista löytyneestä tehtävästä. Jos myös sinulla armas lukijani on käsissäsi aikaa, niin otappa myös kännykkä ja sitten...

1. Valitse saapuneet viestit.
2. Vastaa kysymyksiin saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella.
3. Kysymys 1 - ensimmäinen lause ensimmäisestä viestistä.
5. Kysymys 2 - ensimmäinen lause toisesta viestistä, jne...



1. Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton?
-Onko sinuun oltu yhteydessä?


2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
- Hei leikkiryhmä!


3. Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi?
- Kiitti puutarhurista!


4. Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
- Nyt tuli iso ongelma.


5. Mitä äitisi sanoo ennen kuin menet nukkumaan?
-Kiitti vinkeistä!


6. Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan?
-Ok, terkkuja lapsille!


7. Mitä sanoisit Jumalalle, jos tapaisit hänet?
-Vatsatauti on osa kotoutumista.


8. Mitä haluat kuulla kaikkein eniten
-Safari meni hyvin.

9. Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi?
-Anteeksi, olen vähän myöhässä.



Käytiin heittämässä tyttöporukalla pojat päiväkotiin/töihin, käytiin pankissa ja kaupassa ja nyt vietetään aamua rennosti humpsutellen, kuten tästä kaikesta voi päätellä :D

Muotokuva

Poikanen piirtää paljon. Enimmäkseen elukoita, vuoria, vettä, ilmapalloja, kaikkea semmoista. Tänään, iltapäivän hiljaisuudessa syntyi ihka ensimmäinen muotokuva. Ihan muistista.

Pikkusisko

Naurua

Niin hassunkurisen touhun nään
suu tuoss' on sepposen seljälään
suu pieni ja hampaaton
Se naurua on!

Suu pieni, mikä sua naurattaa?
Mikä ilo noin sirriin silmät saa?
Näin kyselen turhaan lapseltain.
Se nauraa vain.

Se on lämmintä maitoa pullollaan.
Sill' on äidin suukkonen otsallaan.
Se on kurkkua myöten kylläinen
peto pikkuinen.

Sinä paljon vaadit. Ja paljon saat
Sinä siunaat kättemme toukomaat.
Nyt vasta ne tähkän kantaa:
Sinä annat meidän antaa.

Tämän ihanan Aaro Hellaakosken runon lähetti meille Miikkis – Kiitos!!!

Ylläri

Pihasta löytyi sitruunapuu! Taannoin kahdehdin avoimesti Mizyénan ihanassa blogissa sitä, että hänellä on mahdollisuus poimia tuoreita sitruunoita merellisessä ilmastossa kotipihassaan.


Syksyn myötä oma puutarha on muuttunut. Kun lehdet olivat tippuneet tätä pitkulaa laiheliinipuuta varjostavavista pensaista, näkyviin ilmestyi monta kypsää ja vielä kypsymässä olevaa sitruunaa! Oma sitruunapuu!





Poimimme yhden. Mies hurautti omasta puolikkaastaan gin toniciin, poikanen nuoli omaa siivuaan, me siskosten kanssa katseltiin kirpeinä vieressä.


Puutarhuri muuten opetti, että tämä aiemmin esitelty piikikäs kasvi on hyvä hedelmä, jonka sisuksen voi syödä, kun koko mohkura on kellertynyt.




Myös tämän yön pimeydessä kuvatun kaktuksen hedelmät ovat syötäviä. Ne valuvat tummaa, punaviinin väristä mehua ja eittämättä ovat houkuttelevan näköisiä. Viikunamaisia suorastaan. Jätän silti väliin (liian tuoreessa muistissa myrkkypuun anti).

Tunnustus

Kiitos awardista Salanimi!

Uutta tietoa

Paljon isoa uutta on elämässämme, kuten hyvin ymmärrätte! Mutta myös pientä, tärkeää tietoa tihkuu tietoisuuteemme jatkuvasti, kun elämme vieraassa kulttuurissa.

Vauvaan liittyen: Häntä ei saisi näyttää. Täkäläiset naiset kantavat vauvojaan kesää talvea paksuun huopaan kiedottuna. Naamakaan ei näy. Kun olen kysynyt syytä, minulle on vastattu: Ei ole hyvä, että ihmiset näkevät vauvan.

Vauvalta pitäisi ajella kaikki hiukset. Miksi? No muuten se tietysti sairastuu. Hämmensin väkeä kertomalla, että meidän perällä ei leikata hiuksia ennen kuin lapsi puhuu, muuten jää puhe oppimatta. Ooooo, huokailtiin kuorossa. Tehtiin päätös, että koska tämän lapsen oletetaan oppivan suomenkieli ensimmäiseksi kielekseen, on parasta jättää hiukset päähän. Eikä edes niin kovin vaarallista, sillä vanhemmathan eivät ole motswanoita.

Kun imettää/hoitaa vauvaa, ei kuulemma tarvitse nukkua oman miehen kanssa. (eikä kai kenenkään muunkaan miehen kanssa..!) Sänkyä ei siis tuolloin jaeta. Mies nukkuu lattialla tai sitten vaimo ja vauva nukkuvat lattialla.

Minustakin voidaan käyttää sanaa motsitsi, ”imettäväinen”, vaikken konkreettisesti sitä tietenkään tee. Mutta kun minulla on tämänikäinen, maitoajuova vauveliini, minuun pätee samat tavat ja traditiot mitä motsitsiin. Kuvasarja ajalta, jolloin imeväinen totutteli lusikkaan..!

Yhtä perinnettä olisi pitänyt ehdottomasti soveltaa käytäntöön viime viikolla. Naapuri kaatoi suuria puita ja ne kaatuivat meidän puolelle hajottaen aidan (me kun luultiin, että se myrsky teki pahat tuhot - vähänpä tiedettiin!). Mies meni puunhakkaajan kaveriksi savottaan, jota kesti ja kesti. Sen tuoksinassa mies sai leikatusta puusta tiukkuvaa maitoa ihoonsa ja jotenkin onnistui hieraisemaan sitä silmäänkin. Silmä turposi ja aamulla se oli ihan sininenkin ympärykseltään. Olin jo edellisiltana varoitellut puusta, koska minulla oli kutina, että se on myrkyllinen. No niinhän se oli!

Ei kun paikallisilta kysymään myrkyn vaarallisuusastetta. Puutarhuri osasi sanoa vain puun ndebelen kielisen nimen ja sen, että se on todella vaarallinen. ”Jopa minä joudun laittamaan maitoa silmään, jos saan tuon puun nestettä silmään.”

Kotiapumme kertoi saman, mutta tiesi puun setswanankielisen nimen. Se on juuri motsitsi, koska sekin tihkuu maitoa, kuten imettävä äiti. Sillä erotuksella, että tämän maito on myrkyllistä. Parhaiten silmä kuulemma paranee, jos siihen turskauttaa maitoa ihmis-motsitsin rinnasta. Ja me kun hoidettiin ihan silmätipoilla!

Siihen mennessä, kun tämän tiedon sai, miehen silmä oli jo parantunut. Lupasin kuitenkin tähtäillä häntä silmiin tuttipullolla, jos vielä jatkossa savottahommissa meinaa näkö lähteä.

Poikanen huomioi, herjaa ja hellittelee

-Äiti, missä se välikkäinen nolsukilja on?
-Mikä norsukirja?
-VÄLIKKÄINEN!
-Minkälainen..? Sanoppa hitaammin.
-NOLSUKILJA! KILJA! VÄLIKKÄINEN! SITÄ EI OO ENÄÄ MISSÄÄN. ÄÄÄÄÄÄÄ!
(Värikkäinen norsukirja ’Elmeri ja luminen kylmyys’ oli siellä missä pitkin, hänen omassa kirjahyllyssään)

-Isillä on elikoinen pylly, ei oo nätti ollenkaan. (Huomio aamupalapöydässä)

*

-Äiti, mitä talkottaa, että pitää olla kälsivällinen?

*

-Oo-hoh, gepaldi! Sen mää voisin ottaa kiinni nalulla ja paistaa lihaksi! (Katsellaan isin ja äitin vanhoja safarikuvia)

*

-Äiti senki…senki…senki…pyllelö! Poikanen etsii kovaa sanaa kun on suutuksissa äitille, osoittaa sormella vihaisesti ja huutaa pyllerö –solvauksen. Auts.)

Auto ei käynnisty pihassa, mennään sisälle odottamaan mekaanikkoa:

- Äiti miksei lähetä päiväkotiin?
- Auto ei toimi, pitää odottaa että mekaanikko tulee ja korjaa.
- Hö. säähän oot mekaanikko.
- No en ole.
- Katoppa vaikka, sää oot ainaki aivan mekaanikon näkönen!

Keskustelu keittiössä:

- Isi oonko mää nainen?
- Ei sää oot poika.
- Mutta oon mää samalla nainenki.
- Et sää oo, sää oot poika.
- Hö, oonhan mää nainenki. Mää meen kysyyn sitten äitiltä!
- No meeppä kysymään.

- - - -

- Äiti oonko mää nainen? Oonhan?
- No sää oot kyllä poika.
- Miten niin?
- No sulla on pippeli.
- Mutta mä haluun olla nainen.
- Miks? (Alkaa jo kiinnostaa…)
- Mä haluun pimpanki!

*

Onko nana* tyttö? Oonko määki ollu pienenä tyttövauva?

*

Mää niin lakastan nanaa!!! Mää oon leipas isovelipoika!

ps. kuten näette, meillä ei liiemmin harrasteta sukupuolineutraalia kasvatusta :P

*nana on setswanaksi vauva, me käytämme Pikkuisesta paljon tätä helittelynimeä Nanatsuippelin, Nanukan, Nannulin etc lisäksi..!

Kippuravarvas

Pikkuinen rakastaa kun

hänelle lauletaan

yhdessä tanssitaan

isoveli kurkkii

ruokana on persikkapuuroa

leikitään kättelyleikkiä "päivää, päivää!"

kylvetään

saa koskea isin naamaan

tulee yllätetyksi mahalleen kääntyneenä

omat varpaat ovat paljaat ja valmiit namisteltaviksi

ps. Kaunis kiitos kaikille onnentoivotuksista!!! Lämpimät viestinne lisäävät iloa!

Maailman Suloisin

...Pikkuinen on tullut kotiin! Onnen ja ilon kyyneleitä on vuodatettu, ihmetelty yhdessä pieniä sormia, pieniä varpaita, höpöä nenää, hassuja ilmeitä, nauravaa vauvaa. Kiitollisuus puristaa sydäntä. Rukouksiin on vastattu!

Olet lahja suuri.
Ihme on nyt se,
että Sinä juuri
olet lapsemme.

(Anna-Mari Kaskinen)

Pakotusta ja hyviä tuloksia

Piipahdimme Isosiskosen kanssa eräässä intialaista tavaraa myyvässä kaupassa. Siellä hyllyt notkuvat lattiasta kattoon bling bligiä Bollywood tyyliin. Kauniita kasseja oli alessa, mutta ne olivat niin kesäisiä (!!!) etten jaksanut alkaa katselemaan. Ennen lähtöä silmäni osuivat myyjättären takana olevaan pinoon, jossa oli siististi taiteltuna ihanan näköisiä kankaita. Ne olivat tunikoita, jee! Kotiasua tässä tarvitaankin, joten pyysin saada sovitella parhaita paloja.

Tämä pinkki unelma toi ei-edes-niin-etäisesti mieleeni jotkut sisätautiosaston pukineet, mutta toisaalta myös jotain herttaisempaa ja kotoisampaa, ja tietysti tuulahduksen itää etumuksen (maltillisten) helmi- ja paljettikirjailujen vuoksi. Olisin jättänyt hyllyyn, ellei Isosiskonen olisi suorastaan pakottanut ostamaan sitä.

No hyvä että pakotti, sillä tämä on tosi kiva päällä farkkujen ja kotisafarihousujen kanssa! Itse hän osti ihanat korvikset ystävälle tuliaiseksi. Niistä ei kiiltoa puutu.

Toisenlaista pakotusta saatiin harrastaa kotiapumme suosiollisella avulla (sic!). Poikanen on nimittäin jo tovin kärttänyt itselleen niitä lastoja, kun eräällä ystävällään on. Olen kieputellut hänelle twistejä päähän, mutta se on hidasta ja tuskaista hommaa, kaikille osapuolille. Kotiapu neuvoi konstin, josta olin kyllä kuullut mutta jonka en uskonut toimivan näin hienosti: Otetaan märkä pyyhe, yksi vastustelevan lapsen pää ja hierotaan määrätietoisin, laajoin liikkein tukkaa.

Ja hups, hienoja lastanalkuja muotoutuu! Poikanen lahjottiin operaatioon kekseillä ja myöhemmin lupauksella siitä, että saa laittaa Isosiskosen tukkaa. Jostain syystä se ei ponnisteluista huolimatta huovuttunut.

Myrskyn jälkeen

Illalla jo kuulimme kaukaisen jylinän. Ukkonen lähestyi kaupunkia. Kolmelta aamuyöllä se oli yllämme ja meteli oli korvia huumaava. Vesi muuttui rakeiksi ja kuulimme, kuinka tavaraa sinkoili pihalla. Ikkunat helisivät. Poikanen piteli korviaan, muta rentoutui kun pääsi katsomaan rakeita. Kuin lunta! Nyt raepallo on pakkasessa, välillä sitä puristellaan.

Aamulla ihmettelin, kun pikkuhuoneeseeni tulvi uudenlaista valoa. Raotin verhoa, ja kas: iso puu oli kaatunut ikkunan edestä varjostamasta. Näettehän, miten aamuaurinko nyt syöksee ikkunasta sisään?

Otin kuvat todistusainestoksi myös vuokraisännälle. Meidän sopparissa lukee, että emme saa katkoa puista isoja oksia tai kaataa puita pihasta.

Olemme olleet muutaman päivän nettipimennossakin, kun verkossa on ollut päivityksiä. Kun kuuntelin myrskyä katolla, heitin lopulliset hyvästit yhteyksille ja näin sieluni silmin, miten antenni aamulla törröttää katolla vinossa, piuhat irti. No katollaha se törröttää,mutta aivan vahingoittumattomana. Ja yhteys on nopeampi kuin koskaan. Kiitos taivaanvallat tai palveluntarjoajat!

El toro ja hummani hei!

Eläimellisellä menolla alkoi meillä toukokuu. Päivällä mukelot poksauttelivat ilmapalloja ja ratsastivat keppareillaan, hurjasti hirnahdellen. Huomioikaa hirnumisilmeet.

Illalla meno kiihtyi ja tunnelma tiivistyi, kun ukkosen jylistessä taisto alkoi! En ensin ymmärtänyt, kun Poikanen ehdotti, että ”leikitään kälsää!” Hän näytti sitten isin kanssa, miten kärsää ollaan. Hokasin, että härästähän tässä on kyse. Kuvissa Poikanen vuoroin matadorina vuoroin hurjana kälsänä. En tiedä erottuuko, mutta härällä on mustaa tussia pitkin kärsää. Ihan itte piirteli.