lauantai 27. syyskuuta 2008

Ihana, hidas perjantai

vietettiin eilen. Nukuttiin tavallista pidempään (kasiin), syötiin aamiaista yhdessä, joogailtiin ja diipailtiin. Mies tormistautui työpaikan kautta reissunpäälle, mutta me pojan kanssa jatkoimme samaa rataa aina päikkäreihin ja hyvästi niiden jälkeenkin.

Kuuma päivä, joka piti sisällään menestyksekästä liskojen bongailua, käveleskelyä, pieniä pihahommia, pyykkiä. Pyykkikonekin rentoili, sillä kolmenkymmenen minuutin pikaohjelma otti siltä tänään lähemmäs kolme tuntia. Mutta meillähän ei ollut tänään kiire. Ellei sitten patiolla istuskelua, mehun juomista, kukkien ja itsemme kastelua lasketa. Syötiin hyvää ruokaa ja leikittiin. Poika lauloi paljon ja lauloimme yhdessä. Ihana päivä ja ilta.

Olin ajatellut Poikasen nukkuessa viettää toisenlaista laatuaikaa Sinkkuelämän, vaahtokarkkien ja Marianne-levyn parissa. Mutta juuri kun oli syöty, pimeni. Alkoi sähkökatkos, joka jatkui ja jatkui…eikä se ollut vaan naapuruston, vaan koko maan kattava.

Ja taas me laulettiin. Nyt kynttilänvalossa. Tehtiin legotaloja, syötiin iltapala, soitettiin iskälle pohjoiseen. Ja katsottiin sitten yhdessä pingviini elokuvaa sängyssä, sen kun läppärin akku antoi myöten. Näin sen pitikin mennä: saatiin laatuaikaa oman palleron kanssa yöhön asti. Ja onhan hän paljon makiampi kuin vaahtikset.



Such a Lovely, slow Friday

was here yesterday. We slept in (until eightish), had a nice breakfastst together, just took it very loosely. Husband didn’t take off for work until noon. We continued taking it easy with Little One. It was a hothot day filled with succesful gecko hunt, walking around, doing little garden work and laundry. Even the laundry machine took it slowly: 30 min quick wash took almost three hours today.

We waited, sat in the shade, drank some juice, watered flowers and poured some on ourselves too. Had good food and plenty of time just for playing. Son wanted to sing a lot. What a lovely day and night.

I had serious intentions to see a girly movie and enjoy some excellent Finnish chocolate after Little One would be gone to sleep. But just as we finished our dinner, darkness fell. Not only in our neighborhood but in whole of the country as it turned out. Power was out for the rest of the evening.

And so we sang again. Played with legos, had a candle light evening snack. Called to Daddy who is up in the north. Then we watched movie about penguins together in bed, until my laptop’s battery was all worn out. I still call that quality time - cuddling in bed with my Little One. He is sweeter than any marshmallow could ever be.

Ei kommentteja: