Turistin Botswanaa

Tulipa mieleeni vilauttaa lukijoille sitäkin Botswanaa, joka on maan matkailuelinkeinon perusta ja näin ollen monille maassa vieraileville turisteille se, mitä he maasta näkevät. Eikä se hullumpaa ole, päin vaston.

Kalahari peittää suuren osan Botswanasta, ulottuu Namibiaan ja Etelä-Afrikkaankin. Kalaharihan on autiomaa. Se on suurimmaksi osaksi puskaa, kyllä vaikka toki niitä hiekkaosuuksiakin dyyneineen ja suolaliejukoita valkoiseina hohtavine salt-paneineen löytyy (kuivana kautena suolaliejukot ovat siis kuivia ja kovia suolatasankoja, sade aikaan niihin uppoaa). Joskus sataa, joskus ei. Viime vuonna Kalaharia runtelivat laajat maastopalot, joiden myötä eläimistö ja kasvisto ei ole vieläkään palannut ennalleen tietyissä osissa autiomaata.

Tässä muutama kuva Trans-Kalahari highwayn varrelta. Matka on pitkä ja näkymät puskaa, puskaa, puskaa ja hei – vielä vähän puskaa!

Botswanassa on 1,7 miljoonaa ihmistä ja ainakin 5 miljoonaa aasia Niitä on kaikkialla, kaupungeissakin ja eritoten kylissä, teiden varsilla ja teillä tömöttämmässä. Samoin kuin vuohia ja lehmiäkin. Tässä kuva Makgadigadin läheltä.

Vuohet ovat yleensä ketteräjalkaisia ja ripeitä liikahtamaan, mutta aaseista ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa samaa. Niille on vaikea olla vihainen, kun ovat niin symppiksiä hitaudessaan ja miettiliäisyydessään. Ja sekin voi vaikuttaa, että kylien liepeillä aasiparkojen etukaviot on yleensä sidottu yhteen. Pomps, pomps, siellä ne sitten pomppivat, askeltaen takajaloillaan, hyppien tasajalkaa etukavioillaan. Voi suru sitä näkyä! Tässä kuvassa kuitenkin tyyppi, jonka jalkoja olisi paha mennä sitomaan. Lukijoillekin jo entuudestaan tuttu tsongololo, tuttavallisemmin Jalkalainen.

Kuivuudesta kosteikolle! Okavango joen suisto on maailman suurin sisämaadelta. Se tarkoittaa siis sitä, että joki laskee sisämaahan, ei mereen. Tässä tapauksessa Kavango-joen vedet laskevat janoiseen Kalahariin. Monet näkemämme luontodokkarit on kuvattu juuri näissä maisemissa pohjois-Botswanassa: Choben ja Moremin kansallispuistoissa.

Okavangolla turistit lennätetään pienkoneilla deltalle. On upeaa seurata, kuinka pölyinen Maunin kaupunki jää taakse ja maisema alapuolella muuttuu pikkuhiljaa soiseksi, jokiseksi suistoksi.

Air-stripit eli laskeutumispaikat ovat saarille raivattuja ’kiitoratoja’. Deltalla on useita lodgeja eli majataloja. Suurin osa niistä on 5 tähden luokkaa ja hinta sen mukainen. Edullisempaakin majoitusta löytyy, mutta pääosin ei. Deltan herkkä ekosysteemi halutaan pitää turismivirtojen tavoittamattomissa – ja tällä hintapolitiikalla se onnistuu. Tämä on viisasta kestävän kehityksen kannalta. Olisi kamala ajatella Okavangoa samassa jamassa kuin joitain naapurimaan suuria puistoja, joissa tavallinen näky ovat öykkäröivät, kaljatölkkejä heittelevät nuorukaiset maastureissaan (ja niiden ulkopuolella) pörräämässä kännispäissään, naamat palaneina. Uh. No, tämä estyy paitsi hintapolitiikalla, myös sillä faktalla että Okavango ei ole niin helposti saavutettavissa. Kenellekään ei tule mieleen, että hei, ajettaisko viikonlopuksi viihteelle Chobeen? Gabsista ajaa Mauniin (deltan laidalle) kymmenisen tuntia, Chobeen menee varmaan enemmän. Näissä puistoissa ei asfaltoituja teitä ei ole. Itse en lähtisi niihin saikkaamaan ilman nelivetoautoa, samoin kuin en Kalaharin hiekoillekaan sutimaan.

Okavangolla turistit saavat ikimuistoisaa kyytiä perinteisellä veneellä, mokorolla. Se on puusta koverrettu kanootti, jossa istuessa todella saa olla lähellä luontoa. Välillä liiankin lähellä! Okavango-joki kuhisee niitä vaalallisia kokotiileja, samoin siellä on paljon virtahepoja. Opas, joka meloo seisaaltaan, näkee tilanteita ja osaa (useimmiten) väistää vaarat. Hänkään ei tietenkään näe aina veden alle, joten joskus hippo voi pulpahtaa pintaan pelottavan lähellä mokoroa. Jestas mikä adrenaliinisyöksy siitä seuraa. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtuu onneksi harvoin, mutta niitä tapahtuu.

Mokorosta on upeat näkymät joelle, erityisesti sen kaislikkoon! Ja aukeammilla paikoilla tietysti laajemmalle. Ja jos käy tuuri, että mukaan saa hyvän oppaan, on matkanteko todella antoisaa. Kaislikosta voi bongata jos mitä pientä eläjää, kaisloihin kietoutuneita minisammakoita, hämähäkkejä (joita saat poimia myös naamaltasi ja hiuksistasi ja tissien välistä, jos satut istumaan etummaisena toim. huom) ja perhosia, linnuista puhumattakaan. Deltalla törmää satavarmasti myös harvinaiseen antilooppilajiin, red lechween, jota ei muualla tavata. Se on sympaattinen, pörröinen otus. Kävelyretkillä saarilla näkee lähietäisyydeltä paviaaneja, kissapetoja (jos on onnekas), kiraheja ja elefantteja laiduntamassa.

Yksi elämäni ikimuistoisempia retkiä on ollut päivä deltalla! Vaikka ennakkoon pelkäsin ja olin varma, että joudun hipon haukkaamaksi. Niin ei käynyt. Vain kainalot paloivat! Ympärillä oli hiljaisuus, hiljaisuus, veden liplatus kun opas meloi ja sieltä täältä kuuluvia eläinten ääniä, lintujen laulua ja kirkaisuja, virtahevon röhkintää ja pärskäytyksiä. Näimme vain yhden toisen mokoron, eli kolme muuta ihmistä koko pitkän päivän aikana. Upea luontokokemus, kerrassaan.

Olen onnellinen, että se on nyt koettu, sillä tällä reissulla en Okavangolle aio. Nimittäin Poikastani en vielä vuosiin halua sinne viedä. Okavango on ymmärrettävästi ympärivuoden malaria-aluetta ja toisekseen vanhemmuuden myötä ihminen kai tulee luontojaan varovaisemmaksi. Mokororetket ovat lapsille sallittuja, mutta omalla vastuulla. Kaikkien tulee ennen purteen nousua allekirjoittaa matkailuyrittäjälle vastuusta vapautus-lipareet ja ilmoittaa lähiomaisen nimi ja yhteystiedot.

Botswana on upea matkailumaa. Tässä vasta pari tunnetuinta esimerkkiä siitä, mitä maa tarjoaa. Täällä näkee paljon vastakohtaisuuksia paitsi kaupungeissa myös luonnossa. Suosittelen kaikille reissua tänne! Pohjoiseen menijöille malarialääkkeet kassiin, päähine mukaan, aurinkovoidetta kainaloon (kirjaimellisesti!!!) ja ei kun menoksi! Kalahariin tulijoille samat eväät, paitsi malarialääkkeet voi jättää apteekin hyllyyn. Ja jos talvikautena tulette, pipo ja villasukat kylmiä öitä varten. Takaan, että tarvitsette niitä.