Kotiinpaluun haasteet

Kotiinpaluu oli siis tavanomaista tylympi. Koska oli satanut jo tovin matkallamme ja pilviverho sakeni lähestyessämme Botswanan rajaa, ei ollut vaikea arvata, että meidänkin katon läpi oli tullut moni paikoin vettä. Vanhat paikat olimme ennakoineet ämpäreillä, mutta uusia oli kotiin tullessa vaikea havaita muutoin kuin astumalla niihin, sillä sähköjä ei ollut. Koko tienoo oli pimeänä, meidän lisäksi siis naapuritkin. Ilmeisesti sähköjä ei ollut ollut muutamaan hetkeen, sillä

- hälytin oli pois päältä (kestää yleensä ainakin päivän pimahtamatta)
- jääkaappi ja PAKASTIN lihoineen olivat sulaneet
- mistä seurasi murha-skenen näköinen verileikki köökin valkoisella laattalattialla
- akvaariokaloista osa ui selkää, kohti iäisyyttä

Onneksi olimme napanneet matkalta kolmikerros (!)pizzan, mitään ei olisi voinut kokata eikä grillatakaan kun vettä tuli taivaan täydeltä. Sateesta huolimatta talo hohkasi kuumaa, kuumaa kosteutta ja unen päästä oli kirjaimellisen nihkeä saada kiinni. Nukuin märkä pyyhe peittonani – toimi!

Sitä ennen oli kuitenkin kilauttanut Power Companyn faults -numeroon, josta luvattiin lähettää teknikot hätiin. Kuulemma soittaisivat ennen saapumistaan. En uskonut, että ketään yön selkään lähetetään aikuisten oikeesti, niinpä kääräisin itseni pyyhkeeseen. Yllätyimme siis, kun heräsimme soittoon myöhemmin!

Teknikot tulivat yhdeltä yöllä. Mies meni portille vastaan. Kovasti kai yrittivät etsiä vikaa, kun auton ääni pörräsi hyvän tovin. Mutta sähköt eivät palanneet. Märkä rätti siivitti jälleen unten maille.

Aamulla sähköt olivat edelleen poissa ja soitin taas sähkölaitokselle. Kuulin, että vika oli yöllä paikallistettu: yhden naapurin puu oli kaatunut ja katkaissut linjan. Raivausryhmä oli tulossa. Sitä odotellessa hinkkasin Handy Andyn ja Kloriitin kanssa kuivuneen punavihreän, paksun lihamehun pois laatoista ja laattojen saumoista ja niistä tunnelmista lähdimme aamupalalle kaupunkiin. Ihmeen hyvin pekoni silti maistui! Lähtiissä näimme raivausryhmän kurvaavan kadullemme! Toiveikkaina mutta silti epäuskoisina emme uskaltautuneet vielä ruokakauppaan. Hyvä määrä tavaraa oli jo menossa roskiin, emmekä halunneet ottaa sitä riskiä, että vika korjataan vasta arkena ja uudet ruuatkin valuvat pitkin lattioita.

Palattuamme kiitimme onneamme, ettemme olleet uskaltautuneet vielä lihatiskille. Sähköt olivat edelleen poissa.

Kolmas soitto sähkölaitokselle toden sanoi, ja kuulin vihdoin ihanan uutisen: raivausryhmä oli saanut oksat pois ja nyt oli tulossa toinen porukka laittamaan piuhat kuntoon!

Eipä aikaakaan, kun naapurustossa iloisesti hälyttimet ujelsivat, tuulettimet piipittivät ja ulkovalot loistivat. Niin meilläkin.

Kuvassa kuitenkin kotiintulo tunnelmaa kuvaava otos kotikatumme katulampusta: termiitit innoissaan pörräämässä valokiilassa. Tsiigailimme niitä, kuuntelimme ropinaa ja mussutimme sitä kolmikerrospizzaa. Ja oikeastaan olimme ihan tyytyväisiä, että olimme päässeet turvallisesti kotiin, josta ei mitään oltu viety häläreitten puuttumisesta huolimatta.