Aamupalapöydässä lähtöpäivän aamuna isi päätti vetää ässän hihastaan. Ennen kuin Poikanen ehti alkaa naama linkussa venyttämään klassikko lausettaan (’voooi, voooi, jos sää lähtisit, niin sittenhän mulla ei ole enää isiä’) isi sanoi samalla vingutuksella: voooi, voooi, mullahan ei ole poikaakaan Ruottissa. Poikanen kattoi pitkään ja nauroi silmillään, muttei sanonut mitään.
Illalla sitten saatoimme iskän koneelle. Pelkäsin jotain kohtauksen poikasta, mutta kaikki meni hyvin. Poikanen hali isin ja pussaili suoraan suulle kosteita sumppeja. Oli suorastaan liikuttavaa, kun lähtiissä pieni mies vielä kääntyi ja huusi isommalle: Tsamaya Sentle isi! Isi kuuli ja kääntyi, ja taisi hällä olla lähempänä itku, kun vastaus oli hymy ja hiljainen 'sala sentle, kulta'!
Enää seitsemän yötä, ja sitten isi tulee.
3 kommenttia:
Rakkaus on vahva tunne.
Enpä ihmettele, kun isiä itketti, kun meinas itkettää muaki, vaikka vain luin tuon jutun. On teillä harvinaisen ihana ja nokkela poika!
t. Katri
Voi ei, kylläpä itketti! Toivottavasti meiän isi ei lähde ihan heti Helsinkiä kauemmaksi, sillä niin on kovin vahvaa läheisyyden tunnetta havaittavissa täälläkin! Kiitos ihanista DrPhil-kuvista!!!
Lähetä kommentti