Kerrottakoon ja paljastettakoon siis, että olen auttamattoman huntalo. Mieheni ei aluksi voinut ymmärtää, miten joku voi kävellä oven karmiin niin, että lanteet on jatkuvasti mustelmilla. No hyvin voi. Ja lähiaikoina olen todella jotenkin hivauttanut kaksi kertaa seinää kyynärpäälläni, ja kummastakin kerrasta on mojova arpi. Ne ikään kuin paloivat, ja auts sattui.
Nyt kävi sitten vielä yksi juttu, jonka selitystä ei kukaan usko. Yritetään silti: Oli aamu. Menin keittiöön. Mies siellä keitteli puuroa. Lähdin pois, kai käymään vessassa tms. Puolihuolimattomasti vasemmalla kädellä otin hipaisua seinästä. Silleen, luontevasti, siis ei voi edes selittää. No siinä kosketuskohdassa sattui olemaan se metallinen osa, mihin lukko kliksahtaa - lukkopesä?!. Anysay, tartuin kiinni SORMUKSISTANI siihen. Jatkoin tietenkin samalla kävelyä nurkan taakse, joten ranteeni jäi jumiin ja jänkkääntyi 90 astetta vasten oven karmia. Kaaduin liukkaalle lattialle (kiitos villasukkien) ja käsi oli EDELLEEN KIINNI SORMUKSISTA SIINÄ osassa. Sitten se kirposi irti, mutta niin, että mukaan lähti maalia ja vihkisormus upposi nimettömään, paksuimpaan kohtaan, kun ei ohi nivelestä päässyt. Kipu oli KAMALA ja huusin ja ulisin. Perhe riensi paikalla, ukkokin kääntyi hellan äärestä. Sormi alkoi tuorvota saman tien ja hyvä että sain sormukset pois. Haava on kipeä edelleen ja nyt tulehtunut, arvelluttavan värinen, tykyttävä ja kiristävä. Kellon rannekkeen alla on koko käden levyinen mustelma, joka tuli karmista. Kas kun ei naamaan tullut mitään. Säästän teidät kuvilta, mutta niitäkin kyllä tarvittaessa löytyy todisteiksi.
No EIPÄ HÄTÄÄ kun olin tämän telomisen aikaansaanut, luin MiaO:n blogista, että olen voittanut hänen arvonnassaan mm. tiikerbalsamilaastareita! MiaO ja kiinalaiset arvonta jumalat/taret – ette arvaakaan miten oikeassa osoitteessa laastareita odotetaan!
Kuvituksena vappukukkanen ja Rouva Rysäys. Saavuimme vastikään ruotsalaisten ystäviemme järjestämästä Valborgin illanvietosta. Oli kivaa, enkä onnistunut kaatumaan uima-altaaseen, tai edes liuskahtanut pimeässä portailta. Nyt lapset nukkuvat, mies kuuntelee Junnu Vainiota, minä avaudun tohelomaisuudestani.
Reipasta ja tapaturmavapaata Vapun jatkoa kaikille!
ps. Minulla on myös oikeassa kulmakarvassa karvaton kohta muistona siitä, kun pamautin pääni auton oven väliin. Juu, laitoin siis itse sen oven kiinni, kun pää oli vielä sisällä. Uh, sattui, kun silmälasin kehys porautui otsaan. Minulla oli kiire lentokoneeseen, mutta piti vielä vaihtaa pari sanaa kentälle tuojan kanssa. Kai jalat lähtivät jo, mutta pää jäi. Päätänsä teloneet tietävät, että pienikin haava vuotaa pirusti! Niin vuosi tämäkin. Kuumaa verta valui pitkin poskea. Virkailija kysyikin terävästi: oletko lyönyt pääsi?
ps.2 Kreikassa kerran kävelin päin vanhaa palatsia, sillä seurauksella, että lonkkani meinasi murtua. En edes ole niin keinuvalanteinen, että tämä olisi jotenkin puolusteltavissa.
ps.3. Juu alkoholilla ei osuutta mihinkään edellä mainittuun telontaan..! Ei edes Kreikan lomamuistoon.
10 kommenttia:
Hui! Minua oikein karmaisi tuo sormusjuttu. Niinhän sitä sanotaan, että koti on tapaturmavaarallisin paikka. Sinulle on kyllä sattunut noita muuallakin. Toivottavasti tiikeribalsami auttaa!
Voi ei, toivottavasti haava pian paranee!
Kolhimisen kanssa et ole ainoa Viimeksi taisin viime viikolla kävellä yliopiston käytävällä palosammuttimen metallikehikkoa päin, mistä jäi kiva mustelma käsivarteen. Useimmiten kuitenkin telon jalkojani tai juuri lanteita, ja poikaystävä ihmettelee, mihin taas olen käynyt lyömässä itseäni. Usein en edes muista, mistä mustelmat tulevat, koska törmäilen huonekaluihin, ovenkahvoihin ja kaapinkulmiin niin usein. Näin on ollut lapsesta asti. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan -- itse asiassa se taitaa vain parantaa koordinaatiokykyäni, koska humalassa en kolhi itseäni.
OUCH!
Hui kauhia sentään... klisee: onneksi ei sattunut pahemmin... edes siellä Kreikassa. t. kohtalotoveri Maajussitar, jonka varpaat syystä tai toisesta on aina mustelmilla/hiusmurtumilla tms...
Voi hyvänen aika sentään, olet vaaraksi itsellesi! Toisaalta kohtalotoverien kommellukset lohduttavat aina vähän nololla tavalla...;-)
Hurja tuo sormusjuttu, mutta et ole ainut kohelo, liityn klubiin. Viimeksi kävelin päin lasiovea jossa oli erittäin puhdas ikkuna!
Anteeksi kun nauran niin ettei meinaa tulla loppua!
Ehkä nauran siksikin, kun löydän tästä kaikesta itsenikin. Olen juuri tuommonen, enkä vain viikkoa ennen kuukautisia (jolloins e on vielq kauheampaa).
multa on yksi ohut sormus katkennut kun jäi ovenkhvaan noin. Ja osa meni ihon sisään ensin..
Ei ole tosi! xD
Tiedän kyllä tunteesi. Siis siitä kun joku luulee, että et olekaan ihan itse aiheuttanut mustelmasi.
Eräs naistuttavani kerran sai kamalan mahataudin. Hän meni vessanpöntön ääreen vapautumaan tukalasta tunteestaan. Vapautumisen tuotos tuli suun kautta niin voimallisesti, että hän kaatui, löi päänsä pöntön reunaan sillä seurauksella että meni vähäksi aikaa tajuttomaksi.
Siinä oli sitten selittelemistä työkavereilleen, kun järkyttävän kokoinen mustelma levisi silmästä toiseen sateenkaaren kaikissa väreissä. Näky oli kauhea :-O Oikeesti puoli naamaa oli aivan hakatun näköinen.
Voi sinua Savu! Laitahan osoitteesi tulemaan miaokurkistaakiinaan@gmail.com, niin laitan laastarit ja muut tulemaan. Ei taitane ehtiä tähän hätään, mutta kuulostaa, että hyvä on olla vastaisuuden varalle. ;)
Voi ei, meitä on siis muitakin!
Englannissa asuessani sain kämppiksiltäni lempinimen Walking Disaster - putosin muun muassa kotimme portaat alas ja takerruin eteisessä olleisiin polkupyöriin niin, että irroittamiseen tarvittiin useampikin ihminen.
Mulla onnettomuusalttius lisääntyy mitä väsyneempi olen. On ihme (kiitos enkelit ja muut näkymättömät voimat), että olen hengissä pienen tytön kanssa viettämäni ensimmäisen vuoden jälkeen. En nimittäin nukkunut ollenkaan tarpeeksi ja törmäilin ties mihin ja unohtelin asioita. Törmäily on onneksi vähentynyt, unohtelu ei...
Lähetä kommentti