Lasten kanssa lomalla Botswanassa

Sain Anun postauksesta tämän juttu-idean, ja tässäpä onkin hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin miten on eletty kahden pienen kanssa tässä maassa ja miten on matkailtu, mitä voi suositella ja mitä kauhistella. Tietysti meidän elomme on ollut arkea suureksi osaksi, mutta jossain nyt on piipahdettukin. Ja aikana ennen lapsia olemme matkailleet täällä, joten stoori perustuu vertailevaan ja osallistuvaan tutkimukseen "matkailijana Botswanassa lapsettomana ja lapsellisena, vuosina 2003-2010." Ööö.

Liikenne

Järjestelmällistä menoa on täällä, ainakin kaupungissa. Maaseudulla on liikenteen seassa aaseja, lehmiä ja vuohia, myös aasivankkureita näkee paljon jo lähikylissä. Pimeällä elukoihin törmäämisen vaara on suuri, joten pimeällä on tyly ajaa. Ihmisiäkään ei näe helposti (sattuneesta syystä…) ja usein säpsähtää ohiajaessaan, että jestas siinä oli joku tyyppi. Oma ongelmansa on tiet, joiden kunto vaihtelee sateiden vuoksi. Potholet eli isot reiät tiessä hidastavat joskus matkaa niinkin paljon, että on parempi ajaa penkalla. Muutenkin neliveto on viisas valinta tässä maassa matkaillessa. Vaikka täällä rikollisuus on kasvussa, niin silti autoilu on turvallista ja esim. poliiseihin voi luottaa. Liikenne on vasemmanpuoleinen. Julkista liikennettä on, mutta ehkä lasten kanssa matkaillessa valitsisin vuokra-auton.

Ruokailu ja sen jälkeiset toimenpiteet

Pääkaupungissa ja turistipaikoissa pohjoisessa saa lastenannoksia ruokapaikoista ja lista on tyypillistä purilais-ranskis-kalapuikko osastoa. Suosittelen jakamaan aikuisten annoksista, jos haluaa lapsillekin parempaa sapuskaa. Kaupoista saa pienille Purity-merkkistä purkkiruokaa, joiden maut ovat suht perus tavaraa: liha-kana-bataatti-maissi-butternut linjaa. Perunaa tosin missään ei ole. Puuroja on moneen makuun, samoin jäkkäreitä, huh sitä mössön määrää. Pillimehuissa löytyy täysmehuista ”sisältää 6% hedelmämehua” tuotteisiin. Imeväisten maito tulee jauheena (NAN tai muutama muu merkki), ellei tule tissistä.

Valkoiset ystäväni kertovat, ettei valkoisten naisten ole soveliasta imettää julkisilla paikoilla, tai jos imettävät voivat varautua uteliaisiin katseisiin. Paikallisen tummaihoisen kanssa naimisissa oleva paikallinen valkoinen ystäväni kertoi hämmästelleensä miehelleen tätä touhua. Mies oli sanonut vaan: ”no eihän valkoista tissiä voi vilautella julkisesti! Ketä nyt mustat tissit kiinnostais, niitähän näkee kaikkialla.” There you have it.

Vaippoja saa kaupoista, paitsi housuvaippoja yleensä ei. Vaippojen vaihtopaikkoja on kaupungissa 2, toinen on Sanitaksessa, joka on puutarha/leikkipaikka, toinen Gaborone Sun hotellissa. Ai niin, on Game City ostarissakin yksi. Muualla saat taiteilla lattialla/sohvalla/lavuaarinlaidalla. Ylipäätään vessat eivät ole kauhean siistejä/hygieenisen oloisia verrattuna esimerkiksi molempiin naapurimaihin. Jos vessanpöntön renkula on olemassa, saa olla iloinen. Paperia ei yleensä ole. Poikkeus yllämainitut fasiliteetit. Kuvassa emme etsi vessaa, vaan ihmettelemme Mochudin komeita kallioita. Kiva retkikohde muuten lasten kanssa, aivan Gaboronen vieressä.


Suhtautuminen mukuloihin

on ylipäätän hyvin välitöntä. Niitä nipistellään, halitaan, pusitaan, napataan syliin kärryistä, sylistäsi, viereltäsi. ”Come to auntie, give auntie a hug! Nananananana!” Oma lukunsa ovat oikeat lapsenryöstäjät, joista aina välillä kuulee, ikävä kyllä. Pidän omani aina lähettyvilläni, kaiken varalta. Innokkaimpia pusijoita ovat omani jo tottuneet väistämään. Poikasta ei saa enää edes halia.


Ravintoloissa järjestetään usein lapsille omat tuolit ja muutenkin mukavaa puuhaa, heille saatetaan tuoda jotain mussutettavaa tai näperreltävää.

Terveyskyssärit

Kaikkein bakteerikammoisimmille Afrikka, etenkään eteläinen Afrikka ei ole ehkä paras lomakohde. Muttei pahinkaan! Täällä on siistiä ja lääkäripalvelut ovat aivan ok. Suurimmissa hädissä (aivojutut, pahat kolarit, vakavat sydänhommat…) edelleen on käännyttävä Etelä Afrikan puoleen, mutta nyt, uuden Bokamoso sairaalan valmistuttua täälläkin on paremmat valmiudet hoitaa erilaisia emergencyjä. Perusmatkailijalle maata riivavaat hiv/tuberkuloosi eivät aiheuta suurta vaaraa (ensimainittua voi vältellä aika tehokkaasti oman käyttäytymisensä perusteella). Malariavaara on olemassa etenkin lokakuusta toukokuuhun pohjoisessa, monin paikoin ympärivuoden. Lääkitystä suositellaan vahvasti, eikä asian kanssa kannata pelleillä, etenkään pikkuisten kanssa. Oma linjamme on ollut olla menemättä pahimmille malaria-alueille lasten kanssa, sillä he ovat vielä niin pieniä, emmekä ole halunneet lääkkeitä antaa. Mutta tämähän on jokaisen omassa päätöksessä ja näin ollen maan pohjoiset nähtävyydetkään eivät ole poissuljettuja mukuloilta. Mutta ihanaa Botswanaa näkee myös Kalaharissa, jossa tähdet laulavat mutta malariasääsket eivät. Rabies on riski etenkin maaseudulla, joten kulkukissoja ja koiria en koskettelisi, enkä antaisi lastenkaan kosketella. Etenkään niitä kissoja (hih). Lavantautia kai esiintyy, joskus koleraa muttei ole epidemioita ollut. Normaaleja masujuttuja voi matkailija saada, mutta yksikään meidän pienistäkään vieraista ei muistaakseni ole mitään saanut. Oman mukulan kohdalla en voi mennä kehumaan…

Käärmeitä, skorpioneja ja muita vaarallisia eläimiä on olemassa täällä, mutta harvoin jos koskaan ne aihettavat satunnaiselle matkailijalle haittaa. Käärmeet yleensä pakenevat ihmistä. Skorpionit voivat piiloutua kenkään ja pistää sitten. Yleensä myrkky ei ole lapsellekaan vaarallista, tosin kivuliasta se on. Punkit levittävät tick-bite feveriä, mutta se ei aiheuta mitään borrelioosin kaltaista pysyvää haittaa. Dengue kuumeesta en ole koskaan kuullut täällä.

Tietysti on suurta viisautta ottaa hyvä matkavakuutus, kuten missä vaan matkaillessa.

Luonto

on todella ihmeellinen ja ihana. Itse kenenkin tyylistä riippuu, haluaako telttailemaan Kalahariin vai istumaan mokoroon Okavangolle. Willielukoita voi nähdä Chobessa, Kasanessa ja Okavangolla, Kalaharissa ja ihan tässä cityssäkin, jossa on Gaborone Game reserve. Ja myös läheisessä Mokolodin luonnonpuistoissa. Tähtitaivas on kaunis ja kuulaina öinä näkee linnunradan ihan tässä kapungin laidallakin. Maisemat Gaboronen ulkopuolella muuttuvat äkkiä savannimaisiksi, joten silmä lepää Botswanan luonnossa.


Ilmasto

voipi olla kesäkuumalla juuri sitä, eli kuuma. Mutta kyllä täällä hengissä selviää! Vettä on muistettava juoda ja juottaa mukuloille. Lämpöhalvaus ei ole leikin asia ja arska on ottanut asiakseen porottaa Botswanan kohdalla lujaa. Kuten Alexander McCall Smith viimeisimmässä MmaRamotswessa kuvailee: “Mid-day sun was like a pounding fist upon Botswana…”

Lonely Planet opas ei suosittele matkaa tänne lasten kanssa. Ihmettelemme sitä ukkokullan kanssa. Hän totesikin: ”joo, eihän tässä maassa lapsia ole ollenkaan. Kaikki syntyvät vanhoina.” Tietysti loma ns. kolmannen maailman maassa (joksi BWkin on luettava kaikesta huolimatta) asettaa erilaiset haasteet kuin Espanja/Kreikka akseli, mutta toisaalta voin kuvitella, että tänne saapuvat tulevatkin etsimään jotain ihan muuta ja ovat valmistautuneet siihen, että standardit eivät ole samat kuin Euroopassa. Survival lomaa täällä ei tarvitse viettää, mutta jos vähänkään omatoimisesti aikoo matkailla (millä tavoin saa eniten irti!) on kaikenlaiseen varauduttava. Silti suosittelemme kaikille ja olemme iloisia, että monet lapsiystävämme ovat käyneet meillä. Botswana on aurinkoinen, leppoisa, Afrikkalaisittain sangen järjestelmällinen ja jämpti maa. Moni sanookin, että pehmeä lasku Afrikkaan. Tänne vaan kaikki lapsiperheetkin! Meki tultas, jos ei jo oltas ;)

Pikkuinen Sanitaksessa hiekkaleikeissä