tiistai 23. kesäkuuta 2009

Huulipunarintamallakin tapahtuu

Poikanen katselee Cars –elokuvaa 786:tta kertaa. Hän kyttäilee elokuvia äidin tietokoneelta.

Konepöydällä on myös juuri Suomen mummulta saapunut Uusi Huulipuna. Äiti on sitä kerran ehtinyt sipaista huuliinsa. Ja Poikaselle on teroitettu, että siihen ei saa koskea, mutta jos haluaa niin yhdessä voidaan vähän laittaa.

Kun äiti kävelee elokuvatuokion ohi, huomaa hän, että Poikasella on paitsi kielletty huulipunakotelo käsissään, myös

kädet punassa
ranteet punassa
housut punassa
tietokone punassa
pöytä punassa
tuolin kangaspäälliset punassa
lattiakin punassa
KAIKKI PAITSI HUULET PUNASSA.

(Niin mainitsinko että se on sellaista kestopunaa)

Naisen vaistolla ja salamannopealla reaktiolla äiti nappaa punan Poikaselta, ja tarkistaa vahingot…KOKO PUNA SÖSSITTY, SORMEILTU, MURENNETTU, MUOVAILTU. Jäljellä vain surullinen nysty. Voi prrrkkklll…ja sitä rataa.

Poikanen tuhertaa itkua ja pyytelee anteeksi. Äiti on aikuismaisesti tilanteen yläpuolella eikä melkein yhtään ollenkaan lähelläkään lankeamaisillaan niin kutsutun p”#%ahalvauksen syöveriin. Hän tajuaa leppyä vasta, kun toinen sanoo tärisevällä äänellä: ”…Mutta sullahan on toinen huulipuna laukussa, mulla ei ole yhtään.”

Sitten halataan ja äitikin sanoo anteeksi, sinä olet tärkeämpi kuin mikään huulipuna, mutta jatkossa yhdessä vaan laitetaan jookos kookos.

Isi tulee illalla ja tuo äidille Ameriikasta asti saapuneen paketin, Merjan blogista voitetun arpajaispalkinnon. Ihanaa, jännittävää! Yhdessä Poikasen kanssa avataan se.

Sisältä paljastuu maailman kaunein meikkipussukka ja sen sisältä neljä huulikiiltoa ja yksi huulipuna. Poikasen silmät laajenevat ihastuksesta ja suusta kuuluu hiljainen oooooh…Äidin silmät kostuvat.


Merja kertoo kortissaan globaalin tosiasian lasten ja huulipunien välisestä magneettisesta vetovoimasta. Muksut olivat sielläkin puolen palloa päässeet äidin kiillevarastoon käsiksi ja huuliksi. Arpajaisvoittopunat olivat pelastuneet.
Kiitos! Punailemme näillä sulassa sovussa.

13 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Melkein naurattaa. Täällä puolella palloa uskaltaa kai nauraa tälle ääneen...?!?

Myötätuntoakin tunnen. Itselläni ollut viimeiset puolitoista viikkoa kaksi veikkoa kympin molemmin puolin ja vilkasta on ollut. Kummitäti on aivan onnellinen, kun huomenna yhteinen aika päättyy hetkeksi ja kotvan kuluttua taas tavataan uudelleen. Ihanaa on ollut, eittämättä, mutta taukokin tekee hyvää, varmasti molemmille osapuolille. :)

Halauksia ja hyviä hetkiä!

irkku kirjoitti...

Minä taas nauran ihan avoimesti.
Sitten kun lapset kasvavat tuon vaiheen yli, suosittelen koiraa. Meillä yks elukka aikoinaan pureksi tyttären meikkikynät - kostoksi kun jäi yksin kotiin.
Ja toinen söi (myös kostoksi, kun ei otettu uutena vuotena pubiin) pussillisen turkinpippureita. (Ja ihan vaan tiedoksi, että siitä tulee pienelle koiralle ripuli.)
Mutta siis tosi ihanaa, että sulla säilyi aikuismainen tilannetaju. Siitä 12 points ja halauksia.

Merja kirjoitti...

No jopa jotain! Ei tiedä täälläkään itkeäkö vaiko nauraa! Miten sattuikin näin sopivasti!

(pidä nämä nyt visusti jossain piilossa sitten :)

Anu kirjoitti...

Hyvä siskot! Nauran sitten miekin ihan ääneen. Tällä on hyvä aloittaa uutta päivää. Aurinko paistaa, kahvi höyryää mukissa, kaikki on hetkellisesti tosi kaunista.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en tiedä itkeäkö vai nauraa... Ehkä tuoreessa muistissa vanhimman meikkikokeilut ja uusia kohelluksia odotellessa nuorimmaiselta :). Maajussitar (tarvii myöntää, että en osannut ollenkaan olla yläpuolella, huoh)

Vilijonkka kirjoitti...

Sympatiaa täältäkin! Ei siitä ole kuin muutama kuukausi kun kaksi nuorempaani (7 ja 4 v.) päättivät myös kokeilla huulipunaa ja töhrivät koko puikon, tietysti. Se oli juuri se ihana lempipuna, muihin neljään ei luonnollisestikaan oltu koskettu.

Parempaa onnea toivotellen!

Miikkis kirjoitti...

Minäkin sain täältä makoisat naurut :D Hyvin liikuttava, hauska ja hivenen tietysti harmillinenkin insidenssi - ja niin mainiolla tavalla kerrottu, että tyrskittää vieläkin kun ajattelen...
Ihana äiti ja ihana poikanen - viis punista :)

_hoya_ kirjoitti...

Ehditkö ottaa kuvia ;-) ?

Anonyymi kirjoitti...

Voi Pikkuista!! Kestopuna on varmasti häijyä pestä pois... *nauravat kyyneleet silmissä*
Sympaten sekä Mammaa että PikkuMiestä
-Koplan P ja M

Anonyymi kirjoitti...

Meillä meikataan myös! Pieni tyttö levittää harvase päivä kasvoihinsa äidin vitivalkoista meikkipuuteria ja näyttää kummitukselta :-) Olen jopa miettinyt, voiko 2,5-vuotiaalle ostaa oman meikkipuuterin kun se siitä niin kovasti tykkää :-)

En muuten taida ostaa kestohuulipunaa....

violet kirjoitti...

Kyllä meikki tekee ihmeitä;-)!!

Minun pienempäni veteli muinoin meikkivoidetta valkoisiin verhoisin.
Kokeilin, sanoi.

Kristiina kirjoitti...

Meidän lähipiirissä vaikuttava 4-v Autot-fani laittoi ainakin vielä vähän aikaa sitten hatun päähän, Pelle Hermanni-tyylisesti huulipunaa kasvojen alaosaan (ei varsinaisesti voi sanoa että "huuliin") ja meni sitten tuolille istumaan jalka sirosti toisen päällä.

Hän oli äiti joka lähti töihin, tietysti. Äiti oli kovin imarreltu, ja huulipunaa kului... käsittääkseni nuorelle herralle piti antaa oma huulipuna.

Savu kirjoitti...

Kiitos myötäelämisestä sisaret :) Nyt pari päivää myöhemmin eletään yhä tiiviisti aiheen ympärillä: Poikanen vaatii omia meikkejä. Sinistä, vaaleaa ja keltaista. Kolme MEIKKIÄ pitää saada. Enää ei siis pelkkä huulipuna riitä. Uh...