Pula, pula!

Säätiedotteet ovat pitäneet kutinsa ja on siis satanut viikon putkeen. Sateet ovat tehneet ah niin hyvää janoiselle maalle. Ne ovat herättäneet termiitit kekojensa uumenista, ja ne ovat lähteneet sankoin joukoin kohti, niin, mitä? Joka tapauksessa niitä on ollut paljon, kaikkialla, ensin siivekkäinä ja sitten siipensä hylänneinä vilistäjinä. Poikanen on auliisti auttanut niitä onnettomia, jotka eivät ole tajunneet pudottaa siipiään ajoissa.

Sateet ovat väsyttäneet pari naulaa kattopellistä, ja niiden rei’istä on alkanut tip tip tiputtamaan vettä. Yksi sanko, toinen ja kolmaskin on ilmestynyt riviin. Katonkorjaaja totesi, että kattoa ei voi korjata ennen kuin aurinkoisella säällä. Niinpä!

Teimme retken Tamagaan tänään. Gaboronen kaupunkikin on vehreä sateiden jälkeen, mutta maalla vasta tajuaa, mistä oikein on kyse, kun sateista iloitaan. Joen pohjalla on vielä vettä. Muksut ’uivat’ jo mutalammikoksi muuttuneessa pläntissä. Lehmät kurkottelevat uusia lehtiä puista, kaulat pitkällä. Vuohet saavat rouskia tuoretta ruohoa kuivettuneen käntyn sijasta. Silmänkantamattomiin vihreää, vihreää, eri sävyissä.

Kohtasimme myös iloisen retkueen. Vanha mies kulki etunenässä, kannustushuutoja hihkuen. Hänellä oli toisessa kädessään savinen ruukku, toisessa muovinen roskasaavi. Ukon perässä kulki pitkä rivi Mmamoja. Jokainen kantoi päänsä päällä valkoista emaliämpäriä, paitsi viimeinen mummo, jolla oli emalinen vati, täynnä seswaa (paikallista lihapataa). Hännänhuippuna tuli iloisesti tanssiva Mma, joka ligoloi ja lauloi pyörähdellessään. Aurinko porotti ja kulkue eteni akaasiapuun alta kohti jonkun pihaa.

Sopivassa kohtaa kysyimme auton ikkunasta, että mikä meno? ”Tässä mennään kyläpäällikön luo! Olutta panemaan! Koko kylä tulee, tulkaa teki!” Kiitimme kutsusta, mutta säästimme dikgafela-kekkerit toiseen kertaan.

Mistään edellä mainitusta ei tietenkään ole kuvallista todistusaineistoa, sillä sopivasti kamera jäi tänään kotiin. Mutta mieleenne kaikki jo piirtyi, eikö vaan?!

Sitten sadeviikon lukukokemukseen. Aloitin Mma Ramotswesta. Tiedättehän, että joskus joillakin ihmisillä voi tulla väkevä tunne siitä, että juuri tämä teksti puhuttelee juuri minua, tässä ja nyt? Näin erityisesti hengellisen kirjallisuuden kohdalla, Raamatun ja muiden pyhien tekstien ollessa kyseessä. Tämä lukutapa voi olla hyvin lohdullinen, mutta myös vaarallinen. Tai sitten pelkästään huvittava, kuten minulle kävi.

Olin siis lukemassa tuoreinta Mma Ramotswea. Oli ilta, edellä mainitut ämpärit rivissä sadevettä keräämässä, termiittilauma räpyttelemässä äänekkäästi pation lasiovea vasten, valon houkuttamina. Ja sitten luen nämä kohdat:

“The rain had now eased off and the sky in the east, which had been dark purple with the storm, was now light aggain, although there was still cloud, great banks of it, white now, touched gold by the sun, and a rainbow, too, arched over the land and dipping down like a pointer to the horizon somewhere beyond Mochudi.

The apprentice, standing beside her, suddenly tugged excitedly at the sleeve of her dress: ‘Look, Mma Ranmotswe! Look!’

She looked at the direction in which he was pointing and immediately saw what he had seen. Flying ants. Suddenly, unexpectedly, the air was filling with flying ants, rising up from their secret burrows in the rain-softened ground, gaining altitude on beating wings, dipping down again. it was a familiar sight following the rains, one of those sights that took one back to childhood no matter what age one was, and brought to mind memories of chasing these ants, grabbing them from the air, and then eating them, for their peanut-butter taste and crunchiness. - - The apprentice caught some easily, and de-winged them before stuffing them into his mouth.

- - -

She set aside the list and looked up the ceiling. The place where rainwater had previously penetrated the roof was now damp again. It was not something to worry about unduly; rain was so infrequent in Botswana that a leaky roof simply was not a problem. And if the water stained the ceiling board, then it would merely add to the many other marks up there – the places where insects had died, the sites of struggles between flies and geckos, the tiny battlegrounds. A dripping of water was a flood in biblical proportions for these creatures of the ceiling, but nothing of any importance to the people below”

Tunsin olevani Tlokwengin tien varressa, autokorjaamossa, Mma Ramotswen kanssa rooibostee-kupillisella. Enkä kaukana ollutkaan?!



Kuvituksena Qwaa Manganan Two oryx, eland, beetroot and lime pan plants