tiistai 23. syyskuuta 2008

Ressitöntä menoa

Tänään repesimme edessä ajavan auton takapuskuri tarralle: I can’t be stressed because I am blessed.


Repesimme, koska olimme kaksi päivää hikisinä mutta iloisina suhanneet sunnuntaina saapuneen ystävämme kanssa pääkaupungin ja lentokentän väliä, jäljestäen hänen matkalaukkua. Muutamia tuokioita olimme myös roikkuneet puhelimessa, odottaen vuoroamme turhaan (tietämättä, että lentokentän puhelinkaapeli on rikkipoikki).

Monien, monien mutkien jälkeen hän tänään iltapäivällä sai YLLÄTTÄVÄN soiton virkailijalta ”It’s me from the airport, your luggage is here!” Taas kentälle. Laukku haltuun ja kotimatkalla auton peräpuskurin tarra muistutti, että turha ressata, asioilla on tapana järjestyä.


Kotieläin asiakin on järjestynyt. Lämmenneet kelit tuovat eloa elämään ja neliöihin. Kuvassa innon kiljahduksia aiheuttanut ystävä, jonka Poikanen risti ”Seepraksi”. No, onhan sillä raidalliset jalat.




Muuten päivään mahtui pation lakaisua. Vanhanaikaisen värisiä kukkia ja lehtiä.



Uusien kasvien istuttelua.



Kotimaan ammuskelu-uutisesta järkyttymistä.

***********************

We had been driving between city and apirport for two days, trying to find out what had happened to our frind’s luggage (which has been missing since her ariival at Sunday). We had been calling to air port offices each time a plane landed, just to check if the delsey will show up. They insested that there is no Delsey, but how about a Samsonite?

After many, many discussions she got a phone call today. It was from airport. Lady greeted: “It’s me from the airport, your luggage is here!” Off to the airport again. It is a good thing that we live quite close to it.


So we got the Delsey. As we were driving home, previously mentioned bumper sticker reminded us that things usually take their course just fine. Weather we stress or not.

Our pet situation has taken its right course. You can see K’s new friend in picture. He named it “Zebra”. Well, the thing has striped legs, doesn’t it?!


Rest of the day was relaxed. Taken care of beautiful dry leaves on the patio. Planting new flowers to the garden.

The shocker came when opening the internet newspaper and talking to relatives on the phone . There had been a school shooting in Finland. There are really no words to comment that.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Onpas seepra... :D