maanantai 23. marraskuuta 2009

Tätä oli viikonloppuna

Perjantaina sadetta, kaatosellaista. Väki ajoi pimeässä parkit päällä ja sitten ihmettelivät kolareita. Vrt. ”alkaneet sateet yllättivät jälleen.” Ring a bell..? 



Sateesta huolimatta kampesimme itsemme perjantaina tutun keraamikon Rika Frankenin näyttelynavajaisiin.





Häneltä meillä on jo useampi kippo, kuppi, maljakko ja tuoreimpana myös uniikit lampunjalat (esitellään myöhemmin kun jaloissa on myös varjostimet). Niin ja näyttelystä ostimme kauniin vaasin, jossa oli uutta valokuvatekniikkaa. Se on tuo etummainen.

Avajaisten jälkeen menimme terveysruualle Spuriin, ribsejä ja paksua suklaavanukasta jälkkäriksi. Irkku, ei taaskaan ollut brownieseja! Sorruin vanukkaaseen..!

Lauantaina piipahdin helmikaupassa ja räätälillä. Puolipilveili. Poikasen terraario oli aamusta suht tyhjä, mutta iltapäivällä siellä oli jo avara luonto villeimmillään. MIllipedi mm söi koppakuoriaista. Vaihtuvaan väkeen lootassa kuului erinäinen määrä perhosia, toukkia, yksi iso yökkönen ja rupikonna.





Termiittejä. Ne heräsivät sateiden ansiosta. Lauantai-iltana kun tiskasin, ikkunalaudalle ilmestyi ensin yksi, sitten toinen…pian niitä oli lukemattomia. Valo houkutti niitä pyrkimään sisään. Fläpfläpfläp pikkusiivet hakkasivat ruutua ja irtoilivat laudalle. Sinnikkäitä! Poikanen on odottanut tätä kuin kuuta nousevaa ja kylpykin jäi kesken, kun piti lähteä tarkistamaan Saapuneita.




Sunnuntaina aurinko jo porotti. Aamukahvilla suunnittelimme tulevaa matkaa ruotsalaisten ystäviemme kanssa, sitten veimme taulun signeerattavaksi Qaeqhaolle ja päälle lounastimme Primissä kevyesti. Matkalla kuvasin vanhaa, kauniisti ränsistynyttä taloa.









lllalla grillissä kypsyi maissi ja sisäfile, uunista nosteltiin kaveriksi roasted butternutia, hunajalla toki. Lisäksi lisäkkeenä oli butter beaneista tehtyä survosta, Nigellan ohjetta muistellen. Valuta pavut ja survo, sekaan valkosipuli-oliviiöljyä. Jälkkäriksi jätsiä, Pikkuinenkin sai maistaa. Njam!





Poikanen otti kuvan muusta perheestä.




Herkkullisen illan päätti syvällinen lehdenlukutuokio, sekä se, että osa porukasta sammui sohvalle tukevan aterian ryydittämänä.



Hyvä viikonloppu! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

*

I have promised to start writing in English again, for my dear friends who don’t really read Finnish! Sorry for such a long time of neglecting You :( We had a busy, busy weekend. On Friday it was puring rain, but we were brave enought to visit Rika Franken’s exhibition, of course, since it was opening night. I like her raku work a lot, and even now we bought something (third pic, the vase in front with a lady’s face in in).

On Saturday I popped in to see my tailor and brought him some more material for a dress. It looks promising...Saturday’s highlight at least for the Little One, was the moment when termites came in big numbers! They were everywhere, as it happens after the first good rains.


On Sunday we took the new painting back to the artist Qaeqhao for his signature. He had to wait the paint to dry well before doing that. I don’t know if it was for the wet and humid weather, but I thought it took ages for that paint to dry! On our way to Primi Piatti I took some pics of this beautiful, old house.

7 kommenttia:

_hoya_ kirjoitti...

Onpa teillä tapahtunut kaikkea!

Keramiikkaesneet on ihania!! Haaveilen heti uudesta sokerikosta :-)

Salanimi kirjoitti...

Upeita keramiikkoja ja teidän grillaukset kuulostaa taivaalliselle täällä kylmässä ja märässä!

Anu kirjoitti...

Hyvää alkanutta viikkoa myös teille sinne! <3

irkku kirjoitti...

Hei, ne lentotermiitit ovat herkkua, paahdettuna tai au naturel. Voisitko kokeilla ja raportoida..? Please! (Vrt. kannatti kokeilla ribsejäkin, ja suklaavanukasta!)
t. "Irkku" - sanohan terveisiä uusionimen keksijälle, pikku-Kakelle :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihastelin myös nuita keramiikkakippoja. Upeita!
t. Pilotti

Anu kirjoitti...

Suosittelen samaa lentotermiittien testaamista ja odotan ilolla testiraporttia! Ja lapsillahan sitä sitten on täysin luvatonta testata moista herkkua... ;)

Wanha kirjoitti...

Hienoja kippoja! Ja kivasti mennyt viikonloppu.

Teidän kuopus on niin suloinen, jotenkin ihanan pullea :)