Sattumia ja tapahtumia

Eilinen oli täynnä tohinaa, aamupalasta lähtien (ks edellinen postaus), jota siis syötiin n 3 tuntia ensin heränneiden jälkeen. Varhaiset linnut olivat tässä tapauksessa äiti ja nana, joista jälkimmäinen vinkui edellisen pystyyn kun oli vielä pimeää ja kutojalinnutkin hiljaa. Kotiavun avuksi olimme jo kasiin mennessä pesseet pyykit ja ripustaneet ne.

Päivä hujahti askareissa ja Poikanen kotiutui ”koulustaan”. Oli ollut kiva päivä ja laukku oli taas herkkuja täynnä, myös juhlapilli ja ilmapalloja löytyi. Oli ollut Naftiksen synttärit.

Pikkuinen sai vihdoin testata omaa kävelylaitettaan. Jee se oli ihana! Koko porukalla oli niin hauskaa seurata toisen menoa ja meininkiä.

Vihdoin lähdettiin kauan kaivattuun muskariin. Odotukset olivat ah niin korkealla. Niinkin korkealla, että perillä Poikasella ei sitten huvittanutkaan tehdä mitään eikä osallistua mihinkään. Jää mureni pikkuhiljaa, kun pikkusisko veti satanen lasissa laululeikkejä.

Kotiin lähdettiin kaupan kautta. Tuli tappelu, kun ei ostettu jätskiä. Juuri kun perustelu oli mennyt perille, päiväkoti kaveri käveli ohi jätskiä syöden. Aaargh!!! Miks Alice sitten sai mut mää en!!! BYÄÄÄÄ!!! Äidillä kiristyi pinna viimeistään kassalla, jossa kortti ei muka taaskaan toiminut, neljännenkään yrityksen jälkeen. Lopulta pääsimme ulos.

Kotiin tullessa oli jo kova jano. Annoin pojalle vettä lasiin. Ehdin nähdä, että hän alkoi pyöritellä lasia ja kieltään ja leukaansa pelleilyn merkeissä. Sanoin, että se pitää lopettaa ja juoda kunnolla. Poistuin hetkeksi keittiöstä. Kuului sirpaleiden helinää. Huusin, että älä liiku, astu äläkä koske. Kun ehdin paikalle, Poikasen kädestä turskusi verta. Mies kiidätti hänet kylppäriin, jossa nopeasti todettiin, että laastari ei riitä lähimainkaan tätä paikkaamaan.

Tässä vaiheessa Pikkuinen nukkui vielä autossa muskarireissun uuvuttamana, joten Poikaselle vaan pyhje kännyn ympäri, huutava kersa syliin ja menoksi. Niin nopeasti kuin kolin kolin -portin läpi vaan pääsee. Veri valui pyyhkeen läpi maman valkoiselle mekolle. Poikanen oli pukeutunut punaiseen muutenkin. Huomasin miettiä, että onkohan haavassa sisällä lasia, muttei ilmeisesti ollut kun huuto ei puristuksen voimistuessa voimistunut.

Onneksi yksityissairaala GPH on lähellämme, vain 3 minuutin matkan päässä. Aika jouhevasti päästiin pukillekin. Lääkäri tuli paikalle jos ei nyt ripeästi niin hyvässä ajassa kuitenkin. Eihän kyse tietenkään ollut mistään pää kainalossa tilanteesta, mutta kyllä siitä sormesta jotain valkoista näkyi veren seasta. Uh.

Karjunta alkoi todellisella tehollaan vasta, kun lääkäri ruiskutti pikku piikillä puudutusainetta käteen. Kauhun huuto täytti koko emergency-tilat. Siivoojat tulivat riviin katsomaan. Heinäsirkkakin jähmettyi lattialla. Pitelimme poikasta, joka onneksi rauhoittui kun löin hänelle kanttiinista kipaisemani tikkarin suuhun. Neulominen alkoi, viuh viuh 4 tikkiä pikkusormeen. Poikanen vaan kyseli, että mitä lääkäri tekee. Heinäsirkka kiipesi jalalleni. Päivystykseen tuotiin puolialaston nainen, joka hänkin kijlui ja potki, eikä rauhoittunut sitten millään. Me pääsimme apteekin puolelle odottamaan lääkettä…jonka saimmekin n. puolen tunnin jonottamisen jälkeen.

Kotimatkalla haimme lohturuokaa, eli yksi ja kaksi-kerrospizzaa. Poikanen sai istua etupenkillä ja ihasteli jo paketoitua kättään: mää oon nyt aivan ko lääkärit on, ko mulla on tämmönen käsiki. Voi itku toista!

Pikkuinen heräsi siinä vaiheessa nälkäisenä kuin apina…Onneksi kolin kolin portti jo häämötti.Uni tuli kaikille muille paitsi Pikkuiselle kutsumatta. Hänhän oli vetänyt yhden naisen shownsa lisäksi myös kahdet tukevat päikkärit.