Huh hellettä...

Tuota molen miettiny, että miten se ihimisen roppa sietää hyvin kuumuutta. Olima melkekheen kaks kuukautta suomesa ja jo vain sinä aikana aivan niinkö ehti tottua siihen iliman allaan. Että ulos mennessä paleli ja sishään tullesa tarkeni. No tiättä varmhaan, mihin mie tällä jorinala tähtään. Kattokaa tästä. Nauroima ukon kansa, että totta ne ovat oikiasa täälä nämä paikaliset, että vielä kai tätä voipi ilimastoa kuvata sanala ”warm” mikä tarkottaa lämmintä. Että kuumaa ei suinkhaan vielä pukkaa. Kuumassa alama kiehumhaan sitte joulukuula. Mutta kyllä tämä homma on jo kuumaa pohojosen kasvateile.

Satteita ootellesa letku viuhuu ja puutarhurin päätouhu on pihan kastelu. Sen mie voin vertailun vuoksi kertoa, että kotimaan ruoho on jos ei nyt vihiriämpää niin ainaki pehemiäpää. Täkäläisheen ei suostu tuo pienempi kläppi ees jalakaansa pukkaamaan. Kiskoo pois heti jos ossuu. Vaikkei ole vielä piikkiruohokhaan kasvanu. Muttei se tykkää tästä normaalistakhaan. Taitaa olla vain vauvan pehemiän ihon uutuuenvieroksuntaa, eihän se kestä isänsä karvajalakojakhaan koskia.

No ei sole mikhään, laitama taas tuulettimen huutamhaan puolen päivän jälkäkheen. Siihen asti sinnittelemä. Arvatkaa millä mielin mie nostelin villasukkia kaaphiin tuosta oven pielestä. Nolit jäähnee siihen parkhiin ko lähimä Suomesa käymhään. Tukin ne kaapin peräle sillä ajatuksela, että täsä maasa en niitä ennää tartte. Nyt mie nimittäin otan ne topit essiin ja hamheen helemat lähtee liehumhaan. Tuntuu ihan normaalilta lähtiä hilippavetimisä kartsale. Isompi kersa laitto päiväkothiin elukkapaijan ja oli oikheen ylypiä. Pienempi viiletti palijhaana kunnes kakki lattiale.