Tajusin kyllä kotvan kuluttua itsekin, että ajatuksessani oli virhe, tavallaan. Siis en tietenkään miellä lastani valkoihoiseksi, vaan ajatukseni sisältö oli: jee, ryhmässä on toinenkin länsieurooppalainen lapsi.
-poikani ei puhu setswanaa, vaikka näyttääkin siltä (ja sitä häneltä usein odotetaan)
-hän ei osaa paikallisia käytöstapoja, vaan mm katsoo silmiin tervehtiessään ja ojentaa yhtä kättä
-hän ei rakasta maissipuuroa, mabelea eikä tarvittaessakaan osaa jyystää kananjalkaa luille
-hän panee hanttiin vanhemmilleen ja opettajilleen kovaan ääneen, tarvittaessa, pelkäämättä fyysistä palautetta
-hän kaipaa lunta ja räntää ja inhoaa kuumaa auringonpaistetta
-hänen ruumiinsa kieli on jotain muuta, selittämättömästi erilaista kuin paikallisten lasten.
Hän on tumma iholtaan, mutta tekee asiat kuten valkoisissa kodeissa tehdään. Hän ei vielä itse mieti näitä asioita, mutta äitinä huomaan taas pohtivani. Oletan, että ainakin pienille lapsille tämä kaikki on selvää, eikä kysymyksiä tule. Mutta jos hän olisi vanhempi, kokisiko hän olevansa täällä ulkopuolella, vaikka ulkoisesti olisikin sisärengasta? Entä Suomessa sitten, kun hän ON vanhempi – mitä odotuksia ihonväri tuo ulkopuolisille? Vai onko se vain yksi ominaisuus muiden joukossa? Entä jos ulkopuoliset kysyvät, missä on koti, alkaako pieni ihminen kysyä sitä pian itsekin?
Mietin itse, että koti on kulttuurissa. Siis tietysti koti on ensisijassa siinä ja niiden ihmisten luona, jotka kodin tekevät, mutta ajattelen, että koti syntyy tavoista olla ja elää, arjen käytänteistä ja malleista. Me emme ole monikulttuurinen perhe – harva adoptioperhe on (vaikka välillä niin esitetäänkin). Me olemme suomalaisperhe, jonka tavat, arvot ja kulttuuri ovat perus pohjoiseurooppalaisen perheen vastaavia. Suhtaudumme toki myönteisesti muihin kulttuureihin ja niiden edustajiin, mutta tämä ei tarkoita sokeaa ihannointia, ei edes afrikkalaisten kulttuurien kohdalla.
Toki pidämme arjessa yllä lastemme syntymä kulttuurien piirteitä, mutta on myönnettävä, että pinnallistahan se on: ruokaa, esineitä, musiikkia, muutamia sanoja. Tämä ei tarkoita tswana-kulttuurin aliarvioimista – päinvastoin: emme voi keinotekoisesti sitä siirtää. Se ei silti tarkoita, ettemme arvostaisi sitä ja sen hyviä piirteitä ja toisi lapsille näitä asioita esiin. Sitä paitsi valitsemmahan asuvamme täällä, lastemme kotikonnuilla, joten arjessa heille ”toinen koti” on läsnä, vieressä, rinnalla. MUTTA se ei silti takaa eikä tarkoita sitä, että lapsistamme kasvaisi kaksikulttuurisia. Ehkä ja toivottavasti jotain siirtyy, imeytyy tai liukuu, kuka tietää. Toivon eniten, että heillä olisi taju ja tunne siitä, että heillä on juuret. Ja aikanaan kantavat siivetkin.
Ostin viikonloppuna etelä afrikkalaisen Kopano Matlwan palkitun Coconut romaanin ja senkin myötä ajatukset väristä, kulttuurista ja lokeroinnista taas alkoivat laukata.
Kuvituksena tekstiin täysin liittymättömiä päivän tunnelmia ja lounaan rippeitä Sanitaksesta. Siellä vietimme lämpimän kevätpäivän juuri näiden mainittujen ruotsalaisystävien kanssa :)
(Niin ja kuvissa vilahtelee myös se kietaisuhuitaisusekoitusmekko. On se vaan kiva päällä!)
8 kommenttia:
Aloin kirjoittaa kommenttia, mutta huomasin, että siitä alkoi tulla essee, joten sanon vain:
Hyviä mietteitä!
Koti ja kulttuuri ovat monisyisiä juttuja, eikä niitä pitäisi kenenkään määritellä (toisten puolesta) ainakaan ulkonäön perusteella!
Kiitos, Savu, näistä syvistä, hyvistä ajatuksista. Olet selkeästi paljon pohtinut, ja paljon varmasti tulee ajan kuluessa lisääkin pohdittavaa. Sellaista on tämä ihmisen elämä...
Iiris: Olisin mielelläni lukenut sun esseen. Tiivistelmäsikin oli hyvä, ytimekäs, mutta essee jäi kiinnostamaan.
Nyt viikonloppuna minulla oli ilo olla suuressa seurueessa, jossa jaettiin mietelauseita kaikille läsnäolleille. Omani kuului seuraavasti:
"Koti ei ole siellä missä asut, vaan siellä missä sinua ymmärretään." (Christian Morgenstern)
Itseäni tuo lause puhutteli syvästi. Vaikka ajattelenkin, että koti voi olla myös siellä, missä asuu, uskon myös siihen, että koti on ennen kaikkea siellä, missä ihmistä ymmärretään ja rakastetaan.
Aihe kiinnostaa, koska veimme oman jälkikasvun vuosiksi maailmalle ja rakensimme kodin vieraan kulttuurin keskelle. Ulkonäkö poikkesi, olimme kaikki vieraita ja muukalaisia :) Ja silti kotiuduimme. Lapsista kasvoi jollakin tasolla monikulttuurisia - kaksikielisiä ja (meille vanhemmille) vieraisiin tapoihin sopeutuneita.
Niin, ja tuo kirja todella kiinnostaa. Pitänee laittaa vihje lapselle, että toisi tulllessaan, jos on enää matkakassasta mitään jäljellä kun palaavat pohjoisen kierrokselta Kapkaupunkiin ja kirjakauppojen äärelle :)
Kommentoin myöhässä, että mekkosi on ihana!
Todella hyvää pohdintaa ja kulttuurista, kodista sekä etukäteisoletuksista. Ajattelen myös ettei lapsemme juuret Etelä-Afrikassa tee meistä monikultturista perhettä, koska mahdollisuutemme siirtää sieltä kultturiia ovat hyvin rajalliset. Tärkeämpänä pidän asennetta, että arvostamme hänen synnyin maataan. Olen joskus aijemmin miettinyt rasistisien ennakkoluulojen ja kluttuurin suhdetta. Ajattelen, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia jne..., mutta joissain kulttuureissa on tapoja joita en voi hyväksyä ja pitää oikeina (siis toki omassammekin). Tämähän ei siis tee yksistäisistä kansalaisista paheksuttavia, jos heidän kulttuurissaan on jotain mistä en pidä. En tiedä saitteko kiinni ajatuskulustani.
t. Laura
Oli hyvä kirjoitus juu. Itsekin pohdin samankaltaisia ajatuksia taannoin pari vuotiaan lapseni kautta muuttaessamme takaisin Suomeen. Näin jälkikäteen todettuna kaikki on mennyt hyvin ja asioista niiden oikeilla nimillä puhuttaessa avoimin mielin lapselle muodostuu siitä "toisesta puolesta" ihan normaali juttu ja itsestään selvyys. Maajussitar
Iiris: esseetä vaan kehiin! Ja joo, mietin teidänkin perhettä ja lapsianne juuri tätä kirjoittaessani. Ja jos sen tässä saa julkisesti sanoa, niin ootte hyvä esimerkkiperhe onnistuneesta monikulttuurisuudesta: lapsillanne on juuri ne siivet ja juuret joita omillenikin toivoisin!
Anu: hyvä mietelause, sopii tähänkin pohdintaan!
Matroskin: Kiitos! Se onkin superihana päällä ja oon sikailoinen että ostin kahdessa värissä, toinen on tummanruskea.
Laura: Totta! Mikään kulttuuri ei ole niin läpeensä upea ja hieno, etteikö kritiikin sijaa olisi. Omammekaan. Ja on aivan valtavan tärkeää tajuta, että yksittäiset ihmiset eivät koko kulttuuria edusta, toisaalta eivät voi sitä muuttakkaan. Mutta tuovat sävyjä sen ymmärtämiseen.
Maajussitar: Aivan, te OLETTE monikultuurinen perhe! Vai miten itse miellät..? Ja hyvä muistaa tuo avoimuus ja asioiden oikeat nimet, niillä pötkii pitkälle.
Joo, mitä vanhemmaksi Lotta kasvaa sitä tietoisemmaksi hän tulee omista juuristaan ja esittääkin välillä kimurantteja kysymyksiä... Maajussitar
Lähetä kommentti