Nytku

Kaikkihan puhuu suomea!

2010-06-06T08:04:00.009+02:00

Olemme nyt olleet kaksi viikkoa Suomessa. Pikkuinen ja Poikanen ovat sopeutuneet hyvin. Valon määrä hämmästyttää, samoin se, että kaikki puhuvat suomea. Pikkuinenkin on alkanut tapailemaan yhä enemmän juttua. Vaikuttaa siltä, että hänellä tulee olemaan paljon ja painavaa sanottavaa.

Poikanen on akklimatisoitumassa. On ymmärtänyt, että kyy ei ole yhtä vaarallinen kuin spitting cobra. Vaikka tietysti on hyvä pitää silmälaput molemmissa silmissä, jos kyy sylkee. Mutta sääsket ovat kiukkuisempia ja niitä on enemmän.

Silmälappurintamalta saimme hyviä uutisia OYSin silmäpolilla: lappuhoito ja lasit ovat auttaneet ja Poikasen näkö on parantunut. Samoilla linjoilla kuitenkin jatketaan vielä. Se passaa kaikille. Poikasella on ikävä Afrikasta kahta asiaa, jotka oikeastaan ovat yksi ja sama asia: päiväkoti ja kaverit.

Itse en ole vielä ehtinyt ikävöidä muuta kuin niitä kelejä...Lohduttaa se tieto, että sielläkin on talvi - vaikka toki Botswanan talvilämpö on tätä tämänhetkistä Suomen suvea suloisempi. Eiköhän se tästä. Ystävien kanssa on jo skypetetty ja vaihdettu kuulumiset. On todettu, että elämä on samesame siellä ja täällä. Äkkiä sitä tottuu, palautuu ja pian tuntuu, ettei olisi poissa ollutkaan.

Jotain tietysti on muttunut omassa itsessä, mutta ne muutokset eivät ole helti tavoitettavia tai nopeasti sanoitettavia. Ehkä kärsivällisyyttä, tapojen ja käytänteiden erilaisuuden ymmärrystä ja ylipäätään epävarmuuden sietokykyä on matkaan tarttunut. Ainakin taju siitä, että kaikki järjestyy, on omassa mielessä vahvistunut.

Kiitollinen olen siitä, että saimme tämän kokemuksen perheenä jakaa. Ihaninta tietysti oli, että perheemme sai Botswanasta Monia Lahjoja* pienessä vauvantuoksuisessa paketissa. Poikasesta tuli isoveli ja meistä toisen kerran vanhempia. Hänen kauttaan meillä on pysyvä side Kalaharin laidalle.

*Pikkuisen nimi tarkoittaa paljon lahjoja :)

Nyt olemme Suomessa ja tänne jäädään ainakin toistaiseksi. Tämä blogi on tullut tiensä päähän. Sydämestäni kiitän teitä kaikkia tasapuolisesti, niin ahkeria kommentoijia kuin hiljaisia lukijoitakin! Kiitos kun olette olleet mukana meidän elämän arjessa ja juhlassa Afrikassa!

Jääkää hyvin, tulkaa ja menkää turvassa te kaikki, kuka missäkin puolen palloa tätä lukee!

Koiteli kuittaa :)

Poppu!

Bye bye Botswana!

2010-05-29T10:49:00.009+02:00

Palasimme Etelä Afrikan kiihtyvästä jalkapallo-huumasta vielä Botswanaan neljäksi päiväksi. Myimme auton, lähetimme vielä lisää tavaraa Suomeen, jaoimme loput tarvitseville ja halukkaille. Vietimme pienenpienet läksiäiset lähimpien ystävien kanssa, joidenka kekkereiden aikana Octaviamme vielä kerran hoiti lapsia, ja näin kaikki olivat onnellisia.

Kävimme myös vielä kerran tapaamassa Pikkuisen biologista sukua, isoisoäitiäkin kaukana puskassa. Se oli hyvä.

Lentokentälle teimme vielä viimeiset treffit ystävän kanssa ja soittelin muutaman puhelun.

Kun kone nousi, Poikanen liimautui ikkunaan ja katseli, josko Botswanan koti näkyisi alhaalla. Pikkuinen istui isin sylissä, heilutti pullukalla kädellään ja hihkui bye bye! Minä istuin käytävän toisella puolella ramman intialaismiehen vieressä. Matka täältä pois alkoi kuten tänne tulokin: tippa linssissä.

Bye bye Botswana! Sala sentle, c u later!

Zulu ja Nunu

2010-05-29T10:27:00.008+02:00

Kapin jälkeen kävimme Kwa Zulussa, jossa kohtaismme tämän rouvan tienvarressa niittämässä. Niittotöissä olevatnaiset suojaavat kasvonsa auringolta ja näyttävät punaisiksi palaneilta!

Oli jälleen ihastuttavaa käydä orpokodissa, jota yhdistyksenä tuemme. Veimme keräämillämme rahoilla perille vaippoja ja pyyhkeitä, kuten he toivoivat. Osan näistä tytöistä olemme tunteneet vauvasta asti. On helpottavaa tietää, ja omin silmin todistaa miten he ovat selvinneet niin paljosta ja nyt ovat kotona, turvassa. Pikkuinen sai paljon kavereita!

Poikanen tolpannokassa ystävien luona Kwa Zulussa. Zulumaa on iiiihanan kaunista. Silmä lepää maisemissa.

Palasimme Zulumaasta Pretoriaan Pepen ja Kristiinan majataloon. Toisilla ystävillämme Pretoriassa on maailman herttaisin ja suloisin koiratyttö, Nunu. Hän on boerbull eli suomeksi kai etelä afrikan mastiffi. Lempeä jättiläinen! Nostelee koirakuumetta huippulukemiin.

Old Biscuit Mill

2010-05-27T07:02:00.007+02:00

Lauantai-aamuisin Woodstockin kaupunginosassa käy vilske, ainakin Old Biscuit Millin tietämillä. Siellä on superihanat markkinat, jonne suuntasimme lähellä asuvien ystävien Lauran ja Markuksen kanssa.

Annin äärellä kykenin vain vaivoin malttamaan mieleni. Menimme paikalle aivan oikeilla asioilla, nimittäin ystävälleni aivan tietyn väitöslahjan hakuun. Se löytyi, olen niin iloinen :) Ja illanistujaisiin ruokaa ja juomaa ostamaan. Kaikkee löytyi ja oli näkösällä, botswanalaiset olivat ihan ihmeissään. Nautittiin muun muassa herkullinen sienivarras lounaaksi. Maisteltiin luomuviinejä ja leipiä. Ihan kaikkee oli tarjolla ja näytti myös siltä, että ihan kaikki olivat liikenteessä. Marttakin! Jonka kanssa oli hauska treffata livenä. Muistetaanhan hänet taannoisena hyenes-koodin ratkaisijanakin! Terkkuja vaan Martta!

Poikanen sai herkkumuffinssin JA marengin.

Table Mountain

2010-05-27T06:48:00.010+02:00

Parina päivänä viikon reissullamme oli liinaton keli ja Pöytävuori näkösällä täydessä komeudessaan. Sinne siis!

Vuorenvalloittaja kostyymissään.

Huipulla tuuli ja oli erittäin kylmä. Mutta voiko olla kauniimpaa!!!

Boschendal ja Spiers

2010-05-25T07:07:00.014+02:00

Yhden aamupäivän ajelimme viinireittejä, lähinnä Stellenboschin ympäristössä. Tykkäämme kovasti Boschendalin viineistä ja tilakin on aivan hurmaava. Päräytimme suoraan sinne.

Aamukymmeneltä kaikki meistä eivät olleet tyytyväisiä maistelulasien sisältöön, mutta kyllä se päivä siitä kirkastui kun oikea paletti suussa avautui! Viiden viinin maistelusetti maksaa 15 randia, eli 1,50 euroa. Viinit saa valita itse. Tosin jotkut vintage-harvinaisuudet eivät kuulu tähän hintaan, vaan niistä pitää maksaa erikseen 10 randia/naukku. Pienen juustoplatterin sai kyytipojaksi 40 randilla.

Keli oli sateisessa arvaamattomuudessaan kaunis: Pinotageakin tummemat pilvet roikkuivat kukkuloiden yllä, mutta silti aurinko pilkahteli syysmaisemaan.

Spier-tilalla kävimme vain ja ainoastaan hakemassa erään tietyn korun, jonka olemassaolosta siellä olin saanut kuulla (yksi löytyikin ja se riitti nyt).

Poseeraa korunsa kaulassa.

Aidanraosta lapset saivat bongata elukoita, silitettäviä gepardeja ja huuhkajoita. Titityy!

Niin ja tehtiinhän me mukava kävelyretki siinä puistossa. Spier ei kuulu listojemme kärkeen, tilana eikä viininä, mutta eipä tuo pösseimmästäkään päästä ole. Erittäin lapsiystävällinen. Siis tilana ;)

Mennään toistikki viinitiloille!

Sea Point

2010-05-24T15:55:00.008+02:00

Rantailmasto ei varsinaisesti suosinut, sillä talvi teki tuloaan. Tosiaalta emme mitään beach-lomaa lähteneet hakemaankaan. Muutama kaunis päivä oli ja silloin vaeltelimme rannoilla hämärään asti, lähinnä Sea Pointissa, sillä asuimme läheisessä ( ja meidän makuisemmassa) Green Pointissa. Poikanen yritti ottaa kiinni lokkeja epätoivon vimmalla. Ainakin väsytti itsensä raittiissa meri-ilmassa!

Kyllä se ilmasto tepsi aikuisiinkin ;)

Bo Kaap

2010-05-24T15:21:00.011+02:00

Bo Kaap on Kapkaupungin muslimikaupunginosa, jonka talot on maalattu kirkkailla väreillä. Alunperin kuulemma erilaisten kauppiaiden toisistaan erottamiseksi.

Näillä kujilla törmäsimme sunnuntaiaamuna nuoreen mieheen, joka harppoi pienen väkijoukon keskelle, pysähtyi ja latasi lippaan aseeseensa. Olimme jo aivan lähellä heitä, ohittamassa. En voinut uskoa silmiäni, kaikki kävi kuin hidastetusta filmistä. Sanoin vain miehelle nopeasti "tolla tyypillä on ase nyt käännytään". Mieskin näki aseen, totesi sen oikeaksi ja samassa käännyttiin. Kun loittonimme, takaa kuului vain keskustelua, ei laukauksia - onneksi. Huh silti. Kyllä säikäytti. Vaikka kyseessä olikin ilmeinen show off-tyyppinen tilanne, näin sieluni silmin salamannopeasti mahdollisuuden olla väärässä paikassa väärään aikaan. Kun tärinä lakkasi, jatkoimme eri katua ylöspäin.

Bo Kaap on valtavan kaunis. Siellä kannattaa ehdottomasti (edellä kerrotusta huolimatta!) käydä ja pysähtyä ainakin Street Wires -rautalankatyöpajassa ja Monkeybiz-kompleksissa. Kerron tuon tapauksen täällä sen vuoksi, että se oli vasta toinen pelottava tilanne kaikkien näiden kahdeksan reissuvuotemme ja kymmenien matkojen aikana Etelä-Afrikassa. Ja se tuli aivan kulman takaa, kirjaimellisesti! Eli vaikka rikollisuus ei varsinaisesti kaikkialla rehota, aina kannattaa olla valppaana. Ja vaikka juuri Kapkaupunki periaatteessa on turvallisempi kuin vaikkapa Johannesburg, tilanteita saattaa sattua missä vaan. Eikä vain Etelä-Afrikassa! Alleviivaan ja korostan, että tämäkään sinänsä pelottava kohtaus ei muuta suhtautumistamme kyseiseen maahan tai kaupunkiin. Tietysti eri ääni olisi kellossa, jos oikeasti olisi sattunut jotain. Etelä Afrikassa ON paljon rikollisuutta ja väkivaltaa, mutta tekijänä ovat aina yksittäiset tyypit, ei koko maa/kansa/kansanosa/maanosa. Jalkkisturistina olisin kyllä ekstrasuperhypervarovainen! On oletettavaa että iso tapahtuma kerää myös ison joukon bad elementtiä kytikselle.

Joku tsotsi murtopuuhissa Monkeybiziin?!

The Fairiest Cape

2010-05-23T09:45:00.009+02:00

Kun lähdimme asunnottomina reissun päälle, viivähdimme ensin yönseudun Kristiinan ja Pepen luona Pretoriassa. Pepe oli juossut tuona päivänä maratonin ja Kristiina puolikkaan, joten juhlistimme sitä suomalaisyhteisön grillikemuissa. Oli sitä paitti vapunpäivä. Terkkusia sinne!

Lensimme Kappiin, sillä aika ei piisannut ajelemiseen. Perillä odotti vuokra-auto tutusta firmasta ja ah, maailman ehkä ihanin kaupunki. Viis siitä, että kelit olivat aikas syksyiset, Mothercity on aina hurmaava!

Pikkuinen kerää simpukoita rannalla Sea Pointissa.

Paitsi säät myös pikkumonsterimme sanelivat pitkälti reissun tahdin. Ensitöiksemme päräytimme Simon's Towniin pingviinejä tapaamaan. Matkalla oli pakko pysähtyä Hout Bayn kauneutta katselemaan. Pilvet roikkuivat alhaalla mutta lahti loisti turkoosina. Helmipojat pärähtivät kylkeen, yrityksenään myydä ylihintaisia tuotteitaan. Nou tänks.

Poikanen oli suoraan sanottuna vähän pettynyt pingviini-kolonnaan. Ehkä hän odotti jotain elokuvista tuttua etelä-manner tunnelmaa? "Liian vähän pigviinejä! Liian pieniä pingviinejä! Missä niitä on enemmän?"

Lounastimme kuuluisassa Olympia Cafessa Kalk bayssä. Suositeltava, vaikkakin haasteellinen ympäristö 19kk henkilöille (tai hänen kaitsijoilleen!), joilla on pakkomielle heitellä öljyyn kastettua ciabattaa vieraisiin pöytiin.

Illalla laitoimme pingviinin munan veteen hautumaan. Aamulla poikanen jo kurkisteli!

Oijoi

2010-05-22T23:02:00.004+02:00

kun elämä meni hösseliksi pakatessa ja lastatessa! Jopa niin, etten ole ehtinyt päivitellä tänne pihahdustakaan sen jälkeen, kun 23 päivää sitten laitoimme kolinkolin-portin takanamme kiinni viimeistä kertaa.

Sen jälkeen olemme reissunneet ihanassa Etelä-Afrikassa ja palanneet vielä Botswanaan, josta eilen lennähdimme ( jos 29 tuntia lentomatkaa näin voi luonnehtia...)Suomeen. Kuvallista ja sanallista kerrontaa kaikesta tästä seuraa vielä! Alla oleva kuva ei ole Kiimingistä vaan from that side, Pretorian kupeessa pari viikkoa sitten otettu. Sillä välin kun pohjoisessa helle helli, etelässä viileni ja raekuuro sai maiseman näyttämään sangen talviselta.

Charlie Brown Puolen hehtaarin metsässä

2010-04-28T19:33:00.006+02:00

- Sitä mää vaan ihmettelen että ihmiset sanoo että mä oon black.
- Mitä sä tarkotat?
- Kun enhän mää oo black, ku mähän oon brown.
- Niin, niin ootki ihanan suklaanruskee. Kuka sano että sä oot musta?- Mun ope, Mmantho. (itsekin musta toim huom.)
- No miltä se susta tuntu. No mua harmitti se.
- No miks se niin sano, missä tilanteessa?
-Me puhuttiin väreistä.
Keskustellaan värieroista ja siitä, miksi ihmisiä sanotaan mustiksi ja valkoisiksi, vaikka toisethan on vaaleanruskeita ja toiset tummemmanruskeita..!

Puhutaan lelujen lähettämisestä Kiiminkiin. On juuri käyty shipping agentin luona viemässä pakaasit kuljetusliikkeen kanssa.

-Meneekö ne sinne taloon, sinne, mikä on…on…yellow?
-Minkä värinen se on?
-Yellow.
-Suomeksi kiitos.
(Miettii vähän aikaa ja hokaa itsekin, ettei heti sana tule, jollloin sitten sanoo tahallaan väärin:) Musta!

-Tää tiehän menee ihan selvästi Puolen hehtaarin metsään! Kato nyt, samat puutki! (ajetaan Old Naledin läpi eli paikallisen "slummin" läpi, oikeasti täällä ei ole slummeja mutta Naledi on maineeltaan vähän semmoinen)

-Tuo auto oli kyllä pahassa kunnossa.
-Millanen se oli, äiti ei ehtiny nähä.
-No katon päällä se oli eikä ollu enää renkaitakaan. Eikä ikkunoita.

Päivän hektisyydestä huolimatta yritettiin ylläpitää normaaliutta kuten parhaiten taidettiin. Poikanen oli holiday-schoolissa ja uimaankin ehdittiin. Nämä keskustelut käytiin nimenomaan uimareissulla. Viimeinen vuorokausi tässä talossa on pärähtänyt käyntiin.

Wrapping it up

2010-04-27T14:36:00.010+02:00

Huomenna joku hakee lootat. Niitä on tähän mennessä 14...Mutta kiloissa sovittujen ali. Toistaiseksi. Paniikki hiippailee kintereillä. Kävin shipping miehen luona ja hänen leppoisa olemus rauhoitti. No panic!

Taulut vien huomenna ihanalle Qaetqhaolle irroteltaviksi karmeistaan.

Pikkuisen vauva-ajan aarteet on pakattu kenkälootaan. Nämä kyllä laitan käsimatkatavaraan, eivät saa hukkua missään nimessä!

Pyykkiä kuivatellaan epätoivoisesti puhaltimen alla...Tänne iski etutalvi, on todella kylmää, sataa tihuuttaa. Syksy. Ei mikään ihanne muuttoilma (vrt. onko patulla pressuja lootien suojaksi...)

Muutonkaan keskellä ei kuitenkaan ole liian kiire, etteikö ehtisi vuvuzelaan puhallella. TITITYY!!! Ja mama vetää henkeä punkkulasillisen kanssa, bloggaillen ;)

Näihin tunnelmiin, Gaborone kuittaa ;)

Lasten kanssa lomalla Botswanassa

2010-04-25T21:52:00.015+02:00

Sain Anun postauksesta tämän juttu-idean, ja tässäpä onkin hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin miten on eletty kahden pienen kanssa tässä maassa ja miten on matkailtu, mitä voi suositella ja mitä kauhistella. Tietysti meidän elomme on ollut arkea suureksi osaksi, mutta jossain nyt on piipahdettukin. Ja aikana ennen lapsia olemme matkailleet täällä, joten stoori perustuu vertailevaan ja osallistuvaan tutkimukseen "matkailijana Botswanassa lapsettomana ja lapsellisena, vuosina 2003-2010." Ööö.

Liikenne

Järjestelmällistä menoa on täällä, ainakin kaupungissa. Maaseudulla on liikenteen seassa aaseja, lehmiä ja vuohia, myös aasivankkureita näkee paljon jo lähikylissä. Pimeällä elukoihin törmäämisen vaara on suuri, joten pimeällä on tyly ajaa. Ihmisiäkään ei näe helposti (sattuneesta syystä…) ja usein säpsähtää ohiajaessaan, että jestas siinä oli joku tyyppi. Oma ongelmansa on tiet, joiden kunto vaihtelee sateiden vuoksi. Potholet eli isot reiät tiessä hidastavat joskus matkaa niinkin paljon, että on parempi ajaa penkalla. Muutenkin neliveto on viisas valinta tässä maassa matkaillessa. Vaikka täällä rikollisuus on kasvussa, niin silti autoilu on turvallista ja esim. poliiseihin voi luottaa. Liikenne on vasemmanpuoleinen. Julkista liikennettä on, mutta ehkä lasten kanssa matkaillessa valitsisin vuokra-auton.

Ruokailu ja sen jälkeiset toimenpiteet

Pääkaupungissa ja turistipaikoissa pohjoisessa saa lastenannoksia ruokapaikoista ja lista on tyypillistä purilais-ranskis-kalapuikko osastoa. Suosittelen jakamaan aikuisten annoksista, jos haluaa lapsillekin parempaa sapuskaa. Kaupoista saa pienille Purity-merkkistä purkkiruokaa, joiden maut ovat suht perus tavaraa: liha-kana-bataatti-maissi-butternut linjaa. Perunaa tosin missään ei ole. Puuroja on moneen makuun, samoin jäkkäreitä, huh sitä mössön määrää. Pillimehuissa löytyy täysmehuista ”sisältää 6% hedelmämehua” tuotteisiin. Imeväisten maito tulee jauheena (NAN tai muutama muu merkki), ellei tule tissistä.

Valkoiset ystäväni kertovat, ettei valkoisten naisten ole soveliasta imettää julkisilla paikoilla, tai jos imettävät voivat varautua uteliaisiin katseisiin. Paikallisen tummaihoisen kanssa naimisissa oleva paikallinen valkoinen ystäväni kertoi hämmästelleensä miehelleen tätä touhua. Mies oli sanonut vaan: ”no eihän valkoista tissiä voi vilautella julkisesti! Ketä nyt mustat tissit kiinnostais, niitähän näkee kaikkialla.” There you have it.

Vaippoja saa kaupoista, paitsi housuvaippoja yleensä ei. Vaippojen vaihtopaikkoja on kaupungissa 2, toinen on Sanitaksessa, joka on puutarha/leikkipaikka, toinen Gaborone Sun hotellissa. Ai niin, on Game City ostarissakin yksi. Muualla saat taiteilla lattialla/sohvalla/lavuaarinlaidalla. Ylipäätään vessat eivät ole kauhean siistejä/hygieenisen oloisia verrattuna esimerkiksi molempiin naapurimaihin. Jos vessanpöntön renkula on olemassa, saa olla iloinen. Paperia ei yleensä ole. Poikkeus yllämainitut fasiliteetit. Kuvassa emme etsi vessaa, vaan ihmettelemme Mochudin komeita kallioita. Kiva retkikohde muuten lasten kanssa, aivan Gaboronen vieressä.

Suhtautuminen mukuloihin

on ylipäätän hyvin välitöntä. Niitä nipistellään, halitaan, pusitaan, napataan syliin kärryistä, sylistäsi, viereltäsi. ”Come to auntie, give auntie a hug! Nananananana!” Oma lukunsa ovat oikeat lapsenryöstäjät, joista aina välillä kuulee, ikävä kyllä. Pidän omani aina lähettyvilläni, kaiken varalta. Innokkaimpia pusijoita ovat omani jo tottuneet väistämään. Poikasta ei saa enää edes halia.

Ravintoloissa järjestetään usein lapsille omat tuolit ja muutenkin mukavaa puuhaa, heille saatetaan tuoda jotain mussutettavaa tai näperreltävää.

Terveyskyssärit

Kaikkein bakteerikammoisimmille Afrikka, etenkään eteläinen Afrikka ei ole ehkä paras lomakohde. Muttei pahinkaan! Täällä on siistiä ja lääkäripalvelut ovat aivan ok. Suurimmissa hädissä (aivojutut, pahat kolarit, vakavat sydänhommat…) edelleen on käännyttävä Etelä Afrikan puoleen, mutta nyt, uuden Bokamoso sairaalan valmistuttua täälläkin on paremmat valmiudet hoitaa erilaisia emergencyjä. Perusmatkailijalle maata riivavaat hiv/tuberkuloosi eivät aiheuta suurta vaaraa (ensimainittua voi vältellä aika tehokkaasti oman käyttäytymisensä perusteella). Malariavaara on olemassa etenkin lokakuusta toukokuuhun pohjoisessa, monin paikoin ympärivuoden. Lääkitystä suositellaan vahvasti, eikä asian kanssa kannata pelleillä, etenkään pikkuisten kanssa. Oma linjamme on ollut olla menemättä pahimmille malaria-alueille lasten kanssa, sillä he ovat vielä niin pieniä, emmekä ole halunneet lääkkeitä antaa. Mutta tämähän on jokaisen omassa päätöksessä ja näin ollen maan pohjoiset nähtävyydetkään eivät ole poissuljettuja mukuloilta. Mutta ihanaa Botswanaa näkee myös Kalaharissa, jossa tähdet laulavat mutta malariasääsket eivät. Rabies on riski etenkin maaseudulla, joten kulkukissoja ja koiria en koskettelisi, enkä antaisi lastenkaan kosketella. Etenkään niitä kissoja (hih). Lavantautia kai esiintyy, joskus koleraa muttei ole epidemioita ollut. Normaaleja masujuttuja voi matkailija saada, mutta yksikään meidän pienistäkään vieraista ei muistaakseni ole mitään saanut. Oman mukulan kohdalla en voi mennä kehumaan…

Käärmeitä, skorpioneja ja muita vaarallisia eläimiä on olemassa täällä, mutta harvoin jos koskaan ne aihettavat satunnaiselle matkailijalle haittaa. Käärmeet yleensä pakenevat ihmistä. Skorpionit voivat piiloutua kenkään ja pistää sitten. Yleensä myrkky ei ole lapsellekaan vaarallista, tosin kivuliasta se on. Punkit levittävät tick-bite feveriä, mutta se ei aiheuta mitään borrelioosin kaltaista pysyvää haittaa. Dengue kuumeesta en ole koskaan kuullut täällä.

Tietysti on suurta viisautta ottaa hyvä matkavakuutus, kuten missä vaan matkaillessa.

Luonto

on todella ihmeellinen ja ihana. Itse kenenkin tyylistä riippuu, haluaako telttailemaan Kalahariin vai istumaan mokoroon Okavangolle. Willielukoita voi nähdä Chobessa, Kasanessa ja Okavangolla, Kalaharissa ja ihan tässä cityssäkin, jossa on Gaborone Game reserve. Ja myös läheisessä Mokolodin luonnonpuistoissa. Tähtitaivas on kaunis ja kuulaina öinä näkee linnunradan ihan tässä kapungin laidallakin. Maisemat Gaboronen ulkopuolella muuttuvat äkkiä savannimaisiksi, joten silmä lepää Botswanan luonnossa.

Ilmasto

voipi olla kesäkuumalla juuri sitä, eli kuuma. Mutta kyllä täällä hengissä selviää! Vettä on muistettava juoda ja juottaa mukuloille. Lämpöhalvaus ei ole leikin asia ja arska on ottanut asiakseen porottaa Botswanan kohdalla lujaa. Kuten Alexander McCall Smith viimeisimmässä MmaRamotswessa kuvailee: “Mid-day sun was like a pounding fist upon Botswana…”

Lonely Planet opas ei suosittele matkaa tänne lasten kanssa. Ihmettelemme sitä ukkokullan kanssa. Hän totesikin: ”joo, eihän tässä maassa lapsia ole ollenkaan. Kaikki syntyvät vanhoina.” Tietysti loma ns. kolmannen maailman maassa (joksi BWkin on luettava kaikesta huolimatta) asettaa erilaiset haasteet kuin Espanja/Kreikka akseli, mutta toisaalta voin kuvitella, että tänne saapuvat tulevatkin etsimään jotain ihan muuta ja ovat valmistautuneet siihen, että standardit eivät ole samat kuin Euroopassa. Survival lomaa täällä ei tarvitse viettää, mutta jos vähänkään omatoimisesti aikoo matkailla (millä tavoin saa eniten irti!) on kaikenlaiseen varauduttava. Silti suosittelemme kaikille ja olemme iloisia, että monet lapsiystävämme ovat käyneet meillä. Botswana on aurinkoinen, leppoisa, Afrikkalaisittain sangen järjestelmällinen ja jämpti maa. Moni sanookin, että pehmeä lasku Afrikkaan. Tänne vaan kaikki lapsiperheetkin! Meki tultas, jos ei jo oltas ;)

Pikkuinen Sanitaksessa hiekkaleikeissä

Viimeistä viedään

2010-04-25T08:50:00.005+02:00

...siis viimeistä viikonloppua tässä talossa. Meidän varmaan olisi pitänyt hiki hatussa pakata, mutta sen sijaan vietimme eilispäivän Poikasen kanssa Riverwalksisa, ensin vähän tuliaisia shoppaillen, sitten ystävät saapuivat ja söimme lasten suosikkipaikassa eli Spurissa ja sitten - tadaa - oli vuorossa elokuva. Poikanen pääsi eka kertaa elämässään elokuvateatteriin, ja olihan se kokemus. Jaksoi hyvin istua ja katsoa Nanny McPhee II osan, mussutti popkornia ja joi pillimehua. Lopussa oli niin tunteikas kohtaus, että Poikanen parahti isoon itkuun. Voi toista!

Izzi tuli kotiin perjantaiehtoona ja toi tullessaan paitsi älyttmömän ukkosmyräkän, myös tämän teepparin äidille. Pikkuinen mannekeeraa.

Poikanen sai jo aiemmin päivällä kaaaauan toivomansa leijan. On saatu selittää pitkin viikonloppua, että miksei voikaan mennä lennättämään tuonne myrskyyn, kun kertaa tuulee hyvin. Juu on tuullut ihan tosissaan, pihatavarat lennelleet ja puukin kaatunut. Luulen, että lohikäärmeleija saisi kyytiä tuossa kelissä.

Tänään sunnuntaina aletaan pakkaamaan tosissaan. Oikeesti. Huomenna tulee huonekalujen noutajista ensimmäiset, joten ainakin kirjahyllyn pitää olla tyhjä.

Keväisen kirkasta tai syksyisen kuulasta pyhäpäivää kaikille, kuka missäkin puolen palloa on!

Harakoille meni

2010-04-21T07:54:00.006+02:00

Aamulla 6.15 selästäni venähti iso lihas. Tai oikeastaan se kramppasi. Kamala tuska, enkä oikein päässyt sängystäkään ylös. Piti sitten liukua alas. Uh! Onneksi kotiapu tuli pian hätiin ja Paulalta Suomesta sain ensihoito-ohjeet. Iltapäiväksi sain ajan fysioterapeutille, joka irrotteli jämähtänyttä lihasta ja sai kuin saikin sitä herpaantumaan. Mikä oli hyvä, sillä tilanne alkoi olla jo niin paha, ettei suukaan kunnolla auennut ja aivastaminen sattui pirusti. Venvttelin kerran tunnissa ohjeiden mukaan koko illan ajan. Pakkaamiskieltoakin noudatin. Nyt aamulla niska on edellen kipeä, mutta pää liikkuu ja saan sentään vaatteet vaihdettua. Sama jumitus muuten sattui pari vuotta sitten, kun olin pakkaamassa tavaroita Kiimingin kodissa, tänne lähtiissä...

Eilen oli oikea syysehtoo, tuoksui märkä multa ja kirpeä ilta. Muksut kuivaharjottelivat pihalla uintikuvioita, ennen kuin tuli niin vilu, että piti lähteä sisälle. Kotimaahan paluuta on kiva ajatella, kun tietää kesän siellä koittavan..! Ja talvellakin sisätiloissa tarkenee...

Wena

2010-04-19T18:15:00.018+02:00

Meillä oli aivan ihastuttava viikonloppu. Sukuloimme Pikkuisen biologisen perheen luona maaseudulla, oli mukavaa ja leppoisaa. On aina koskettava tavata heitä, nähdä heidän ilonsa siitä, miten tyllerö on kasvanut. Tällä kertaa hän nauratti koko porukkaa laulamalla äidin kanssa "metsämökin ikkunasta tonttu ulos kurkistaa". Arvokkaita, arvokkaita hetkiä ja retkiä, jotka tallentuvat varmasti kaikkien mieliin ja sydämiin tärkeiksi muistoiksi. Pikkuinen tietenkään ei vielä ymmärrä kaiken tämän merkitystä, mutta joku päivä se hänelle aukenee. Tietysti hän kasvaa kanssamme tietoisuudessa siitä, mistä tulee ja missä ovat juuret. Toivottavasti siivet kasvavat vahvoiksi..! Hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi, Pikkuinen on oikea touhun täti, jolta ei tahtoa, huumoria eikä hellyyttä puutu! Kuvassa maalaismaisemaa...

Lisäksi kävimme ystävien luona lounaalla, oikein kiireetön ja herkullinen Sunday lunch hyvässä seurassa. KFC:eenkin kerettiin, juuri ennen kuin rajuilma alkoi. Ehkä se oli merkki siitä, että stop vähäksi aikaa.

Pikkuinen leikki kotista, eka kertaa oikeasti. Elukat riviin ja niille ruokaa, välillä taputusta poskelle tai päähän. Aika söpö leikki!

Tänään oli toisella meistä hyvä hairday, toisella ei. Äidin käkkäröiden myötä terkut _hoyalle_: näin meillä tehdään kikkarat, yöksi pikkumyy-tuppoja päähän ja avot, aamulla olet afro! Sekaan muotovaahtoa tms tököttiä niin pysyy. Haro sormilla auki ja tee mitä tarvitsee.

Pikkuinen sai uuden kampauksen, by Ottata (kuten neiti itse lausuu Octavian nimen). Suloinen!

Poikanen katsoi minua tänään kauppareissulla pitkään ja sanoi "wena". Kysyin, mitä se tarkoittaa. Hän ei ollut aivan varma, mutta ainakin sopivassa tilanteessa se tuli. Se tarkoittaa "sinä".

Isosiskosella on synttärit tänään. ONNEA RAKAS tyttönen!!! Heppojen kuva vihjatkoon tulevasta lahjasta. Ei, se ei ole villiheppa Kalaharista kuitenkaan, älä innostu ;)

Tuliaiset

2010-04-16T11:08:00.006+02:00

Izzin tuliaiset ovat tässä: Pikkuiselle Blue Bulls -potkari (lentokentältä)

Poikaselle Afrikka-palapeli. Ylpeänä huomautetaan, että hän tuntee jo eteläisen Afrikan maat :)

Mamalle kaunis makondepatsas.

Huomenna vietetäänkin taas menijäisiä, sillä izzi lähtee työreissunpäälle igen. Mutta sitä ennen, tänä iltana juhlitaan hänen synttäreitään..!

Far far away

2010-04-15T19:23:00.008+02:00

Poikasen läksiäisiä juhlittiin tänään päiväkodissa. Oi, oli herkät kemut! Äitillä ja opeilla oli tippa linssissä. Lapset liikuttuivat lähinnä kakusta, mutta hyvä niin. Se olikin komia ja maistuva. Poikanen valitsi Shrek-teeman ja kakkukaupan täti viimeisteli makunsa mukaan, näyttävästi toki, mutta hiano tuli. Oikein lentsikat joka sivulla (arvatkaa tuliko niistä keskustelua, että kuka saa lentokoneen..!)

Poikanen sai ihkun kortin ja laulun luokaltaan ja erityisen suloisen läksiäislaulun Teacher Mmantholta. Voih! Sitten hän leikkasi kakun.

Kakku mutusteltiin hyvässä sovussa pihalla.

Aivan vimppa päivä tämä ei ollut, mutta virallinen lukukauden päätös kyllä, ja suurin osa lapsista lähtee lomille, kukin omiin maihinsa tai maillensa (landelle). Toki moni jää lomakouluunkin. Myös Poikanen menee vielä sinne, sillä mama haluaa pakata rauhassa aamuisin. Isikin tuli kotiin Afrikasta ja toi mukavia tuliaisia. Niistä later.

No matata

2010-04-14T18:18:00.005+02:00

Olen paljapylly. Jos on housut, olen housupylly.

-Äiti, mää taijan olla taas tulossa kipiäksi.
-Minkä sulla on kipiä nyt?
-Käsi.

Syötin Popoa hänen mieliasennossaan, eli lattialla (kuten nannykin syöttää). Sanoin nannyn äänellä ja tyylillä Pompos is a goood giiirl. Sohvalta nurkan takaa kuului: Pompos is a matata.

Viritetyt antennit

2010-04-13T17:28:00.007+02:00

Pikkuiselle viritettiin tänään vielä tiitterämmät antennit, kun kaappien kätköistä tuli vastaan villalankaa (kyllä, kaappien läpikäyminen on aloitettu..). Så här:

Uusi vyövillitys: joustava, helmistä tehty, puulukko. Kauniita väriyhdistelmiä ja kuvioita, muttei täkäläistä työtä vaan indonesiasta. Rapakon takanakin näistä on innostuttu, terkkuja Merja! Tänään iltapäivällä olimme yhden skandinaaviystävän luona lounaalla, ja jokainen meistä neljästä oli hankkinut vastaavan! Olin ainut jolla se oli päällä tällä kertaa.

Pikkuinen on oppinut sanomaan cheese. Tiiizzzz!

Karvajalka sai kyytiä

2010-04-12T20:58:00.010+02:00

...enkä nyt puhu Ukko-kullasta, joka pusuin (by Pikkuinen ja allekirjoittanut) ja krokotiilinkyynelin (by Poikanen) saateltiin työmatkaan tokavikaa kertaa tältä kentältä. Joutuu kärsimään kokouksen ja konferenssin vaivoja Intian valtameren rannalla Dar Es Salamin pohjoispuolella, raukka! No, hiellä pitää työmiehen leipänsä ansaitseman.

Mekin ollaan täällä etelämmässä vielä saatu lämmitellä kivojen (päivä)lämpötilojen palattua. Onneksi ei vielä talvi tullutkaan. Olen tullut siihen tulokseen, että +28 on paras astemäärä - ei liian kuuma eikä liian viileä. Huvittaa itteänikin, kun +20 saa nahkatakin niskaan ja farkut jalkaan. Eli luvassa on kylmää kyytiä Kiimingin kesässä...

Lapsukaiset saivat lauantaina ilmapallot ravintolasta ja niistä riittikin iloa noin 13 sekunnin ajaksi, kunnes poksahtelivat nurtsin okapiikkeihin. Esittivät tyytyväisin jotain ihme rivitanssia palloineen, kunnes kuului poks. Huom. nuorimmaisen ilme.

Niin, se mainittu karvajalka oli tämmöinen (maajussitar ei sitten klikkaa tuosta linkistä..!) hämppis, joka eilen kutsumatta tunki viekkuuni. Oikeasti en ilahtunut yhtään, niinpä läppäsin puhelinluettelolla, ja tulos on tässä.

Anteeksi herra hämppis., anteeksi kaikki muutkin. Jätin märän läiskän aamuun asti kuivumaan ja sitten raaputin sen pois. Poikanen kyseli, äiti mikä se on? Siirsin pikkuisen sängyn irti seinästä yöksi, sen verran karmittava kohtaaminen oli. Mihin litteät seinähämppikset hävisivät ja miksi tilalla on näitä?? Ei nimittäin ollut eka karvakaveri johon törmään, mutta ensimmäinen sisällä. Kai ne raukat etsivät lämpöä kylminä syysiltoina. Ja sitten kohtaavat Botswana Telecommunications Coorporationin julkaisun.

Tänään naapurin isosta pihapuusta kuului outo kutsuhuuto. Siellä oli kaksi valtavan isoa lintusta, varmaan jotain haukkoja. Pesimispuuhissako, en tiedä, mutta kauheaa meteliä ne pitivät, toinen alempana ja toinen oksalla ylimmällä. Yritin zoomailla kuvia, muttei siitä mitään tullut. On tuolla puskissa kuitenkin joku metto.

Noloakin nolompaa on tunnustaa se, että me (ketkä me) ollaan koukussa KFC:n ruokiin..! Jos on hyvä syy, niin mennään sinne ja vähemmänkin hyvällä syyllä haetaan kotiin. Tänään uimakoulun jälkeen mentiin Gamen KFC:iin ja tilattiin vakkarit: twisteri mamalle ja chicken pops pojalle. Ja ekstraherkut jälkkäriksi, eli jädet. Hyvä syy oli se, ettei ois oikeesti ehitty kauppaan. Millään. Ja pitäähän sitä vähän herkutella, kun izzi on pois.

Perjantai pulkassa

2010-04-09T20:05:00.009+02:00

Aamulla mama istui kampaajalla foilit päässä melkein kolme tuntia. Vaalenihan se hius lopulta...Sitten olikin aika rientää hakemaan Poikanen koulusta ja mennä uimakouluun!

Uimakoulu kuvassa

Sieltä kiisimme tapaamaan ystäviä Sanitakseen. Oli mukavaa ja herkullista, pitkästä aikaa. Olemme vähän vältelleen Sanitasta apinoiden (ja shigellan) vuoksi...en tiedä haukummeko väärää puuta, mutta ainakin niissä puissa näitä kädellisiä ystäviämme piisaa. Samoin kuin pöydissä ja lasten kiipeilytelineissä. Grr.

Sanitaksesta poistuessamme törmäsimme tiellä makaavaan lehmälaumaan melkein kirjaimellisesti. Olivat levittäytyneet iltapäivälevolle. "O a re eng?" taitaa sanoa tämä ammu. Reteng, rouva lehmä, tässä vaan kuvaillaan sua ja sun hienoa lintua!

Kotiin saapuissamme havaitsimme, että nannymme oli laittanut Pikkuisen tukan uuteen uskoon! Mikäpä se siinä, oikein söde on?! Ompelulangalla oli sitonut, kun ei villalankaa talosta löytynyt. Taannoin hoksautin hänelle asioidessamme pikkutytön, jolla oli vastaava kampaus, ja sanoin, että ai kun söpö. Octavia päätti yllättää! Ja Pikkuinen itse on niiiin tyytyväinen, peilailee jopa varjostaan ja huomauttelee, että "kattokaa nyt näitä uusia!"

Pssssss...!

Vessatouhut ovat kovin in. Oi, niin in, niin in. Psssssss...! Tämän tästä jossain nurkassa kuuluu suhina, muttei toistaiseksi muun kuin pikkuisen suppusuun suhina, eli kuivaharjoittelulla mennään. Hyvä niin. Korostan, että edetään lapsentahtisesti, itte se on sen keksiny.

Tilattiin kiinalaista illalla. Vaidettiin yksi vakiannos uuteen ja kyllä kannatti. Njämnjäm taas.

Päpänjämnjäm

2010-04-08T20:02:00.003+02:00

Pikkuinen sanoo päppänjämnjäm kun tietää saavansa jotain hyvää. Vapaa käännös lienee: Popolle tulee naminamia.

Pitkän päivän illansuussa maistuu kolmikerrossuklaavanukas ananaskirsikoilla (Cape Gooseberry). Njämnjäm.

Totta se on sittenkin...

2010-04-07T19:26:00.007+02:00

...että me muutetaan pian. Tämän kuun lopussa pitää talon olla tyhjä, ensi kuun lopulla lennellään. Hain tänään muuttofirmasta laatikoita, autonperä on nyt täynnä niitä. Enää ei voi uskotella kenellekään, että vielähän tässä ehtii ja vielähän tässä on aikaa. Hyvin vähän sitä on!

Voih! Ja aah! Kumpaakin - "glad ja sad" - on olo. Pääosin kuitenkin lamaantunut, kuten aina ennen jotain suurta koitosta. En oikein osaa ryhtyä mihinkään, siksi räpellän toisarvoista. Vakuutan itselleni, että vain odottelen, kunnes ukko tuosta nostaa kytkintä mantereen muihin osiin, sitten alan pakkaamaan. Sure.

Pikkuinen ottaa isoja askeleita oppimisessa näillä hetkillä. Osaa EI:n lisäksi sanoa isi, kakka, kaklo (isoveljen nimi), popo (oma nimi), jauko (isin nimi) täiti (äiti), puu, Puh (nalle), pulu (pylly). Näillä mennään! Laulaa pitkiä lauluja nuotilleen, omilla sanoillaan. Toimii kuoronjohtajana mutta myös enenevässä määrin keskittyvänä yksinlaulajana. Kun hänellä on aaria kesken, katsoakaan ei saa. Muuten taiteilija voi raapaista. Hän myös mieluiten syö itte.

Maantieteilijän poika pohtii

2010-04-06T18:20:00.003+02:00

Äiti, voitaisko me mennä Nabibiaan kun mä oon viis?

Mentäs joskus Japaniin ja Ruottiin!

”Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja viinaa vaan…”

Nyt mulle kyllä riittää kaikki Botsana ja Afrikka jutut, lähetään jo Kiiminkiin!

-Mää haluaisin Ruotsiin, Keniaan ja Nabibiaan. Kolmeen juttuun.

-Mistä sulle Kenia tuli mieleen?

-No siks, kun mä haluan nähä kenialaisia.

Pääsiäisenä

2010-04-05T15:19:00.004+02:00

Pikkuinen on sairastanut oikein olan takaa. Kova kuume, röhä ja kiukku, oksentelua yskimisestä, lääkkeiden kanssa saikkia, ruuasta ja juomasta kieltäytymistä (> pakkosyöttöä & juottoa ruiskulla). Viime yö meni ilman kuumelääkettä ja näyttää siltä, että taudin selkä alkaa taittumaan, ihanaa!

Saikku on saanut Pikkuisen oman tahdon pintaan entistä voimallisemin. Hän on tämän koettelemuksensa aikana oppinut pienen, mutta tärkeän sanan, eikä arkaile sitä käyttää.

-Otatkoo maitoa?
-Eeeeei (tiukkaa päänpuistelua)
- Otatko lääkettä?
-Eeeeeeeei! (tiukkaa päänpuistelua)
-Meetkö nukkumaan?-Eeeeeei (tiukkaa päänpuistelua)
-No jos jäisit sitten valvomaan?
-Eeeeeeeeiiiii (tiukkaa päänpuistelua)

Meillä on ollut hauskaakin näiden keskustelujen kanssa as you can see...Hän näyttää erittäin päättäväiseltä ja huvittavalta päänpuistatuksissaan. Oletan, että hymyni on hyytyvä vielä monet kerrat tämän pikkumuorin EI:n edessä...

Hauskaa oli eilen myös, kun Pikkuisen saksalaiset Afrikan kummit Sambiasta tulivat käymään. Yhdessä syötiin pääsiäisateria (Paitsi Neiti Eeeeeeeei). Heidän suloistakin suloisempi tyttönsä ja meidän Poikanen (molemmat täältä päin palloa) kalusivat lampaanlkyljyksiä niin, että meitä kumpiakain euro-vanhempia huvitti. Eipä jäänyt kuin kiiltävät luut jäljelle. Ruuan jälkeen mukulat lähtivät safarille taskulamppujen kanssa, leikkivät mielikuvitus-kissan kanssa, poimivat akaasiasta tomaatteja ja tekivät pedin pation puusohvalle.

Tänään haettiin poikasen kanssa lisää lammasta, heitin ne valkosipuliöljy-oliivi-sitruuna-chili marinadiin. Sataa sataa ropisee. Siitä huolimatta lyödään lampaat kohta grilliin. Poikanen ja kuumetta nosteleva Ukko-kulta lähtivät jo hakemaan hiiliä.

Iloista Pääsiäistä!

2010-04-04T15:33:00.000+02:00

Narsissien sijaan frangipanin loiston myötä iloista pääsiäistä kaikille lukijoille!

Hautalauluja

2010-04-03T10:52:00.015+02:00

Lankalauantain hiljaiseen teemaan liittyen ajattelin tänään laittaa blogiin tekstin, joka on julkaistu Kalevassa heinäkuussa. Tosin ilman kuvia, jotka olen ottanut täkäläisiltä hautausmailta ja hautaustoimistojen mainoskylteistä.

Muuten, meän perällä oltiin pääsiäisnoitina näin välilauantaina. Kun Jeesuskin makaa haudassaan ja paha mellastaa maailmassa, perä-pohjolan pikkunoidat kulkevat ovelta ovelle kuparikannu kourassa. Ainakin silloin ennen pääsiäislauantaina tuoksui aina sulava lumi, aurinko paistoi ja kantohanki vei kohti pajunkissoja. Ja aamua odotettiin kuin kuuta nousevaa...pipot tanassa sänkyjen alla...you know.

***

Botswanalainen kuolema

Eteläisen Afrikan harvaan asuttu, aavikkoinen Botswana on tullut suomalaisillekin tutuksi MmaRamotswe –etsiväkirjojen kautta. Niissä paikallinen elämäntapa näyttäytyy perinteikkäänä, valoisana ja optimistisena. Kuitenkin Botswana kuuluu niihin Afrikan maihin, joissa eliniän ennuste on alle 40 vuotta.

Kuolemankulttuuri kertoo paljon ympäröivän yhteiskunnan arvoista ja perinteistä. Vaikka kuolema on yksityiselle ihmiselle kulttuurista riippumatta aina suuri tuntematon, sen käsittely on paljolti sidonnainen uskomusjärjestelmän ja tradition ohjaamiin tapoihin.

Joskus sanotaan, että kuolema on Afrikassa niin ”luonnollinen” osa elämää, että vainajia ei surra tai kuolemaa pelätä samalla tavalla kuin länsimaissa. Tämänkaltainen ajatus kuoleman merkityksestä voi perustua virheelliselle kuolemankulttuurin tulkinnalle. Surutyön tavat, vainajiin suhtautuminen ja tunteenkäsittely kuoleman yhteydessä ovat vahvasti kulttuurisidonnaisia.

Botswanalaista kuolemankulttuuria määrittää voimakkaasti kuoleman ja kuolleiden pelko sekä näihin kietoutuva usko esi-isien henkiin. Kristillistyneessäkin kulttuurissa esi-isillä (badimo) on suuri merkitys. Henkien uskotaan vaikuttavan elävien elämään. Lähimpien, eli oman suvun vainajahenkien tehtävänä on varmistaa jälkeläisten hyvinvointi. Toisaalta henget loukkaantuessaan voivat vaikuttaa epäsuotuisasti elävien elämään. Siksi hautajaisjärjestelyistä alkaen kaiken pitää mennä oikein, jotta kuollut saatettaisiin kunnioittaen suvun vainajien joukkoon. Hautajaisten jälkeen on hyvä jos voidaan todeta: me hautasimme hänet hyvin.

Kun kuolema on tullut sairaalassa tai kotona, vainaja siirretään pian ruumishuoneelle. Ruumisautot ovat joko hyvin karuja tai hyvin näyttäviä. Katolla on usein vilkkuvalot ja joskus arkkua kuljetetaan erillisessä peräkärryssä, joka voi olla koristeltu. Hautajaiset pyritään pitämään viikon sisällä kuolemasta. Vainaja tuodaan takaisin kotiin hautajaisia edeltävänä päivänä, valvojaisia varten. Arkku tuodaan kotiin ja sen äärellä valvotaan yö. Aamulla, auringonnousun aikaan arkun kansi avataan ja läheiset ja ystävät jättävät viimeisen tervehdyksen vainajalle. Kosketusta ei yleensä sallita eikä sitä suositella, katse riittää.

Arkun kansi voidaan pitää kiinni tilanteissa, joissa sukulaiset eivät halua vainajan kuolinsyyn tulevan ilmi. Tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti kuolleiden vainajien arkun kansi pidetään luonnollisesti kiinni. Nykyisin myös aidskuolemien yhteydessä kansi halutaan pitää kiinni, mutta niidenkin yhteydessä kansi mielellään avataan, jos vainaja on kuollut ”tuoreena”. Hyvissä voimissa olevan ruumin näkeminen voi hälventää saattojoukon epäilyksiä kuolinsyystä. Aids-peräinen kuolema on edelleen tabu Botswanassa, maan korkeasta hiv-tartuntaprosentista huolimatta. ”Ennenaikaisen” kuoleman syyksi ilmoitetaan usein verenpaineongelmat, astma, joskus tuberkuloosi.

Hautaan siunaaminen tapahtuu usein haudalla. Hauta on aiemmin kaivettu omaisten, yleensä suvun nuorten miesten toimesta. Siunaamisen jälkeen saattoväki yhdessä peittää haudan. Vainaja pitää peittää hyvin. Tällä tavalla on toki käytännöllinenkin merkitys maassa, jossa villieläimet saattavat kaivaa hautoja. Mutta tapaan liittyy myös uskomus vainajahengen paluun estämisestä. Betoni ja rautaromu arkun päällä ennen hiekkaa estävät tehokkaasti myös haudanryöstöjä. Paikoin on tapana peittää arkku vainajan viltillä ja asettaa viltin päälle puunkarahkoja – yhtä monta kuin vainajalla oli lapsia. Hiekalla ja kivillä peitetyn hautakummun päälle saatetaan vielä rikkoa vainajan lautanen ja juomalasi merkiksi siitä, että tällä ei enää ole nälkä tai jano.

Erityistä hautaamistapaa on noudatettu ja paikoin yhä noudatetaan erittäin vanhoina tai vastasyntyneinä kuolleiden kohdalla. Koska heidän lasketaan jo kuuluvan esi-isien joukkoon, heidät on voitu haudata kodin piiriin, esimerkiksi talon lattian alle. Näiden vainajien voidaan nähdä olleen jo elämänsä aikana niin sanotussa liminaalitilassa, elävien ja kuolleiden maailmojen välissä. Myös päälliköt ja suurmiehet on saatettu haudata karjapihaan, jotta he voisivat henkinäkin jatkaa karjansa kanssa seurustelua. Tämä omaan pihaan hautaamisen perinne on edelleen voimassa MmaRamotswe kirjoistakin tutun Tlokwengin alueella, aivan pääkaupunki Gaboronen vieressä.

Olipa kuollut nuori tai vanha, merkkihenkilö tai tavallinen kansalainen siirtyy hän oman suvun esi-isien henkien tärkeään joukkoon. Siksi kaikki halutaan tehdä oikein vainajan käsittelyssä ja hautajaisjärjestelyissä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikki halutaan tehdä mahdollisimman näyttävästi. Hautajaiset ovatkin kallis juhla omaisille. Perinteeseen kuuluu, että arkku on komea ja hintava. Vainaja haudataan usein parhaassa puvussaan. Vieraille tarjoiltava liha on ostettava elävänä karjana, valmiiksi teurastettu edullisempi liha ei käy. Usein pihaan vuokrataan teltta ruokailua varten. Teltan väri paljastaa juhlan aiheen: valkoisessa teltassa vietetään häitä, monivärisessä hautajaisia.

Hautajaiskulttuuriin liittyy tapoja, jotka ovat jo hävinneet kaupungeissa mutta joita yhä noudatetaan maaseudulla. Näitä ovat muun muassa lähiomaisten hiusten ajelu ja peseytyminen puhdistautumismerkityksessä. Hautajaisten jälkeen suruaika kestää yleensä vuoden ja sen aikana surevat pukeutuvat mustaan. Kristillisissä ja kristillisperäisissä seurakunnissa saatetaan kieltää tällaiset perinteet, sillä ne ylläpitävät haitallisena taikauskona pidetyn esi-isien henkien kunnioittamisen traditiota.

Esi-isien henkiä kunnioitetaan sanoissa ja teoissa, mutta suomalaisittain yllättävää on, että esimerkiksi hautausmaalla käynti ei kuulu tapoihin automaattisesti. Päinvastoin, hautausmaita väistetään eikä läheisten haudoilla vierailla kuin korkeintaan tiettyinä kuoleman vuosipäivinä, esimerkiksi hautakiven paljastustilanteessa. Hautausmaat ovat länsimaiseen silmään pahasti metsittyneitä: pusikoiden ja pitkän heinän seasta tuskin erottaa takorautaisia hautamuistomerkkejä tai käsin kirjoitettuja nimi- ja vuosilukukylttejä. Hautoja peittävät paitsi pitkä heinä ja kiviröykkiöt, myös täkäläinen erityispiirre: pienet katokset. Niiden seinät on hitsattu kappaleista, jotka usein muodostavat kasvikuvion tai yksinkertaisen RIP -sanan. Näiden alla vainajat lepäävät rauhassa.

Sattumia ja tapahtumia vol 964

2010-04-01T14:01:00.002+02:00

Mummu ja Liisa-tätini lähtivät kotimatkalle aiotusti maanantai iltana. Mentiin kentälle hyvissä ajoin, ja olimme siinä uskossa, että pyörätuoli on vastassa ja että lennolla tiedetään jalkapuolesta matkustajasta. No ei ollut pyörätuolia eikä matkustajasta tiedetty. Kävipä jopa niin, että äitiäni ei otettu koneeseen, kun ei voitu taata turvallista siirtymää kentältä tämän kyseisen konetyypin kyytiin. Täällä nimittäin nostellaan ihan raa’alla voimalla ja raa’asti oli käynyt edellistä potilasta nostettaessa: tämä oli livennyt otteesta ja pudonnut kuolemaansa. Huh. Ei auttanut muuta kuin odottaa seuraavaa konetta, joka oli pikkuinen, vain 6 porrasta sinne vei. Ja sinne nostivat mummun turvallisesti.

Tällä potkurikoneella eivät tietenkään ehtineet enää Johannesburgista Muncheniin lähtevään koneeseen, vaan joutuivat jäämään yöksi lentokenttähotelliin. Sinnekin pääseminen oli oma seikkailunsa, mutta hyvin ladyt selvisivät!

Sir Seretse Khaman kentällä o d o t e t a a n josko matkalaisten matka alkaisi...

66 sähköpostiviestiä, muutamia puheluita ja kymmeniä tekstareita myöhemmin voidaan vihdoinkin todeta huojentunein mielin, että mummu ja Liisa ovat turvallisesti kotimaan kamaralla. Terkkuja sinne!

Tätä lähtöhässäkkää edelsi kiihkeä viikko, josta ei lääkärissä ramppaamista puuttunut. Poikanen sairasti jotain kuumetautia, ja diagnoosit liikkuivat peruslentsun, tick bite feverin (outo purema lonkassa), rauhaskuumeen ja virtsatietulehduksen välimaastoissa. Kaiken kukkuraksi antibioottihoidon seurauksena alkoi hurjaakin hurjempi ripuli. Kotiapukin sairastui samaan syssyyn kurkunpäätulehdukseen ja astmaattinen vaiva nousi pintaan. Siihen saatiin äkkiä lääkkeet ja diagnoosit kohdalleen.

Liisa-tädin loma Afrikassa muodostui ehkä arkisemmaksi kuin oli ajateltu, mutta eipä ainakaan vauhtia puuttunut. Ehdittiin silittämään gepardeja, teettämään vähän vaatetta mittojen mukaan, tapaamaan taiteilijoitamme ja tekemään korujakin tuliaisiksi. Mummukin sai pari hametta mukaansa, jotka räätäli kävi oikein kotona mittomassa.

Mama ja Duma

Mies saapui kotiin himbojensa luota parahiksi siihen hetkeen, kun poikasen puremasta yritettiin houkutella putse-kärpäsen toukkaa ulos. Ei tullut sitä(kään). Eli purema on edelleen arvoitus…mutta pääasia, että kuume on poissa ja olo parempi!

Talo on nyt hiljainen, kun vieraat ovat poissa! Pikkuinen laulatti ensin pari viikkoa Paulaa ja mummua, ja nyt viimeiset kaksi viikkoa Liisaa ja mummua oikein kuoronjohtajan ottein, ja täällä kaikui milloin metsämökin ikkuna, milloin pienet sammakot. Eilen hän etsi kuorolaisiaan ja ilmeisesti stressaantui laulajien puutteesta siinä määrin, että kehitti hänkin kunnon köhän ja kuumeilee. Harkat siis peruttu vähäksi aikaa.

Miltä rosvot näyttävät vanhoina?

2010-03-21T13:20:00.001+02:00

- Äiti, katoppa meän takana on vanha rosvo.
- Ei varmasti ole.
- On, katoppa vaikka!
- Äiti tietää kuka siellä takana on, ja se ei varmaan ole vanha rosvo se täti.*
- No miltä rosvot sitten näyttää vanhoina? Mummuiltako?
- No ne voi näyttää miltä vaan, ei voi tietää.

Odotan innolla kotimaan markettijonokeskusteluja...

Viikonloppuun on sisältynyt ulkoilua, vesileikkejä ja oman mummun kävelytyylin matkimista. Myös ostostelua, BBS-mallilla, josta löytyi kivoja perinnehamosia. Ja Riverwalkin kenialaismyyjiltä upeita mekkoja värikkäistä kankaista..!

* Meidän takana Woolliksen kassajonossa on todella vanha ja erityisen ryppyinen täti. Hän on eittämättä mielenkiintoisen näköinen, lähinnä näyttää Andien intiaanilta, ei paikalliselta ollenkaan. Poinen tuijottaa mummoa herkeämättä ja tekee rosvo-analyysinsä. Itse en voi katsoa muualle kuin kärryihin, sillä naurattaa aika lailla...

Keskustelu Potilaan kanssa

2010-03-18T20:53:00.001+02:00

Mummulle tulee kuuma rooiboksen jälkeen. Käydään tämä keskustelu:

- Huh ko mulle tuli kuuma tuosta teestä, tuliko teille?
- No ei mulle ainakaan mutta mähän en juonukkaan sitä ko vaihoin viiniin.
- Mitä, yrjö lentää?
- Ei lennä.
- Mitä?
- Että MIKÄÄN EI LENNÄ sanoin että vaihoin viiniin.
- Jaa jaa! Ettei yrjötä?

Meriselitys: mummu makaa sohvalla nurkan takana, tuuletin humisee, huudellaan toisillemme. Lisäperustelu mummulta: "sullahan on ollu koko illan pää kipiä, että ei se yrjöhomma niin kaukaa ollu haettu")

Tänään juhlittiin sitä, että kipsiä on enää jäljellä 5 viikkoa, viuuh! Mummu sai ruusuja ja mukulat hassut hatut. Kuvat otettu sekuntia ennen kuin alkoi lakkien kuminauhoilla räpsiminen ja yleinen poru.

Mochudissa

2010-03-17T21:08:00.005+02:00

Tänään piipahdimme Liisa-tädin kanssa Mochudissa, MmaRamotswen ja raipparangaistusten kotikylässä :P Parhaillaan olikin meneillään kokous kgotlassa, näimme uuden Kgosi Kgafelankin aivan ilmielävänä!

Botswanassa on useita eri klaaneja, joilla kaikilla on omat päälliköt, eli kgosit. Perinteistä kyläoikeutta käydään kgotlassa, jossa myös alueen muut pikkupäälliköt kokoontuvat. Tänään todistimme tämmöistä neuvonpitoa - ymmärrettävästikään ei saanut ottaa valokuvia. Emme tiedä, jaettiinko raippoja vai mitä, mutta kuulemma yleensä Kgosi Kgololle eli pääpäällikölle tulee valitustyyppiset asiat alueilta. Yleisimmin ratkotaan ihmissuhteisiin liittyviä teemoja, myös maan ja karjanomistuksesta käydään keskustelua. Bakgatla-klaanissa (johon Mochudi kuuluu) ei muuten ole naiskgoseja mutta Ramotswassa on, Iiris en nyt muista minkä klaanin aluetta se on?!

Kaikilla klaaneilla on oma toteemieläin, bakgatloilla se on apina. Popon klaanilla se on krokotiili :D
Mochudissa käytiin tietysti museossa ja kiipeiltiin kalliotamaanien kanssa ihastelemassa kaunista kylää. Mochudi on valtavan nätti ja erityisen perinteinen kylä, jossa ollaan aidosti ylpeitä omasta kulttuurista ja traditioista! Siellä on muuten aloitettu parinkymmenen vuoden tauon jälkeen naisten ja miesten initiaatioleirit. Tänä vuonna pidetään leiri vain naisille, sillä miesten oletetaan olevan kiireisiä MM-jalkapalloilun kanssa! Eli toisaalta perinteistäkin joustetaan, kun tarpeeksi tärkeä syy on..!

ps. mummu kiittää paranemistoivotuksista ja kertoo, että päivä päivältä menee paremmin liikehdintä! Kipujakaan ei ole ja kipsistä pilkistävien varpaiden sävy on hyvä. (nimimerkillä neurottiinen paranemista tarkkaileva tytär)

Sattuu ja tapahtuu

2010-03-16T16:52:00.004+02:00

Olemme olleet blogitauolla, koskapa Mummu mursi jalkansa! Nilkka murtui kahdesta kohtaa niinkin pahasti, että leikkausta tarvittiin! Kaikki meni hyvin ja toipuminen on lähtenyt hienosti käyntiin.

Täällä on avattu pari kuukautta sitten uusi upea yksityissairaala, Bokamoso, jossa leikkaus tehtiin. Henkilökunta ja palvelu kaikinpuolin oli aivan loistavaa! Leikkaava kirurgi oli ystäväni mies, joten tuntui turvalliselta! Anestesiahoitajat jututtivat mummua koko kolmen tunnin operaation ajan (old lady valitsi selkäydinpuudutuksen) ja leikkaussalista kaikui nauru! Oli läpikäyty tyttären ja pojan perheet, lomakokemukset ja pohjoisen yöttömät yöt.

Jotain huolenpidosta kuvastaa se, että eräs hoitajista kävi kesken operaation google translatorissa ja toi mummulle tämän lapun:

Liikkistä!!??

Ainoa asia, mistä äitini valitti, oli jatkuva huoneessa ramppaaminen. Siis hoitajia ja muuta väkeä kävi siellä tie sonnalla ja äitillä kaikui korvissa how are you how are you! Parempi näin! Ruuan sai valita edellisiltana menusta ja kattaus tuotiin kauniina: oikeat lautasliinat taiteltuna, erivärinen kattausliina lounaalla ja päivällisellä, kukat pöydän laidassa.

Leikkaus oli torstai-iltana ja mummu kotiutettiin lauantaina. Jalka on paketissa nyt 6 viikkoa ja huhtikuinen Kiinanmatka piti perua...

Näin onnettomuuden tullen saimme tuntea nahoissamme myös paikallisten ystävien tuen;ja huolenpidon. Miehen työkaveri toimi ensihoitajana ja ambulanssikuskina, ja kotiutumisen jälkeen tuli katsomaan potilasta. Toinen ystäväperhe lähti heti illanselkään ostamaan hedelmiä ja sitten etsimään sairaalaa vieraillakseen mummun luona tuoreeltaan. Sain hädin tuskin toppuuteltua heidät, samoin kuin 70 kilsan päässä asuvat toiset ystävät, jotka olisivat lähteneet siltä seisomalta tulemaan myös! Kun miehen työkaverit laitoksella kuulivat anopin haverista, oli sieltäkin delegaatio tulossa. Puutarhurimme palasi Zimbabwesta, kävi tirsoilla kotona matkan jälkeen, sitten tuli suoraan katsomaan äitiä! Täällä ei tosiaan potilasta jätetä yksin! Eurooppalaiset täkäläiset ystävämme ovat ymmärtäneet lähestyä vain puhelimitse ;)

Retkelä

2010-03-10T21:36:00.000+02:00

Pakkauima aamula ennen sianpierua ilimastoithuun authoon ja lähimä puotattamhaan kohti timanttikaivosta. Ajoima tutuiksi tulheitten kylien läpi ja saavutima Jwanengin hyvisä ajoin ennenkö retki sisäle kaivauksheen alako. Passit tiskhiin ja poika haki meile paperit, johon laitoima nimet että emmä syytä kethään mistään emmäkä yritä varastaa mithään. Ja tottelema maan jalokivilakia, jo vain.

Kiskoima turvakengät jalakhoin ja kypärät päähän, vielä kietasima keltaset liivit varmistamhaan etteivät pillarit aja kumhoon meitä.

Jo oliva kaivanheet kunnon kuopan keskele kaikheutta. Syvvyyttä oli lähemmäs neliäsattaametriä ja levveyesäki piisasi. Jatkosa aikova kaivhauttaa vieläki syvemmäksi, seittemän sattaa metriä aiothaan saavuttaa.

Kauhian kokosia pillareita ja kuormureita ajeli pitkin poikin. Kuulemma tämmönen monsteri viepi diisseliä nelijätonnia vuorosa. Litroisa siis. vuoro kestää kaheksan tuntia ja kaivoksesa paintehaan ympäri vuorokauven, vuoen ympäri, joulunaki.

Tietoa saima timanteista ja niitten kestävyyestä ja senhän teitää että ne kestää. Mutta näinhän se on, että timantit ovat ikuisia mutta timanttikaivoksista ei voi sanua sammaa. Tämäki mainittu kaivos sammuu tuosa reilun kymmenen vuuen kuluttua. Mutta sitä ootellesa tämä saapi kantaa maaliman tuottavimman timanttikaivoksen titteliä.

Lain mukhaan timanttikaivoksia pittää ympäröiä koskematon luonto. Se laittaaki kivan vastinheen sille kauhiale kaivannole. Jwanengisa kaivosaluetta ymäpäröi villielukoitten asuttama puisto, oikheen mukavan näkönen. Näimä siinä aitaa vasten kirahvit ja pahkasiat, paviaanit taleerasivat pitkin teittenlaitoja joka taphauksesa.

Kovasti hyvvääki tekee alueele tämmönen kaivostoiminta, tarttuvat tauit hoiethaan kaivostoiminnan piikhiin ja yhteisösä tehhään muutaki hyvvää.

Potsvanasa on kolome muuta kaivosta tämän lisäksi. Yks ehtyy vielä aiemmin ko tämä täsä mainittu, Orapasa voivat jatkaa peräti 2040 asti.

Viikonloppu

2010-03-07T17:35:00.002+02:00

Perjantaina kävimme taas eräässä kylässä viemässä torniolaisrouvien kutomia villasukkia ja peittoja. Vastaanotto oli iloinen ja sydämellinen. Mattipapan harmaa parta kiinnosti kovasti eritoten pieniä poikia..! Koordinaattori otti meidät vastaan ja saimme paikallisen tavan mukaan istua varjoon kannetuilla muovituoleilla. Siinä keskustelimme heidän tarpeistaan (jotka ovat monet) ja tavoitteistaan (jotka ovat saavutettavia) ja tulimme tietämään, että suurimmat haasteet yhteistyössä lasten huoltajien kanssa ovat hygienian puute lasten kotioloissa, huoltajien alkoholin käyttö ja riippuvaisuus avustusjärjestöistä. Suurta osaa lapsista hoitaa/huoltaa isoäiti, jonka eläke on n 25 euroa kuussa. Monella isoäidillä on useita lapsenlapsia huollettavanaan. Edelleen vinkkaan teitä liittymään Ilon ääneen ;)

Poikasen uimakouluun mennessä oli sen verran aikaa, että pääsin ottamaan kuvat MmaRamotswen officesta. Maksoin minut sisään päästäneelle vartijalle pari pulaa ja kaljatölkin, leveä hymy seurasi tätä perjantaipalkkaa...Hän tiesi kertoa, että huhtikuussa aletaan seuraavat kuvaukset näissä settingeissä.

Lauantaina Mummu, Matti ja Paula pukatiin gamedrivelle Mokoldiin. He näkivätkin kivasti elukoita ja pääsivät lähikontaktiin gepaerdiveljeksien kanssa.

Sunnuntaina käytiin kirkossa ja varsinaisen sakramentin jälkeen jatkettiin seurustelun sakramentin merkeissä suomalaisten ystävien luona. Kiitos herkkulounaasta ja kisun siedätyshoidosta Maija ja Armo :) Juu kissakammoni sai kyytiä kun pihan kesyt kisut kimppusivat. Kääk ja hui. Pikkuinen osoittautui varsinaiseksi uimamaisterittareksi. Ilmankos, sillä hän on seurannut isoveljen uimakoulua viikkotolkulla. Ei muuta ko altaaseen vaan oikeaoppisesti sukeltaen!

Kylissä ja kaupungissa

2010-03-03T21:36:00.000+02:00

Ajan tämän kampaamon ohi päivittäin vähintään pari kertaa, ja jos ajan ilta-auringossa, harmittelen aina, etten ehdi napata kuvaa. Nyt oli niin kova ruuhka, että jonkinlaisen kuvan sain. Tuo putiikki henkii jotain MmaRamotswen Botswanaa: siellä istutaan ilta-auringossa, juodaan teetä, naiset laittavat toistensa hiuksia. Musiikki soi hiljaa, katu vieressä vie ihmisiä koteihinsa, töihinsä. Everybody minds their own business.

Tänään ennen ilta-aurinkoa kävimme kahdessa lähikylässä erään hiv-projektin tiimoilta. Veimme ystävien ja tuntemattomien antamia lahjoitusvaatteita ja valtavan kauniita ja lämpimiä villasukkia päiväkotiin, jossa oli 52 orpoa. Suloisia, suloisia lapsosia! Täällä köyhyys alkaa näkymään heti kaupungin rajojen ulkopuolelle ajettaessa (toki joissain osissa Gaboroneakin) ja kaikkein pienimmät kärsivät tietysti eniten, äänettä, hiljaa. Onneksi monet kansalaisjärjestöt tekevät vapaaehtoisesti sitä tärkeää ja arvokasta työtä, mihin yhteiskunnan resurssit yksinään eivät riitä.

Botswanassa kuitenkin kaikki hiv-positiiviset saavat ARV-lääkityksen, joten testeihin uskalletaan jo tulla (toisin kuin vaikkapa 10 vuotta sitten). Kampanjoita pidetään ahkerasti kouluissa ja työpaikoilla. Hyvä näin!

Katto vielä puuttuu, sitten testaukset voidaan aloittaa Thamagassa!

Iloitsimme koordinaattorin kanssa siitä, että lahjoitusrahoja toisen kylän aidstukikeskusen kattoa varten on kertynyt kivasti - kiitos vaan Suomeen T, L ja kumppanit :) Jos SINÄ haluat konkreettisesti mukaan auttamaan hiv:n vuoksi syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia lapsia & nuoria, ota yhteyttä!!! Apu Ilon äänen kautta menee takuulla perille!!! Ja pienikin apu on iso, kun yhdessä tehdään.

ps. Omista mukeloista uutisia: saimme männäviikolla tietää, mikä Poikasen masua on möyrityttänyt. Shigella-pöpö! Grr. Kuuria pukkasi, jälleen, ja vihdoin voidaan sanoa, että aletaan olla voiton puolella. *KopKop* Pikkuinen ei ole saanut tartuntaa, (iso KOPKOP) eikä kukaan muukaan perheessä. Päiväkodista pöpö tuli, sen verran jo tiedetään. Sitä kantavat vain kädelliset, eli toiset muksut, hoitajat, keittiöväki ja/tai pihaan tunkeilevat APINAT. Iso Grrr.

Toivottuja ja ei-toivottuja vieraita

2010-03-01T17:24:00.006+02:00

Mummu, Matti ja Paula saapuivat lauantaina. Viikonlopun puolipilvinen sää helli tulijoita kevyeen laskeutumiseen Afrikan auringon alle. On grillailtu ja chillailtu, käyty Oodissa ja ostoksilla, golfklubilla ja craft-paikoissa.

Varsinainen tervetulotoivotus eläinkunnan puolesta tuli myöhään eilen illalla, kun Paulan pedistä alkoi kuulumaan kiljunta. Korvaan meni jotain, ”joku siellä päristelee” kiljahteli Paula! Muutkin kömmimme sängyistä ja suihkuista ja tilannekatsaus osoitti, että kyllä siellä tosiaan joku pyristelee, yhä syvemmälle, kääk.

Ei kun hyökkäyksen kohde autoon ja karautimme GPH:iin, eli Gaborone Private Hospitaliin. Muut sairaat saivat seurata suu auki kun suomityttäret märät tukat hulmuten juoksivat jonon ohi lääkärin pakeille. Paula piteli korvaa ja siellä edelleen päristeltiin, lujaa.

Lääkäri ruiskutti vettä korvaan ja sai tunkeilijan ulos klemmarilla…Se tosiaan päristeli ulos elävänä! Tunkeilija osottautui yökköseksi. Kiljahdimme kun se lennähti ulos ja hoitajat ja lääkäri naurahtivat. Kun kysyin, että miten noin iso voi mennä korvaan, hoitaja sanoi, että voihan torakkakin mennä. Tuota tietoa juuri en olisi kaivannut siihen hätään, Paula vielä vähemmän…

Huhhuijaa, päristely loppui, vieläkö saatais nämä kermavaahdot naamalta pois ;)

No maksun hetki sai aikaan lisäkiljahduksia, 506 pulaa! Siis rapiat 50 euroa! "Mma, mistä hyvästä, otushan kaivettiin ulos klemmarilla!?" "Eemma, mutta siinä käytettiin ruiskua, astiaa ja hanskoja." 506 pulaa, kiitos ja näkemiin.

Kuvassa ruisku, klemmari ja tunkeilija.

Maksoimme mielellämme. Kotona Paulalle tuli pian uni silmään eikä ketään korvaan loppuyönä.

Kiinaa kuiskutellen ja kotimaankieltä karjuen

2010-02-26T07:38:00.001+02:00

Pikkuisella on uusi puheenparsi, ja se kuulostaa aivan kiinalta. Hän juttelee kovasti ja selostaen, mandariinimaisella aksentilla. Sormi ojossa ja pää vinossa tekstiä tulee. Illat ovat kuiskausten aikaa ja silloin suhisee. Pikkuinen kuuntelee mielellään kuiskauksia ja laittaa sitten sanaa eteenpäin.

Levylautasella hänellä pyörii niin ikään jatkuva äänilevykonsertti. Siinä vaihtuvat kappaleet ”pyörät ne pyörivät ympäri…” ja ”Dumela, skubidubijaijaa” ja pari muuta helmeä muskarista.

Liikenteessä ollessame hän imitoi erityisesti piippauksia ja ujelluksia. Ja nyt perheessämme on toinenkin Grey Lourien eli Go Away Birdin matkija. Aika hyvä semmoinen. Nämä lehmät makoilivat Poikasen päiväkodille menevän tien poskessa. Toisella oli mielenkiintoinen lävistys suussaan, joten nappasin kuvan.

Poikanen sukeltelee ja ui jo komiasti. Kuluneella viikolla siis päästiin uimakouluun, kun välillä tuli parempaakin kakkaa. Puijee!!!

Tällä viikolla meitä ilostuttamassa on ollut myös suomi (lapsi)-vieraita ja kun he lähtivätt kylästelemästä, tuli Poikasella itku. Kun perheen isä kurvasi pihastamme, Poikanen karjui omalle isilleen raivon vallassa: Tyhmä ko avasit portit ja annoit mennä vaan!

Ei voi olla kovin kipeä

2010-02-23T11:44:00.006+02:00

Poikasen aamuhan alkoi kello viisi, railakkaalla ripuloinnilla. Kun vatsan väänteet helpottivat, alkoivat kaikenlaiset mielen väänteet. Näin on menty:

Tappelee aamupuuron kanssa noin tunnin (ymmärrettävää, jos on masu kipeä ei tee mieli syödä. Toisaalta nallekarkkeja teki mieli syödä)

Tappelee siitä, ettei pääse päiväkotiin (ymmärrettävää)

Tappelee pikkusiskon kanssa leluista pitkin aamua. (ymmmärrettävää)

Tappelee siitä, että pikkusiskon lelut ovat hänen leluja, ja hän en omat ovat myös hänen leluja. Pikkusisko ei saa tulla lastenhuoneeseen. (no joo)

Tappelee siitä saako äidin peitolla luututa lattiaa, ottaa sitten oman peiton, tappelee asiasta äidin ja maidin kanssa, sekä pikkusiskon kanssa, joka haluaisi myös leikkiä peitolla. (huh)

Tappelee maidin kanssa tuttipullon pesemisestä ja siitä saako likaisesta pullosta juoda vai ei. (mistäköhän nämä mahataudit tulevat...)

Tappelee siitä, saako äidin lehtiä lukea niin, että repimisääni kuuluu (just).

Tässä ei ole menossa pikkusiskon pieksentä, vaan halimisasennosta kaatuminen (uskokaa tai älkää!)

Tappelee siitä, että ruuassa ei ole KFC:n kanaa. (juu ei tosiaan ole)

Kello on 11.40.

Tässä on meneillään pikkusiskolle isän arskojen päähän pakottaminen.

Toivottavasti tauti hellittää pian ja tappelupukari pääsee päiväkotiin, uimakouluun ja harrastamaan...

ps. Nyt 11.46 kuuluu laulavan Pikkusiskolle "You're my cuppiecake..." ja molemmat nauravat katketakseen. Valonpilkahdus muuten ah niin kiihkeässä aamussa.

Another week started

2010-02-22T20:04:00.000+02:00

Viikkomme alkoi muuten mukavissa, mutta Poikasen masu-situationin kannalta tylyissä merkeissä...nimittäin ripuli palasi kahta kauheampana - antibiootista (taivutiin vihdoin) huolimatta. Mikä käänne sai tietysti suuntamaan tohtorille ja kiikuttamaan näytteet labraan. Torstaita ja parasiittinäytteitä odotellessa...

Viikonloppuna kuitenkin nautittiin grillailusta ja ystävien luona puskassa vierailusta. Oli jännää mennä järven rantaan, sillä siellä asuu krokoja. Ja hippoja. Spitting kobra oli tapettu pihasta eilen ja vahtikoiran silmä punoitti vielä sen hyökkäyksen jäljiltä. Ei kuvia, tsori.

Viikonlopun aikana Poikanen sai kesätukan, ainakin osan siitä...

Kuvassa hellä hetki aikki ai...

Äidillä oli lauantai aamuna "mummy time", kuten kaffilanpitäjä setä sanoo. Sen aikana hain Etelä-Afrikkalaisen Gertie Ihlenfeldtin ihkun taulun, jonka bongasin ja varasin perjantain Suomi-ladyjen aamupalalla. Eikö ole ihana? Tulen iloiseksi tätä katsoessani. "Twins" on sen nimi. Poikasta se jostain syystä harmittaa aivan älyttömästi, kuulemma se pitää palauttaa. Älköön unta nähkö!

Huomioikaa Pikkuisen Miss Farkku Botswana look & poseeraus. On nimittäin ihku AIDOT Apple Bottomit tyttärellä. (Ookoo, -50% alesta ostetut..!) Sattuneesta syystä tämä malli istuhtaa paremmin hänelle kuin esimerkiksi lättäp#%&e mamalle :P Lisäkuvia luvassa jahka pyllypuoli osuu kameraan..!

Niin ja hillitön määrä kukkaisenergiaa on syntynyt Naledin puolelle. Niistä suuri osa on jo löytänyt uudet omistajat, mutta täältä pesee jos joku haluaa sulostuttaa kevättään kukkakaulakkeella. Tai mitä ne on.

NIIN ja mummun ja P&M:n laskeutumiseen on enää 5 yötä. "Ai vielä kaks yötä?" Poikanen kysyy.

Yöpöydällä ja autonpenkillä

2010-02-19T17:22:00.000+02:00

Minulla on meneillään kolme hyvää kirjaa, erilaisia, mutta kukanenkin kovin koukuttava!

Aiemmin hehkuttelemani Wally Lambin She’s Come Undone (1992) jätti ison nälän kirjailijan muuta tuotantoa kohtaan ja sain viikossa naapurimaasta lähes 900 sivuisen järkäleen This Much I Know Is True (1998). Erittäin hyvä tämäkin, mutta kovin odotan nyt jo seuraavan opuksen saapumista, sillä siitä oli teaser the järkäleen lopussa! The Hour I first Believed (2008) laskeutuu pöydälleni viikossa, jos hyvin käy. Ihanaa, kun on lukemattomia kirjoja kotona tai matkalla kotiin! en halua halua halua sanoa kirjoista mitään juonen kannalta, sillä itsekin tykkään yllättyä.

Mieheltä sain ystävänpäivälahjaksi Winnie Madikizela-Mandelan elämäkerran. Sanomattakin selvää, että tämän naisen elämä ja valinnat kiinnostavat ja pöyristävät. Saamme nähdä miltä Winnie näyttää tämän kirjan jälkeen. Takakannessa sanotaan: The biography is hard-hitting but not heartless. The reporting is flawless, even if the heroine is not. Elämäkerran on kirjoittanut Anné Mariè du Preez Bezdrob. Kirjan pohjalta on ilmeisesti tekeillä elokuva, jossa Winnietä esittää Jennifer Hudson.

Kolmas kirja on A Tapestry of Lives: Cape Women of the 17th Century. Se kertoo mikrohistoriallisella otteella Kapin alueen naisista ja heidän kohtaloistaan aikana, jolloin khoekhoet, sanit ja maahan saapuvat eurooppalaiset kohtasivat ensimmäistä kertaa.

Kirjallisessa postauksessa kuvituksena maamme pääkaupunkia. Nimittäin ihan taannoin yllätin itseni katsomasta tätä kaikkea sellaisten silmälasien läpi, jotka kertoivat, että olemme Afrikassa.

Mma?

2010-02-15T12:14:00.005+02:00

Ympäristö muokkaa omaakin puhekieltä, tästä olen jo aiemmin jutellut. Vaikka kotona tietysti puhumme suomea ja korjailemme Poikasen Finglishiä, meille aikuisille on tullut luontevasti arkikieleen muutamia paikallisen englannin helmiä, kuin myös setswanan käytännöllisimpiä äänteitä. Joskus tosissaan, joskus tietoisesti.

Esimerkkejä näistä:

Jos toinen sanoo jotain, ja toinen ei kuule, sen sijaan että sanoisi MITÄ tai TÄH, voi sanoa luontevasti Rra? tai Mma? Jolloin toinen sanoo asian uudelleen. Pikkuinenkin on oppinut tämän: kun joku kutsuu häntä ”Popo?” saattaa hän nostaa päänsä ja sanoa ”Mma?” Kotiapu on pääansiollinen tähän, sillä Pikkuinen ja hän käyvät näitä keskusteluja kovasti : )

Poikanenkin tietää, mitä tarkoittaa EeMma, tai EeRra ja hän käyttää niitä erityisesti puhelimessa. ”Kyllä rouva, kyllä herra”. Suomalaiset vastikkeet ehkä kadonneet, mutta parhaiten voisi kuvailla kohteliaaksi ”selvä” vastaukseksi. Keskenäänkin heittelemme näitä ja vastaamme joskus puhelimiin EeRra/EeMma toteamuksella. Siitäpä se keskustelu voi alkaa.

Jos toiselle ei meinaa mennä perille millään se, mitä selitetään, voi hyvin aloittaa alleviivaamalla sanalla AKERE, jolloin kuulijankin huomio ikään kuin terästyy. Se on enemmän kuin ”siis”, pikemminkin ”siis näin se menee” tai ”näinhän se sovittiin, että…” Tätä käytetään enemmän huumorimielessä, mutta toimii!

Ja sitten saatamme sanoa nownow tai justnow ”ihan heti” tai ”just kohta” sijaan.

Erittäin paljon viljelemme ”too much” sanontaa. Se on loistoisa käytettävyydessään! Jos mukulat villeilevät ja huutavat illalla, voi todeta ”Eish, too much!” ja hävitä takavasemmalle. Jos joku soittelee ja kyselee taas rahaa lainaan, voi todeta päätään puistaen, ”huh, too much!”. Jos joku pyytää johonkin tapahtumaan ihmeelliseen paikkaan ihmeelliseen aikaan, voi hyvin panna sen häppeningin omaan arvoonsa toteamalla ”uuuh, too much!”. Too much ilmaisee tiettyyn kivaan äänensävyyn sen, että pyyntö/ehdotus/havainto ylittää sen hetkisen henkisen, ruumiillisen ja kaikenlaisen kapasiteetin.

Kuvituksena iskän pieni kulotusapulainen viikonlopulta. Toinen oli silloinkin sairasvuoteella.

Peasant Pate ja Pieru Petteri

2010-02-14T15:11:00.007+02:00

Eilen haimme siltä ranskalaiselta chefiltä pateeta, ja sen lisäksi makkaraa, sekä jotain, jonka nimessä joku ranskaaosaava saa auttaa (riet jotain?). Kaikki free-range antibiootittomista ja hormoonittomista possuista, ilman äklöosia tehtyjä, luonnollisista aineista. Tiedämme kylän, jonka laitamilla nämä possut viilettävät puskassa. Täytyypä tarkkailla kun seuraavan kerran mennään ohi. Mausteena pateessa tarkalleen 15 gr mustapippuria ja 10g suolaa. todella hyvää crackereiden ja punaviinin kanssa! Juustoja oheen, niin avot!

Riet on merkillinen, ruskeanharmaa mössö. Joo, ei kovin houkuttelevan kuulloista! Etenkään, kun kerron, että se säilyy jopa kolme kuukautta sianihrakerroksen alla! Rasvat vaan kaavitaan pois ja sitten syödään, levitettynä leivänpäälle esimerkiksi. Makua ei juurikaan ole, mutta texture on mielenkiintoinen: kuin kuivaa tonnikalaa?! Hyvää! Neutraalia. Kuulemma tyypillinen ja perinteinen peasant eli maajussien ruoka ranskassa.

Makkara oli miehelle, kuulemma oli ihan hyvää, vaikkakin vähän mautonta (mausteena vain mustapippuria ja suolaa). Poikanenkin söi, kunnes alkoi valittamaan masuaan ja sitten nousikin kuume ja alkoi r i p u l i …auts! Ei tekemistä mainuitun aterian kanssa! Joku pöpö, koskapa saman päiväkodin muissakin muksuissa on liikkeellä samaa kuumeista masutautia.

Ennen kuin herkkuilta muuttui toisentyyppiseksi, ehdimme tutustua tähän rukoilijasirkkaan. Hieno yksilö!

Sunnuntain ystävänpäivä on tähän asti mennyt potilasta helliessä, tanssiessa ja kotosalla muuten vaan hilluessa. Pikkuinen testasi uutta neulettaan, oli tyytyväinen. Syksyksi Suomeen :)

Poikanen kärvisteli tosiaan aamupäivän kuumeisena, Arabian Lawrence tyyliin, mutta nyt jo villeilee siihen malliin, että tauti taitaa olla voiton puolella. Tosin tanssiaskeleet johtavat vielä tasaisin väliajoin vessaan. Tästäkin huolimatta...

* Hyvää ystävänpäivää kaikille! *

Hiutaleita mekolla

2010-02-11T19:27:00.003+02:00

Samana päivänä sain kaksi ihastuttavaa ylläriä. Postia Suomesta (kusti oli polkenut tällä kertaa vain kuukauden!!!) ja mekon uudelta loistoräätäliksi osoittautuneelta Mr J:ltä (from Sierra Leone).

Mekko istuu loistavasti ja hiutaleet leijailevat samoissa sävyissä. Kiitos _hoya_!!!

Muutoin elämä on ollut kiireistä viikon ajan: läksiäisiä, synttäreitä, huomisten korujuhlien järjestelyä...Vietämme ne ystävänpäivän koruiltapäiväkekkerit ystäväni luona. Hän on harrastanut lajia jo monta vuotta. Jännä nähdä millainen hapening siitä syntyy..! Ilmottautuneita on jo nelisenkymmentä...naisia eri maista, paljon latinalaisesta Amerikasta, mutta meitä skandinaavejakin monta. Partyja varten olen tehnyt uusia juttuja, joita yritän lisäillä Naledin sivuille jahka ennätän.

Viikonlopuksi ei ole sovittu mitään (aaaah...) MUUTA kuin piipahdus ranskalaisen kokin organanisia ja vapaiden eläinten lihasta tehtyjen patéiden-myynti kojulla (kuka vielä kuvittelee, että me asutaan jossain puskassa?!). Kerron lisää tästä gourmet aiheesta later. Samoin kuin raporttia Pikkuisen uusista FARKUISTA pukkaa justnow.

Naantalin aurinko

2010-02-04T16:37:00.009+02:00

Tänään oli ihanan rauhallinen päivä, ei tarvinnut käydä missään (paitsi kaupassa aamulla.)

Pikkuisella oli kiipeilypäivä. Hän on onnessaan, kun pääsee ja kykenee!

Aamulla löysin hänet yöpöydältä (meillä on aika matalat yöpöytäviritelmät...) ja nyt taas suosikkilaatikon päältä. Kaapitkin kiehtovat. Siivouskaappi eritoten...

Poikasella silmänpeittopäivä. Joka toinen päivä on semmoinen, treenataan vasenta silmää. Otti
itse kuvan, sitä ei ole jälkeenpäin rajattu...

Piirsi myös vihaisen leijonan. Leijonan mielentilalla ei yhteyttä silmän peittämiseen, sillä merirosvohommat on Poikasesta ihan jees.

Korupäivä mamalla. Pidämme equadorilaisen ystävän kanssa Ystävänpäivän korukutsut ja teen myyntiin jotain. Kunhan kerkiän...Pikkuinen on nimittäin keksinyt, että pöytäliinasta voi vetää ja kovasti ääniä kuuluu. Tarviiko sanoa enempää.

Kun kirjoitan tätä, joku kiskoo seinävaatetta paikallaan pitävää teippiä irti, ja liimailee niitä kappaleita selkääni. Puijeeeeee!!! (Huudetaan lujaa ja innostuneesti)

Iskä tulee huomenna illalla. Ihanaa, suorastaan puijeeeee!

Kiipeillään ja mennään selkää

2010-02-03T20:15:00.007+02:00

Pikkuinen kiipeilee sopiviksi katsomiensa esineiden ja asioiden päälle. Hänet saattaa löytää mistä vaan, milloinka vaan, minkä päältä vaan, vakavana seisomasta. Hupaisa tyyppi, mutta vähän jännittäväkin. Voi nimittäin kammeta itsensä nurin käännetyn lelulaatikon (sortumisvaara, vrt neiti ei ole höyhensarjalainen) tai sitten ihan kirjan päälle. You name it.

Maajussitar, täältä tulee kesätyöläinen pelloille! Sanitaksessa perhekertsissä aamulla.

Poikanen ui selkää altaan poikittain. Se meni hyvin, mutta ilmeisesti altaan laidan aplodit olivat liikaa. Hän ilmoitti uimakoulun loppuvan siihen. En enää ikinä ui yksin, oli liian jännittävää. Mutku se olis tässä vähän se idea, että uisit yksin...

Kuvassa Poikanen mannekeeraa ystäväni tekemää tyttöjen tunikaa. ja pöksyjä. Tulossa myyntiin halukkaille, vink, vink! Myös poikien housuja ja paitoja. Shweshwe kangasta, helmikirjottu sydän eteläisessä Afrikassa :) How cute is that?!

Helmikuu, maanantai

2010-02-02T07:08:00.000+02:00

Poikanen heräsi jo kuudelta, innoissaan päiväkotipäivästä. Aiheena oma perhe, piti viedä kuva ja siihen askarellaan sitten kehys. Can’t wait, söpöä!

Kotiapu tuli kipeäksi, joten vietettiin Pikkuisen kanssa aamupäivää kahdestaan. Hän kujeili ja oli vauhdissaan. Tekee kepposia, esim kiskoo vaippansa pois tämän tästä ja viilettää pylly paljaana menemään. Jos hänellä on mekko, paljastelua ei useinkaan huomaa, ennen kuin jostain kuuluu joko O-OU tai kops. Kumpikin äänimerkki ilmoittaa että pissa on lirahtanut lattialle. Jälkimmäinen kertoo, että siihen on liukastuttu.

Ihana smoothie syntyi melonista, banaanista, granadillasta, mangosta, ananaksesta ja rypäleistä. Sekaan vielä maustamatonta jugurttia ja loraus omena-karpalomehua. Pikkuinen tykkäsi. Poikanen ei voi sietää, koska smoothiessa on ainetta. Hänelle uppoaa vain kirkkaat mehut, todella kirkkaat.

Uimakoulussa opeteltiin polskimaan, splash, splash! Poikanen sukeltaa jo altaan pohjasta leluja, ja nauraa hekottaa ääneen kun pulpahtaa pintaan. Tykkää ronskista opettajasta, mutta hissukkaa vierastaa.

Kun vaihdoin tiskiharjaan pään, mietin, että tämä taitaa olla viimeinen harjanpää, eikä lisää tarvitse tilata Suomesta kuun lopulla saapuvalta mummulta. Nimittäin on alle kolme kuukautta aikaa siihen, kun kolautamme kolinkolin portin kiinni viimeisen kerran takananamme. Olipas dramaattisesti sanottu..!

Arvonta ja pakkosaatavia

2010-02-01T08:52:00.000+02:00

Viime viikkoisesta internet-palveluntarjoajan päivityssessiosta lähtien netti on tökkinyt toden teolla. Mutta nyt taas pelittää!

Viikonloppu hurahti mukavasti. Perjantaina oli älyttömän kuuma. Päätin silti kävellä lasten kanssa läheisille synttäreille…Ei ollut pitkä matka, mutta huh että ahdisti. Synttäreillä kuulin, että mittari näytti 42.Ilmankos. Mukulat pomppivat metri kertaa metri uima-altaassa niin kauan, että ruohoa ja hiekkaa oli enemmän kuin vettä.

Lauantaina käytiin porukalla kirja-alessa, monta hyvää kirjaa tarttui mukaan! Hupia kulmilla tarjosivat nämä University of Botswanan rugby-joukkueen jäsenet, jotka olivat keräämässä rahaa päästäkseen kappiin turnaukseen. Pysäyttelivät autoja Riverwalkin risteyksessä ja myivät t-paitoja. Perheemme rugbynpelaaja osti paidan ja pienempi valitti, kun ei ollut lastenkokoja.

Sunnuntaina saateltiin iskä koneelle, hän meni Mauniin. Vannotin aloittamaan malariakuurin ja välttelemään pistoja, sillä nyt on ollut paljon tapauksia pohjoisessa. Niinkin paljon, että DDT-ruiskutukset on päätetty aloittaa.

Poikanen kyseli, että miksi hän ei voi lähteä iskän mukaan. Miten VOI olla niin, että vaan yks perheestä lähtee, eikä kaikki lähe? Isä on pakkosaatava tänne takasin, heti!

Kävimme Sanitaksessa lohtu jätskeillä ja ystäväperhettä tapaamassa.

Sitten olikin arvonnan aika! Onnettarena oli Poikanen ja Pikkuinen piteli lootaa.

Onnea PIRITA! Laita osoitetta niin kassi lähtee tulemaan : )

Muumimamma kertoo päivän kulusta

2010-01-28T08:53:00.008+02:00

Voi, eilen Poikasella oli huono iltapäivä! Hänellä oli päällä Iso Harmi noin kello 12.30stä tuonne 15.00 saakka, sillä hän tiesi kaapissa olevan suklaamuffinsseja! Harmittaahan, se jos niitä ei saa! Hän sai yhden välipalaksi kuten oli sovittu, klo 15. Voi sitä iloa!

Kello 15.20 päästin ulos portista puutarhurin ja kotiapulaisen. Voi ette usko, kuinka voimallinen tuoksu leijui koko talossa, kun tulin sisään! Poikasella oli mennyt rikki mätä kananmuna! Voi sentään! Olipas kutkuttava sattuma, että tämä tapahtui juuri kun siivooja lähti. Pääsin itse pitkästä aikaa siivoamaan, oikein kunnolla. Kylläpä se jäi mieleen, tuoksu tietysti päällimmäisenä! Eikä näkykään kauas kakkoseksi jää, niin kovin mielenkiintoista oli tarkkailla mustanvihertävää mönjää! miten sitä riittikin, Ihan tavallisen kokoisesta munasta.

- Kuvan sammakonkutu tai mikä-lie-lima ei liity juttuun -

Ja miten nopeasti ja miten SUURIA kärpäsiä oli ennättänyt paikalle! Kyllä luonto sitten on ihmeellinen! Kärpäsherroilla ja -rouvilla oli juhlat! Kuitenkin pyysin lupaa saada siirtää ulos liinan ja pyyhkeen (jonka alle Poikanen oli piilottanut suurimman sotkun, vaan ei kaikkea, ei!), laitoin pyykkikoneen laulamaan ja myös sain kätevästi pestyä uudenkarhean piknikrepun, jonka pohjan munarosvo myös oli sutannut, voih sentään. Mikä onni, että muna meni rikki nyt, eikä esimerkiksi lettutaikinaan. Kyllä sitten olisi harmittanut! Mätä muna muuten tarrautuu nopeasti ja sangen pitävästi rakusavikulhoon, eritoten niihin rakosiin. Voi siinäpä sainkin hyvän lihastreenin, sorminäppäryys siinä vahvistui.

Juuri umpeen mennyt iso haava kyynärpäässä sai lisää happea, kun törmäsin sillä hellaan! Näet luutusin vielä kaapin ovista munaroiskeet. Verikin lensi, mikä värikäs yhdistelmä! Ja parasta: sain heti käyttöön uudet laastarit, ne olivatkin aivan käden ulottuvilla! Eipä mätäkuu pääse ainakaan kyynärpäätäni yllättämään.

Meinasi aivan tulla kiirus uimakouluun! Vaan starttia ennen piipahdin vielä vessassa ja huomioin, että Poikanen oli ehtinyt käydä pyyhkimässä kädet pyyhkeeseen, mustanvihreät jäljet siinä olivat! Voi toista, aivan oikein oli toiminut: ensin keittiön pellavaliinaan, sitten keittiöpyyhkeeseen, sitten vessan pyyhkeeseen. Mutta kun kuivassa maassa asutaan, hän oli huomaavaisesti jättänyt veden pesuhommista väliin. Voi sentään meidän poikaa, ajattelee aina luontoa ennen itseään! Ja kyllä kuulkaa pienet, vastaleikatutkin kynnenaluset keräävät paljon tähmää alleen. Yhdessä pesimme käsiä, niin hellä hetki!

-Kuvan sammakko ei liity juttuun -

Ja sitten lähdimme menemään kohti uimakoulua. Uimakoulu meni niiiiiin hienosti, Poikanen sukelteli melkein koko ajan, edistystä oli tapahtunut huimasti lyhyessä ajassa!

Uimakoulun jälkeen riensimme kauppaan. Poikanen sormeili siellä leluja, ja miten sattuikaan, että joku maanantaikappale osui häneen käsiinsä ja hajosi. No se oli varmaan tarkoitettu! Mikä onni ettei se hajonnut esimerkiksi jonkun synttärisankarin lahjapöydässä, heti kättelyssä. Kuvitelkaa sankarin ilmettä, rikkinäinen lelu lahjana!

Kaupasta kiiruhdimme puhelinliikkeeseen lataamaan lisää puheaikaa tarjouksen piikkiin. Poikasta kiehtoi uusi puhelinmalli, se oli näytteillä. Kyllä kuulkaa on hyvä tietää, että täkäläisissä erikoisliikkeissä on kunnon hälytysjärjestelmät, turvassa voimme shoppailla! Hälyttimet tuossa mainitussa kaupassa alkavat huutaa ja lujaa, jos vaikkapa sitä uutta puhelinta voimalla kiskoo jalustastaan. Ja minulla ON voimakas poika! Voi olen ylpeä.

-Kuvan Poikanen liittyy juttuun kaikin tavoin-

Ymmärrettävästi kaupan tytöillä unohtui siinä tuoksinassa ladata minulle ne 200 pulan puheajat, mutta eipä mitään, sain mahdollisuuden rupatella heidän kanssaan uudelleen myöhemmin, kun soitin puheajan perään. Kivoja tyttäriä! Muistivat meidät HETI!

Kotona laitoin lisää pyykkiä koneeseen, mukavaa iltapuuhaa! Kuulkaa kyllä se munanhaju on tiukassa noissa tekstiileissä, aivan kiintoisaa. Sain koneen pyörimään ja avasin limsapulloa, ja hupsista, tulipas kuin tilauksesta raikas ja makea suihku ylleni. Paahdin, kahvinkeitin ja jatkoroikan reiät saivat osansa. Muurahaiset tykkää, juhlaa heillekin kun kerta kärpäsilläkin oli!

-Kuvan Pikkuinen liittyy juttuun aidosti ihmettelevänä kannustajana: "O-OU!"-

Eipä tarvinnut odotellakaan kuin punainen sekunti, nimittäin hetkeä myöhemmin pesukone pukkasi vedet lattialle, jälleen kuin tilauksesta! Voi, säästyin luutuusämpärin kanssa heilumiselta, kun kätevästi saatoin siivota tällä vedellä, jonka Universumi minulle järjesti. Ei kuulkaa jäänyt tahman tahmaa. Pikkuinenkin siihen tuli laattalattialle liukastelemaan töppöjaloillaan, viuuh viuuh! Lujaa tekoa nuo lasten päät.

Vasemmalla kädellä olin tähän mennessä laitellut ruokaa tulelle. Juuri kun kutsuin perhettä pöytään, naps vaan! Sähköt pois, pitkästä aikaa. Jo olikin aika perheen viettää yhteistä kynttiläillallista, ilman mitään kiireitä.

Ymmärrätte varmaan, että kokonainen pussi Woolliksen uusia belgialaisia suklaatryffeleitä katosi Muumimamman suuhun tämän kaiken jälkeen. Huuli olikin jo sopivasti laskenut iltapäiväisen ampiaisen piston jälkeen ja tunto palannut, kyllä suklaa maistui!

Ps. Muumimamma iloitsee ilman ironian häivääkään arpajaisten suosiosta! Terkkuja erityisesti kaikille niille lukijoille, jotka eka kertaa kommentoitte, kiva kuulla teistä! Ja tietty vanhoista kommentaattoreista myös : )

Hei me arvotaan

2010-01-26T10:33:00.000+02:00

Vaikkapa sen kunniaksi, että 300 postaus tässä blogissa on mennyt ohitse!

Tai sitten vaan sen tosiasian innoittamana, että Afrikka hukkuu plastic-bageihin, grrr. Naapurimaassa Namibiassa ihmetytti se, että siellä marketeissa pakataan kysymättä plastiikkapusseihin, ja niitä laitetaan kaksi päällekkäin, kun ovat niin ohutta tekoa! Ja pieniäkin ne olivat, eli normiostoksiin saattoi mennä 8 pussia, uh!

Intouduttiin kotiin tultuamme ostamaan tämmöinen kirahvikassi Pick n' Paysta, joka on myös osaltaan aloittanut miljöökampanajan ja myy näitä Township -kasseja kuluttajille. Minusta se oli hauska ja näppärä, tarpeeksi iso ja vaikuttaa kestävältä. Monet edelliset kauppakassit ovat repeilleet, saamme nähdä mihin kirahvin kaula venyy.

Klikkaa tästä lisätietoa ja jätä nimesi kommenttilootaan arvontaa varten! Sunnuntai-iltana arvotaan ensin virallinen valvoja ja varsinainen arpoja ja sitten katsotaan, kenen lapun pikkukätönen nostaa.

It is such a sad and frustrating fact, that all these plastic bags are creating absolutely ugly and dangerous environmental problems! Pick 'n Pay has started to sell these cool Giraf-shopping bags for eco-friendly consumers. If You want to be one, leave your name to comments and on Sunday evening we'll have a draw and see who will be going shopping with this Giraffe :) Click here for more info abt the project.

Juttua riittää

2010-01-25T19:03:00.008+02:00

-Isi saanko mä sun printteriä lainaan.
-Mihin sä sitä tarttet?
-No mää meen ensin ja maksan päiväkodin poijes, sitten mää meen töihin. Maksan niillekki että pääsen töihin. Ja tuon sieltä rahaa, niin. (On perusteltu, että iskän pitää käydä töissä loman jälkeenkin, että saadaan ruokarahaa..! Ja kai printteriä tarttee töissä.)

-Isi, toitko sää rahaa? (Kun iskä tulee töistä)

-Missä se pinaattikaivos on? (Ajetaan Jwanengin läpi, puhutaan timanttikaivoksesta)

-Äiti äiti, me nähtiin kirkin kukko tuolla! (Riikinkukko…)

-Mää en huomenna osallistu siihen päiväkotihommaan, mutta toisena päivänä sitte. (Jännittää päiväkodin aloituspäivää)

-Äiti, äiti, arvaa mihin isi meni? Uima-altaaseen!!! (toim. huom. jossa lillehtii vanhaa vihertävää vettä...)
-No olipa vähän pöljää mennä siihen likaseen veteen. (lähtee juoksemaan ulos)
-Isi,isiiii…arvaa mitä äiti sanoooo…että sää oot pöljä!

-Tää mössö ei kyllä oo kalaa! (Kiukkuinen kommentti, kun pöytään tuotiin kuvassa näkyvä alkupalaKALAsalaatti, hänelle ihan oma, pienikokoinen salaatti!)

Äiti, onko pihvi ollu joku eläin?

Äiti, onko kurkku ollu joku eläin?

Äiti, onko salaatti ollu joku eläin?

Äiti, onko pizza ollu joku eläin?

...

Rakas Pikkuinen

2010-01-24T15:32:00.006+02:00

Pikkuinen kuiskasi minulle eilen ensimmäistä kertaa asian. Hiljaa puhisi korvaani phjää, puuh, tsssshhhh, tödötödööööö. Oli tärkeää.

Popo sanoo vufvuf kahvilassa.

Hän huushollaa, lukee, touhuaa. Rakastaa kirjoja ja lukemista. Hän komentaa, pajattaa, heristää sormea. Nauraa päälle. Matkii koiraa, vufvuf! Halii aamuisin veljeä niin lujaa ja niin hellästi, että itkuhan siinä katsojalla tulee.

Hänellä itsellään tulee itku, jos äidin laukusta napattu kännykkä otetaan pois. Tai jos hänet kannetaan kauemmas vessanpöntöstä. Nauru on onneksi herkemmässä, ja tanssimalla tai laulamalla saa isonkin itkun hetkessä pois.

Pikkuinen POPO* on jo Iso Töttö, jolla on ikioma tahto.

* etunimensä ääntyy siten, että 15-kuinen toistaa sen itse näin.

Windhoek II

2010-01-23T08:31:00.003+02:00

Palasimme takaisin Windhoekiin rannikolta. Vietimme mukavaa kaupunkielämää. Asuimme ystävien luona, mutta ennen sitä muutaman yön Rivendell Guest Housessa, joka oli aivan mukava asumus. Hyvä sijainti Windhoek Westissä ja iiihanat vahtikoirat, boerbull Tessa ja tanskandogi/rotwaileri Beggins. Pikkuinen totutteli koiriin. Aina kun Mr B lähestyi, hän juoksi uikuttaen jomman kumman vanhemman jalkaan kiinni. Huomatkaa Begginsin ilme: minä haluaisin vaan pussata sua!

Emme suinkaan jumittaneet Rivendellissä, vaan kävimme muunmuassa

Pendukassa, joka on alunperin TB-naisten kankaankirjontaprojekti. Sittemmin se on laajentunut,ja siellä myydään paikanpäällä käsinmaalattuja kankaita ja niistä tehtyjä tuotteita, sekä käsintehtyjä kierrätyslasituotteita. Ostimme tyynynpäällisiä ja helmiä, näytän myöhemmin :)

Pendukassa on kahvila, jossa Pikkuinen ratsasti klaaninsa toteemieläimellä Kwenalla, eli krokotiililla!

Kirjakaupoissa.

Syömässä kalaravintolaketjussa, Ocean Basketissa! "Platter for 2" on vakkarimme tuolla ja siitä syö lounaaksi kolme.

Craftcenterissä ostoksilla ja kahvilla, lounaalla, aamupalalla...Siellä nimittäin on ihana ravintola. Loistava paikka ostaa laadukkaita paikallisia tuotteita! Jotka esittelen seuraavassa postauksessa...Myös Pendukan tuotteita saa täältä, jos ei halua Katuturaan asti mennä ostamaan niitä paikanpäältä.

Heinitzbergin linnassa syömässä tukevan saksalaistyyppisen lounaan! Linnasta on upeat näköalat yli kaupungin. Ja hyvä palvelu. Parhaat kakkupalat...jotka nyt tosin jouduimme jättämään väliin kun tuo "light lunch" ei ollutkaan niin light...

Alunperin saksalaisten, mutta nyttemin namibialaistuneiden ystävien luona iltapäiväuinnilla, kahvilla, skumpalla ja kakuilla. Erittäin ihana ja rento iltapäivä. He olivat onnistuneet puhumaan Sparista mukaansa lastenkärryt muksulleen. Meidän kakarat pitivät kivaa kärryillä!

Lisäksi tapasimme kaksikin kertaa kolumbialaista ystävääni, jota en ollut nähnyt kahteen vuoteen. Jälleennäkeminen oli riemullinen! Ja herkullinen, sillä hän laittoi meille hyvän illallisen. Ai niin, ja herkuttelusta puheenollen, kävimme myös NICEssä syömässä eka kertaa. Ruoka oli hyvää, mutta palvelussa olisi parantamisen varaa. Ihme homma tämäntasoisessa paikassa. Suosittelen silti, ehkä meille sattui vaan hmmm...aikalailla viivytteleväinen tarjoilija. Kyseessä on siis Namibian Instutute of Culinary Education, jossa maan chefit koulutetaan. Eli ruuassa ei ollut moitteen sijaa, ei kenenkään annoksessa. Ei liioin miljöössä ollut moitteen sijaa, hyvin kaunis paikka. Söin alla näkyvän Springbok eli hyppyantilooppiannoksen, suklaakastikkeella. Njam!!!

Näihin voittopuolisesti ruokapitoisiin tunnelmiin loppuvat matkarainat tällä kertaa. Eikö olekin totta, että reissussa(kin) hyvä ruoka on tärkeää ja suuri osa matkanautintoa!

Valaskala lahti ja Dyyni numero Seitsemän

2010-01-21T10:55:00.000+02:00

Swakopista on lyhyt matka satamakaupunkiin Walvisbayhin. Se on omalla laillaan varsin viehättävä, hyvin erilainen kuin Swakopmund. Me poikkesimme tällä kertaa vain kahvila Probstissa leivonnaisilla ja kaffella.

Ja jatkoimme matkaa dyyni nro 7:lle, jonka jälkeen pian jo alkaakin kansallispuiston alue ja asfalttitie muuttuu gravelroadiksi. Joskus se tie on aivan hiekan peitossa.

Pikkuinen oli kuin tutkimusmatkaaja ikään, eikö vaan!

Poikanen nautti hiekassa pölisemisestä.

Täytyy tunnustaa, että huipulle emme kiivenneet tällä jengillä.

Veturi puksutti menemään ja veturimiehet heilutti. Matkan varrella näimme myös, kuinka miehet lapioivat ratakiskoilta hiekkaa vähemmäksi junan mennä.

Jos todellisia Namib-kokemuksia haluaa, silloin on ajettava tältä dyyniltä vielä kolmisensataa kilsaa autiomaan sisään. Sieltä löytyvät Soussusvlei, Deadvlei ja Sesriem. Suosittelen lämpimimmin, myös lasten kanssa sopii mennä. Mutta koska kuumuus aamun tuntien jälkeen on huumaava, aivan näitä pienimpiä en dyyneille veisi paahtumaan. Kävelyäkin siellä riittää kiipieämisestä puhumattakaan. Monissa alueen lodgeissa järjestyy lastenhoito. Tämän osaan varmuudella kertoa, koska ruotsalaiset ystävämme olivat Sossusvleissä yhtä aikaa ja kehuivat käyttäneensä nanny-palvelua. Namibin autiomaa on yksi parhaista luontokokemuksistani koskaan, joten usutan kaikkia täällä suunnalla liikehtiviä sinne!

Atlantic Ocean

2010-01-21T10:14:00.002+02:00

Se meri, se meri...

Sisämaan asukit kävivät vielä rannikolta lähtiissään parkissa rannassa, ihan vaan tuijottelemassa. Aah! Osa kuvista Jennin kotirannalta, terkkuja :)

Nähtävyyksiä Swakopissa ja ympäristössä

2010-01-20T09:22:00.013+02:00

Swakopissa saa erityisesti perheenä kulutettua aikaansa rentoillen ja helposti ilman mitään lisäkiihoketta tai retkiä, mutta jos kaupungissa jotain tekemistä haluaa, aikaansa voi kuluttaa esimerkiksi käymällä akvaariossa

piipahtamalla jakokivimuseossa

kuljeskelemalla kujilla ja kurkkimalla sisäpihoihin

Kuljeskelemalla rantatietä pitkin ja katselemalla menoa ja meininkiä...ja sitä merta...

Swakopjoen suussa

2010-01-19T14:51:00.017+02:00

eli Swakopmundissa, vietimme seuraavat 4 päivää. Swakop on on Namibian ykkösrantakohde. Umpisaksalainen pikkukaupunki aavikon laidalla. Paljon ravintoloita, kahviloita (joista saa ihastuttvia saksalaisia leivonnaisia doch!), rantaa, ostosmahdollisuuksia, mm loistavia kirjakauppoja ja laadukkaisiin matkamuistoihin erikoistuneita liikkeitä. Palmuja, pikkuhotelleja, lomaosakkeita, rantaa ja huvittelulaitteita. erittäin helppo kohde lasten kanssa, sillä autoa ei kaupungissa tarvitse, kaikki on kävelymatkan päässä. rannalla riittää puuhaa ja raitis meri-ilma takaa sen, ettei nukkumattia tarvitse illan tullen pitkään houkutella!

Onnellinen turisti mukuloineen.

Minkä mä ottasin seuraavaks...hmmm...

Swakopissa yövyimme entuudestaan tutussa, loistavalla paikalla sijaitsevassa Hotel Pension Rapmundissa. Sen naapurissa sijaitsee kuuluisa kahvila Anton, josta saa parhaat paakkelssit.

Kuten vaatetuksesta huomaatte, kelit olivat suht viileät, ihanat. Päivisin noin 27 astetta, maksimissaan, illalla ihana raikas viileys. Oi me nautittiin!!!

Herkullisista aterioista nautimme myös...Lounaaksi syötiin joka päivä Fish Delin ihanaa sushia! Ja illalla sitten tukevammin...muun muassa kuuluisan Brauhaus-ravintolan riistapihvi annos, pippurikastikkeella ja grillatulla banskulla, vakioannokseni siellä :) Edellisellä kerralla riista oli seepraa nyt elandia. Muistattehan Hurrikaanin! Maistui erinomaisen herkulliselta. Ja annos oli iso, tuosta olisi syönyt kaksi, ja söikin.

Swakopissa ollessaan voi tulla vähän outo olo: ollaanko tässä Afrikassa lainkaan? Valkoiset ihmiset ovat enemmistönä ravintoloissa ja kahviloissa, myös palvelupuolella on heitä paljon. Saksan kielellä pärjää loistavasti, kuten tietysti koko Namibiassa. Palvelu on yleensä saksalaisen täsmällistä ja hmmm...pedanttia. Eli ei todellakaan niin rennon ystävällistä kuin muualla, vähemmän saksalaisissa kaupungeissa. Ystävämme saivat suorastaan kohtelua palvelun sijaan toisessa saksalais-isännöidyssä guesthousessa, olimme onnellisia, kun emme päätyneet sinne...Me viihdyimme Rapmundissa ja ylipäätään Swakopissa jälleen niin hyvin, että lisäsimme yhden ekstrayön viipyäksemme meren rannalla.

Seal Colony

2010-01-19T07:27:00.000+02:00

Cape Crossissa, noin viiden kilometrin päässä hotellista on Namibian suurin cape fur seal- kolonia. Meitä oli peloteltu, että haju on niin hirveä, ettei siellä käytännössä voi viipyä kuin sen pakollisen hetken, mutta varsin hajuherkkänä henkilönäkin voin ylpeänä todeta, että hyvin se meni! Olimme varmaan tunnin tuolla. Taisi olla joku sopiva tuuli tuona päivänä, sillä haju oli aivan siedettävä, satunnaisia kalman löyhkiä lukuunottamatta.

Ranta ja rantavesi oli mustanaan hylkeitä. Kuolleita, lähinnä pieniä hylkeitä, oli myös paljon. En muista prosenttia siitä, kuinka moni hylkeistä menehtyy ensimmäisen vuotensa ja aivan ensimmäisten kuukausiensa aikana, mutta se oli suuri. Ja toki se näkyi paljaalle silmällekin. Moni menehtyy ravinnonpuutteeseen, mutta luontoelokuvista tutut hyeenat ja shakaalit hakevat myös osansa. Hylkeitä kyllä syntyy jatkuvasti, sillä emohylkeet ovat koko ajan raskaana.

Oli mielenkiintoista seurata elämää tuossa saarekkeessa. Vaikka luontokappaleiden inhimillistämistä vastustankin, niin kovin tutulta näytti niiden puuhat! Joku perhe makoili rauhassa aamuaskareiden jälkeen, pienet leikkivät emon ympärillä. Joku kiiruhti mereen kalanhakuun, jossain oli rähinä päällä. Mietin, kuinka suurella alueella hylkeet elämänsä viettävät, millaista sosiaalista kanssakäymistä niillä on, miten elämä tuolla etenee kalanhajuisena, määkivänä, etelä mantereelta puskevan Benguelan virran viilentäessä kuumimimpia tunteita.

Cape Cross on saanut nimensä tutkimusmatkailijoiden tuoman merkin, eli ristin vuoksi. Rannikolle näille main rantautui armon vuonna 1485 portugalilainen Diego Cao. Sen aikainen risti on sittemmin korvattu kivisellä. Etsi kuvista erot :)

I am sooo sorry my English speaking readers! I have been so busy downloading these pictures from our holiday to Namibia, that I didnt even stop to translate. From the names of the places You can see places we visited. This cape fur seal colony was one of the most interesting places on our two week long trip. It is situated in Cape Cross, on early stretches of Skeleton Coast.

Cape Cross Lodge

2010-01-17T17:50:00.001+02:00

Ajoimme siis Spitzkoppjen tieltä kothi rannikkoa, ja saavuimme risteykseen, josta suolatie vei meitä pohjoiseen kohti Skeleton Coastia ja Cape Crossia. toisella puolen tietä oli Atlantin valtameri, sumuisessa alkuiltapäivän usvassaan. Toisella puolella oli, well...no ei paljon mitään...

...muuta kuin suolakaivantoja. Ja myyntipisteitä, vieri vieressä! Näitä kutsutaan omantunnon-kojuiksi, nimittäin myyjiä ei ole, vain myyntipöytä, jossa on tuotteet, hinnasto ja pieni rasia maksua varten. Tuurasin ystävällisesti jotakuta myyjää, mutta en saanut kiteitä kaupaksi. Itsellenikään...

Cape Cross Lodge oli jälleen keskellä ei mitään, ihanaa!!! Tiestä piti ajaa aution, kuumaisen maiseman läpi pari kilometriä, eli lähes rantaviivaan asti. Mukava lodge siellä odottikin, henkilökohtainen tervetulotoivotus ja tervetulomaljat, Pikkuisellekin!

Esittelykierroksen jälkeen vaihdettin välittömästi rantavermettä päälle ja aloitettiin Simpukkaloma II. Kuvat kertokoon sen kulusta!

Mineraalimummot

2010-01-17T09:23:00.012+02:00

Namibia on yksi eteläisen Afrikan aarrearkkuja, myös mitä maasta louhittaviin mineraaleihin ja timantteihin tulee. Matkalla Windhoekista Swakopmundiin, heti Usakosin jälkeen on markkinapaikka, jossa myydään kiviä, puolijalokiviä, mineraaleja. Hiottuinakin, mutta enimmäkseen raakileina. Pysähdyimme tässä, sillä tottahan semiprecious-stoneihin hurahtanutta helmiharrastajaa kiinnosti moiset markkinat.

Päätimme mennä seuraavaan kohteeseemme, eli Cape Crossiin oikotien kautta ja jättää Swakopin kautta menevän tien väliin. Päätös oli aivan superloistava! Matka oli niin kaunis, niin kaunis. Huokailin ja pakottelin miestä pysähtymään tämän tästä kuvia varten. Tie oli hyvä gravelroad, tosin sateiden jälkeen tai aikana sitä ei suositella 2vetoautoille.

Spitzkoppjes -nimisten kukkuloiden tietämillä esiin ilmestyi rivi kojuja. Myyjiä ei näkynyt missään, mutta näimme kaukana puskassa koppeja, majoja. Kun jarrutimme, niistä alkoi tulla tielle väkeä käsiään heilutellen.

Kojuja oli muutama, ja keskellä ei mitään tuli väkisinkin tunne, että on oikeus ja kohtuus ostaa jokaiselta jotain. Mukaan lähti savukvartsia, sitriiniä, turmaliinia ja ruusukvartsia. Niin ja koru: helminauha, jossa oli savukvartsisauva. Lähtiessä myyjät pyysivät, että palatessamme toisimme heille kalaa.

Aurinko porotti aika lujaa ja kirkkaasti, kuten kuvista näette. Mietin loppumatkan sitä, miten ja missä nämä ihmiset asuvat, vaikkakin luonnonkauniissa paikassa, niin omasta näkökulmastani keskellä ei mitään, ei autoja, ei mitään kulkuvälineitä. Myöhemmin kävi ilmi, että seuraavan majapaikkamme tarjoilijatytön äiti oli myymässä juuri Spitzkoppjen kohdalla kiviä. Ehkä hän oli tuo vanhempi nainen värikkäissä vaatteissaan?

Windhoek I

2010-01-16T16:59:00.008+02:00

Viivyimme matkalla kohti rannikkoa vielä pari yötä Windhoekissa, eli "tuulisessa nurkassa", Namibian pääkaupungissa. Tykkään Windhoekista kovasti, se on pieni, edelleen aika turvallinen (vaikka rikollisuus, erityisesti taskuvarkaudet ja autonryöstöt) ovat lisääntyneet rajusti viime aikoina paikallisten ystävien mukaan. Windhoek on oikea kaupunki, siellä on katuja, joita pitkin voi kuljeskella, kahviloita, puistoja...

Yövyimme Vondelhof-nimisessä guesthousessa, joka oli oikein mainio valinta.

Saatiin sadetta, ja illat olivat valtavan kauniita. Lähes kaikki kaupat ja ravintolat olivat kiinni, sillä vuodenvaihteen ajaksi Windhoekista tulee kuuma kummituskaupunki, kun väki pakkaantuu viileälle rannikolle lomanviettoon second homeihinsa ja hotelleihin.

Zelda Game Farm

2010-01-15T09:19:00.002+02:00

Seuraavaan majapaikkaan oli jälleen vain muutama kudunkusema, n 500 kilometriä, joten saavuttiin sinne hyvissä ajoin alkuiltapäivästä. Zelda Game farm on viitisentoista kilometriä Namibian ja Botswanan rajalta, Namibian puoleisessa Kalaharissa. Tilalla on toimiva farmiosuus, jossa paikallisia san-työmiehiä oli hommissaan. Naiset olivat töissä lodgessa. Palvelu oli henkilökohtaista ja huomaavaista. Farmia ympäröi gamereserve, jossa oli paljon erilaisia antilooppeja, seeproja, kirahveja. Zeldassa oli aivan upea puutarha, jossa oli lapsille monenlaista puuhaa, pupuja ja koiria, uima-allas ja trampoliini.

Illalla pääsimme mukaan syöttämään gepardeja (4 kpl) ja leopardi Tornadoa. Gepardit ärisivät kiukkuisesti ruokaa odottaessaan ja aasinlihakimpleen saatuaan kirmasivat pusikkoon ateriansa kanssa.

Pieniä kissoja en voi sietää, mutta isoja petoja rakastan! Olemme käyneet useassa cheetah breeding cetnressä eteläisessä Afrikassa ja on aina ihana oppia lisää näistä upeista eläimistä. Tiesittekö, että gepardin kallo on ohut kuin munankuori ja jos se juostessaan törmää johonkin, se todennäköisesti saa kallonmurtuman? Ja että sen etutassut pyörivät ikäänkuin nivelistään "ympäri" sen juostessa, näin se pystyy saavuttamaan huiman vauhtinsa. Gepardi on ehdottomasti lempieläimeni ja olen niin iloinen, että joskus olen päässyt silittelemään niitä. Karva on todella karkeaa, paitsi korvista ja niiden takaa. On aika huikea tunne istua ISON pedon vieressä ja tuntea, kuinka keltaiset silmät kääntyvät tuijottamaan omiasi ja syvältä rinnasta kuuluu kumea kehräys. Zeldan gepardeja ei kuitenkaan voi koskettaa. Farmilta gepardit vapautetaan aikanaan luontoon, mutta leopardi on tuotu farmille pentuna ja sitä ei voi enää vapauttaa.

Torandon naapurina asui kesy elandi, jonka ristimme Hurrikaaniksi. Häntä tympäisi silminnähden, kun kaikki touhottivat Tornadosta vaikka hän itsekin oli hieno eläin. Poikanen syötti Hurrikaanille porkkanaa ja silitti sitä. Hurrikaani pyrki ulos portista. Opas sanoi, että se on erittäin tuhma elandi.

Zeldassa voi majoittua huoneisiin (ihan ok, vaikkakin aika kasari-sisustus, nostalgista!) tai leiriytyä. Ruoka kuuluu hintaan, ja se oli hyvää! Söimme kudua. Nam!

Yöllä vessassa tapasin tämän tyypin. Se koputteli lattiaa. Hieraisin pari kertaa unisia silmiäni ja tunnistin otuksen samaksi, jollaisen olin aiemmin nähnyt Botswanassa puskassa asuvien ystävien kotona.

Se on ilmeisesti armoured ground cricket, eli eräänlainen sirkka. Se ei lennä, mutta pitää kulkiessaan ääntä, samantyyppistä kuin lasten vedettävät lelut. Kriikriikriikriiiii. Kokoa on vartalossaan lähemmäs 10 senttiä. Herätin miehen, jonka tunki sen pystyasentoon hammasmukiin. Hyvää yötä sirkka! Aamulla vapautimme vangitun.

Matka ja miten se tehtiin

2010-01-14T08:05:00.000+02:00

Starttasimme reissunpäälle uuden vuoden aaton aattona, ja koska matkustamme kahden muksun kanssa, päätimme mennä kahden pysähdyksen taktiikalla kohti Windhoekia. Ajokeli oli hyvä ja pilvinen siihen asti, kunnes alkoi tuulla ja ukkostaa oikein kunnolla...Onneksi matka ei ollut pitkä, nelisen sataa kilometriä.

Ensimmäinen yö vietettiin Kangissa, joka on paras stoppi Kalahari Highwayn varrella, jos tarvitsee majoitusta. Yövyimme urakoitsijan paon vuoksi keskenjääneessä Kang Lodgessa, jossa harmi kyllä ei ollut sähköjä tuona yönä...Maittava illallinen kuitenkin järjestyi. Kana oli erinomaista ja kastike, gravy aivan ihanaa, kotitekoisen makuista. Kävimme iltakävelyllä motarin varressa, kuu kumotti pilvien välistä.

Matkalla tosiaan ukkosti kovasti, mutta perille päästyämme ilma oli raskas ja kuuma, sadekaan ei tuonut viilennystä. Mutta se toi miljoonat hyttyset, joita vastaan taisteltiin koko yö, tuloksetta. Ininä oli lappilaisiinkin korviin aivan uskomaton, samoin kuppauksen määrä. Voitte uskoa, että aamupalan jälkeen olimme unettomasta yöstä huolimatta varsin valmiit jatkamaan matkaa. Majapaikassa ei siis oikeasti ole mitään vikaa, se on siisti ja hyväkuntoinen, joten sitä voi hyvin suositella jos tarvitsee majapaikkaa tuolla suunnalla. Omat hyttysmyrkyt mukaan...

Kalaharin ylitys ei ole niin eksoottista, kuin voisi kuvitella, sillä maisemina on puskaa, puskaa ja puskaa. Nyt kun sateita oli saatu, pensaat ja puut olivat vihreinä, ja kukat kukkivat, kaunista! Paljon eläimiä on tiellä, etenkin nyt, kun satoi. Aasit, hevoset ja lehmät tulivat juomaan uriin kertynyttä vettä.

Charleshillissä tankkasimme ja kuvasimme ilmeisesti viimeisellä matkallaan olevan pässin.

Ne vaihtaa maisemaa hetkiseksi

2009-12-30T09:14:00.005+02:00

Lähdemme reissuun läpi Kalaharin, lopulta kohti rannikkoa ja taas uutta autiomaata. Palailen blogiin mahdollisesti matkan varrelta tai viimeistään sen jälkeen sanoin ja kuvin!

Kuvat Soussuslvein Deadvleista ja Namibista kahden vuoden takaa.
Nyt luvassa on enemmän rannikkoa, mutta toki pakollinen piipahdus dyyneillä, Poikaselle on luvattu näyttää hiekkaa.

We are off to Kalahari and to Namibian coast/Namib. C u when we get bck!

Joulunviettoa

2009-12-29T09:10:00.000+02:00

Joulun pyhät olivat lämpimät tunnelmaltaan ja säänkin puolesta! Meillä vietettiin joulua monessa osassa, sillä sen enempää isi kuin lahjalaukku eivät saapuneet ajoissa. Kirotut lentosumat! No iski saatiin kotiin aattona ja laukku lahjoineen tuli eilen illalla, mikä kai on paremmin kuin monella muulla matkalaisella! Ruisleivät reissasivat miehen reittiä Kiimingin S-marketista Helsingin kautta Frankfurtiin, sieltä Lontooseen ja sieltä Johannesburgiin ja lopulta tänne. Mutta arvaatte, että päiväystenkin mentyä olivat maullansa! Isä oli ovelasti hajasijoittanut muutaman ohuen joulupaketin käsimatkatavaraan, joten aivan ilman paketteja ei joulua tarvinnut viettää. Poikanen sai lisäksi Botswanan pukilta toivomansa potkulaudan.

Tässä joulunviettokuvia, kertokoon enemmän kuin sanat :)

Raportti jatkuu, kunhan laukku on räjäytetty ja paketit avattu...

We had a very nice and HOT Christmas! It was especially nice, since we got daddy home after 48 hours of delay on Christmas eve...and the suitcase (full of presents from family and friends) also came yesterday, so our Christmas is still continuig..! Here are some pics from these past days. Santa visited us, and both kids were full of amazment and also a bit fear for Santa?! Look at their faces while takinf their presents for Santa!

Joulu tulee jokaiselle...

2009-12-23T23:05:00.006+02:00

Eräänä aamupäivänä Sateenvarjoakaasian alla istui kaksi tonttua. Niiden puuhat olivat sangen jouluisia, täynnä lämpöä ja hellyyttä: kutittelua, kuiskuttelua, pusuttelua.

*
*

Joulun iloa ja rauhaa kaikille lukijoille!

Merry Christmas!

Hei me piparoitiin

2009-12-21T21:33:00.000+02:00

Tämmöisiä niistä sitten tuli. Varsinainen piparointi piti lopettaa alkuihinsa, sillä taikina ei soveltunut semmoiseen puuhimiseen. Sen sijaan pikku herkkunappisia pyöriteltiin ja päälle tomusokeria reilusti töpsöteltiin. Ainakin Salanimen perheessä tiedetään, että maltillsuus ei ole tässä kohdin hyve!

Woolliksen valmis madagascan vanilla biscuit mix -paketti on maailman simppelein ja aika pirskatin herkullinen, sekaan vain voi ja a vot!

Poikanen veteli taikinaa makoisiin suihin jo ennen paistoa ja oli AIDON yllättynyt, kun sanoin, että nyt laitetaan nää uuniin. Olisittepa nähneet ilmeen! Kuvassa vielä kuvittelee, että nyt kun painan, niin saan suoraan tunkea suuhun. Jepjep.

Hyviä olivat, juotiin kahvia ja maitoa ja syötiin näitä, keittiön ikkunalla. Satoi vettä, oikein ropisi peltikattoon, ihanaa, täydellistä! Hiljainen hetki päivässä. Pikkuinenkin sai maistaa, ja hänen ilmeensä pääsettekin näkemään:

Hetkinen, nyt on kyllä UUS maku suussa, mitä tää on!?!

Hmmm...! Eipä pöllömpää..!

Kiitti voisin vaikka ottaa lisää..!

Ei riittää vai..? No ookoo, mulla onkin mielessä muuta puuhaa...

Herttaisen piparihetken jälkeen oli taas myrskyn vuoro vesilasissa. Vessan ovi JA pöntön kansi olivat jääneet auki.

"Voi mun nalle, byäääääääh! TYHMÄTYHMÄ nana, byääääh!!!"

Mutta lukeminen kannattaa aina, vai miten se meni?!

Kjäh kjäh, kyllä minä vielä jotain ehdin klähmätä ennen iltapuuroa..!

Ja ehtihän hän: tappaa muurahaisia ("uu, uuuuu!") kiskoa vessapaperia rullasta ("höö"), juosta pitkin taloa niin, että pulleat jalkapohjat läpsyvät. Ihanin ääni! Niin ja iltasadusta tyllerö oppi, miten kissat sanovat: MJÄÄ MJÄÄ. Poikanen pyysi päästä kylpyyn seitsemän jälkeen ja nukkumaankin ennen kahdeksaa. Pikkuinen urvahti myös samaan aikaan. Ei kun kohti huomisia seikkailuja, joita näköjään taaperoille riittä ihan kotipiirissäkin :)

Äitiäitiäitiäiti

2009-12-21T14:36:00.000+02:00

Äiti millon me aletaan piparoimaan niitä keksejä? (Ei malta odottaa, että aletaan leipomaan)

-Äiti, mee heti kysymään tolta pojalta, että mikä sillä on osunu käteen! (tarjoilijalla on kädessä tuppo)

-Äiti miksei mopoissa oo ratteja? Miten niitä sitten ajetaan? (automatkalla heräilee kysymyksiä)

-Äiti miksen mää voi nähä enkeleitä taivaassa?
-Ne on näkymättömiä.
-Miks, miks muka?

- Mma, how much is this? (osoittaa joulutiskin takana olevaa Hello Kitty- suihkusaippuaa, äiti on maksamassa toisella kassalla ja seuraa huvittuneena keskustelua)
- Fortynine-ninetyfive. Do You have money papa?
- No, but my mom has money! Äitiiii…!

Kun lähdetään kaupasta, tulee yhtäkkiä todella raikas tuuli, suorastaan kylmä! Alkaa sade, vihdoin. Poikanen hihkaisee: Aivanko kiimingissä!

Neljäs adventti

2009-12-20T18:26:00.001+02:00

Näinkö nopeasti adventit menivät, kohta on joulu. Joulun aika on täällä vuoden vehreintä aikaa jos sateita on saatu. Nyt ei kyllä ole kummoisesti satanut, mutta sen verran kuitenkin, että luonto on vihreä ja ihana. Meillä on aivan tavallisia kukkasia ja pensaita pihassa, ja liian harvoin niitä ehtii ihailemaan. Tänään kuitenkin pysähtelin tuoksujen ja värien eteen ja tässä joulun maistiainen kukkakavalkadin muodossa teillekin!

Kristuksen piikkikruunu, eli suosittu "vartijapensas"

Voi mikä tämä on...tavallinen, valkosiena ja punaisena. En tiedä.

Valkoinen oleanteri, erittäin myrkyllinen kasvi!

Bougainvillea

Oleanterin sukulainen frangipani.

Poikanen on yrittänyt pyydystää perhosia munaleikkurilla...Huonolla menestyksellä omaksi yllätyksekseen ja perhosten pelastukseksi!

Pikkuinen on romanttisemmalla tuulella. Koko ajan saan pusuja, hän kiitää halimaan kun olen alhaalla tai jos en ole, niin märkä pusu tärähtää tuohon polvieni yläpuolelle. Hän tosiaan hipii milloin mistäkin ja pusuttaa, aivan ihana! Sanitaksessa iltapäivällä suudelmat sinkoilivat ympäristöönkin lentopusujen muodossa. Väki huokaili ihastuneena ja Pikkuinen sai vaan lisää vauhtia pusuihinsa! Tässä pusuttaa isoveljeä ja sitten lukijoita :)

Ihastuttavaa viikonlopun loppua ja jouluviikon alkua kaikille!

This time of the year is the greenest and lushiest time in Botswana, at least if there has been good pula, ie good rains. The rains were not that special so far, but still the garden and bushes are looking pretty festive. I sometimes don't have time to really stop to admire the beauty of our garden's flowers. They are not really spectacular, but oh so pretty and smell so nice, especially frangipani, which is my favorite! Luckily it grows just outside our bedroom window and some mornings you can feel the loveliest scent as you wake up! What a treat!

Little One has tried to catch butterflies with this egg-cutter. With no luck though! Little sister is kissing all the time, she comes and surpirses you anytime anywhere and gives one of her wet and long kisses with the approriate sound! She is the cutest! She also sends flyer kisses around, and you lucky readers get your share too!

Rakas Joulupukki!

2009-12-17T20:14:00.000+02:00

Olen ollut kilttinä. Toivoisin

- Potkulaudan ja hevosen.
- kirjan, possukirjan
- pyörimyksen
- tietokonetta toivon kans

t. Isoveli Poikanen, alias lammasvauva

- Housuvaippoja, koska en malta olla repimättä auki perinteisiäni.
- Nallen, koska tykkään pussailla ja halia nalleja.
- Muksu-puuroa, jos tulet Suomen kautta!

t. Pikkuinen Nana (maitoparta räkänokka söpöhöpö)

- leveää maalarinteippiä
- autoon ikkunavarjostimet, shadet, kyllähän pukki tietää
- isin jouluksi kotiin, ei lentolakkoja kiitos! Tai ottaako Pukki isukin reen kyytiin?

t. Äiti

Mitä äidit tekevät iltaisin

2009-12-16T20:25:00.005+02:00

...jos isä on saateltu koneelle ja lapset nukkuvat, äiti saattaa ottaa kolmikerrossuklaavanukasta mansikoilla (terkkuja Mira), kyytipojaksi yhden jääkylmän sidukan (terkkuja Irkku) ja kuunnella hyvää musiikkia, ilman, että kukaan kailottaa päälle. Vaikka ihanastihan ne hoilottavat, puolituiset. Äiti laittaisi jonkun hömppisleffankin pyörimään, mutta tietokone sanoo leffoista poks, joten surffailu blogimaailmassa korvaa elokuvan.

Päivällä kuvattiin äidistä virallista kuvaa viralliseen tarkoitukseen ja kovin montaa ruutua ei mama malttanut olla venkoilematta ja ote kirposi liaanista. Tätä allaolevaa ei valittu. Vai pitäisköhän sittenkin..? Aivan tyhmiä kuvia, totesi Poikanenkin!

Stressitön joulu jo toisen kerran

2009-12-15T21:51:00.006+02:00

Hip hei, iloisena ja taakattomana totean, että joulustressiä ei ole ehtinyt muodostua. Miksi olisikaan, sillä täällä joulu ei ole aivan niin kaupallinen juhla kuin kotimaassa, ja toki sekin vaikuttaa, että olen työstä vapaana (vaikka joulutöitäni rakastankin, niin kiirettä en).

Toki kaupallista joulua tunkee täälläkin, mutta jotenkin se on maltillisempaa. Kaupunki on jo alkanut tyhjentyä, väki menee mailleen ja cattle-posteilleen. Ystävistä suurin osa on matkustanut kotimaihinsa lomille, ja ne jotka eivät ole, lähtevät heti pyhien jälkeen jonnekin tuulettumaan, suurin osa vuoristoon tai jomman kumman meren rantaan, raikkaampiin tuuliin, sillä joulu täällä on vuoden kuuminta hottia. Samalla kuin ostareissa jouluvalot viriävät, myös kesän muotiuutuudet asetellaan ikkuinoihin.

Ostohysteriaakin toki on olemassa, ja viime vuoden kokemuksesta tiedetään, että hyllyt tyhjenevät hyvissä ajoin ennen aattoa. Mutta mitä sitä ihminen jouluunsa tarvitsee? Lapsen laulu on kaikunut jo kuukauden, johonkin kirkolliseen joulutilaisuuteen varmaan mennään, käydään "sukulaisissa" ja ystävien kanssa grillataan. Otetaan iisisti. Mikä siinä on, että kotimaassa tulee ostettua se jääkaappi täyteen kaikkea pakollista. Täällä niitä asioita ei ole, joten pakkoakaan ei ole. En nimittäin ole sitä tyyppiä, joka keittelisi puuroa melkein vastaavista ryyneistä tai tekisi laatikoita. En ole koskaan kotimaassakaan tehnyt. Ukko-kultakin myöntää, että viimejoulun kinkkujäljitelmä oli virhe, joka ei toistu tänä vuonna!

Sen verran kuitenkin on joulusteltu, että kävin tänään lahjaostoksilla ja huomenna paketoimme ne isukin mukaan. Hän on nimittäin Santa's Big Helper, joka kiidättää yön yli lentäen paketteja maapallon puolelta toiselle ;)

Rauhallista ja levollista joulunalusaikaa kaikille!

Clear blue skies of Botswana

2009-12-14T19:24:00.009+02:00

Viikonloppuna saatiin ihana yllätys, kun iskä tuli kotiin päivää sovittua ennemmin! Sunnuntaita vietettiinkin sitten erittäin rennoissa merkeissä kotosalla koko päivän. Ilma suosi ja puuhattiin uima-altaan parissa ja pihahommissa.

Taivas oli ah niin sininen ja frangipanin kukat tuoksuivat huumaavasti. Allas viilensi mukavasti koko porukkaa. Päikkärit maistuivat, etenkin flunssaiselle Pikkuiselle, mutta muillekin. Illalla taas grillattiin ja pantiin nukkumaan varmoina siitä, että aamuksi saadaan sadetta. Saatiinkin!

Viikonloppua pukkaa

2009-12-11T21:06:00.006+02:00

Tämä(kin) viikko kiisi hurjaa vauhtia, hyvä että perässä pysyttiin. On ollut synttäreitä, pool partyja, läksiäisiä, braai-kekkereitä...ja viikonloppuna jatketaan Lucia-kirkon ja joululounaan merkeissä. Isi on ollut viikon pois, mutta tässä vauhdissa edes Poikanen ei ole ehtinyt kysyä, että montako yötä montako yötä (ja jos ehtii huomenna kysyä niin vastaus on, että yksi enää).

"Säännölliset hammaspesut kannattaa aloittaa jo pienenä."

Pikkuinen sanoi tänään puu ja tarkkaili pihan lintuja.

Äidin poissaollessa Poikanen oli vetänyt naamaansa joulukalenterin luukkujen sisällöt ja syytti kotiapulaista.

Sisään tuli rastas, mutta onneksi puutarhuri sattui piipahtamaan ja hääti sen pihalle. Höyhenet vaan pöllysivät. On aika kuuma ja luvattuja sateita ei ole näkynyt. Lämpimiä halihetkiä voi silti viettää. Aikki ai!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

We have had a busy week with some birthdays, fare-well parties and braai-evenings. Weekend plans include St. Lucia-church and Christmas lunch with Scandinavian community. It will be nice, I am sure! It will be also nice to get husband home for a couple of nights before he takes off again. Maybe our daddy is Santas Little helper, since he seems to disappear a lot just before Christmas!?

Today Little One ate all his advent calendar chockolates and blamed it on the maid. Little Sister learnt to say tree in finnish (which is very easy for her, since the word is puu).

We have had hothot days but its never too hot for some hugging and cuddling, is it! Have a great weekend!

Jalattomat

2009-12-08T21:33:00.003+02:00

Olen kehuskellut ympäriini sillä, että Afrikka on kasvattanut sietokykyäni ainakin ötököiden osalta. Viime aikaisia kohtaamisia, jotka toisaalta todistavat tästä, toisaalta alleviivaavat sitä, että kaikki ei ole vieläkään kunnossa minun ja hyönteismaailman välillä.

1. Eilen tunsin, että kaulallani kävelee joku. Huitaisin ja lattialla mätkähti pulleavartaloinen hämppis, jolla oli tummanoranssi muu vartalo, mutta kirkkaanvihreä masu. Se oli niin hirveän ja sitä paitsi ehkä jopa lievästi myrkyllisen näköinen, että tarkistettuani mielenkiinnosta sen ulkonäön liiskasin sen. Huom, en liinalle, vaan siirsin rauhallisesti sen lattialle ja likistin siihen. Hirveä turskaus sitä samaa oranssia. Hyvä ettei tosiaan mennyt se liina. Entinen minä olisi kiljuen liiskannut hämähäkin kaulalle ja itkenyt sitten että ottakaasepois ottakaasepois. Ketkä muuten olis ottaneet, herra 4 vee ja neiti 14 kk?

2. Nyt illalla kuulin kopsahduksen takaani ja siellä jökötti jonkun sortin koppakuoriainen. Tarkistin, ettei se ollut torakka (vaikka eihän ne kopsahtele), ja annoin tyypin olla. VIRHE! Kun surffailin tässä koneella, tunsin jalkapohjassani nipsauksen. Kukas sieltä löytyikään järsimästä jalkaani! Suutuin tämmöisestä kiittämättömyydestä ja huitaisin Pocahontas-kirjalla. Vain jalka lähti ja tyyppi kopsahti jonnekin kauemmas.

Kuvan hämähäkki ei liity juttuun.

3. Poikkeuksellisen pitkäjalkainen hämähäkki on ilmestynyt hautomosta, eli ilmastointilaitteen takaa. Siellä ne kai sikiävät, asuvat ainakin. Tämä Daddy Longlengs on myös käyttäytynyt suht röyhkeästi, eli tullut jopa kohti kun on sohvalla istuskeltu. Poikanen ja Mies ovat vinoillen huudelleet, että "no äiti, täällä nää sun lemmikit nyt olis, tule ottamaan syliin!" No, vähän huitaisin sitä pitkäsääristä (siis hämppistä, hih) kauemmas, ja hups, osuin sitäkin jalkaan, joka irtosi! Kertoo taas kaverin koosta. Se suuttui – ymmärrettävästi – ja jäi niille sijoilleen pariksi päiväksi. Nyt se kurkkii taas puhaltimen takaa. Varmaan odottaa, että milloin pääsee maksamaan potut pottuina. Ellei se ollut juuri hän, joka lähetti tuon mustan mafiooson päkiääni Hammurabin lakikirjaa selattuaan.

Vielä jos pääsisi kissakammosta tänä loppuaikana. Apinakammo saa minun puolesta jäädä. Pitää sitä jotain fobioita olla.

Happy Birthday..!

2009-12-07T18:58:00.001+02:00

Poikasen synttäreitä juhlittiin tänäkin vuonna viikkoa etukäteen, itsenäisyysviikonloppuna. Sankari oli mielissään kaikesta ja paistatteli juhlakaluna :) Vieraita oli peräti 32 ja päivä tämän kesän kuumin...Meno oli hikistä ja kakku leikattiin sisällä! Kakun piti olla 20 hengen kakku, mutta minusta se näytti vähintään sadan kahdenkymmenen hengen kakulta...Kaik män kuitenkin, eikä muruakaan jäänyt!

Suosituin paikka oli luonnollisesti varjoisa patio, mutta kovasti tunkua alkoi olla jossain vaiheessa myös olkkarin ilmastointilaitteen alle. Juomat tietysti tekivät kauppansa, samoin bangladeshiläisen ystäväni tekemä iki-ihana kanabiryani, jonka teko aloitettiin jo tuntikausia ennen h-hetkeä.

Ihme kyllä lapset jaksoivat pomppia pomppulinnassa - juuri siihen asti kunnes lahjaksi saatua isoa uima allasta alettiin täyttämään.

Joulupukilla ne taisi kuumimmat oltavat olla..?

Poikanen näyttää montako vuotta on nyt.

Pomppulinnasta iloitsimme rääppiäisvieraiden ja oman väen kanssa vielä seuraavanakin päivänä, koskapa juhlafirma ei hakenutkaan tavaroita pois...No toisaalta eivätpä he tulleetkaan kuin vasta ekojen vieraiden jälkeen. Well, its Africa ;)

Poikanen näytti niin isolta, kun ajeli illalla kauko-ohjattavallaan...Paljon onnea rakas!!!

We celebrated Little One's 4th Birthday this weekend. He was really pleased with everything, was shining so brightly together with sun :) It was really a hothot day, but still the kiddies somehow managed to jump in the jumping castle. They also had a dip after jumping in a big "pool" that was brought as a present. Brilliant! As lunch we had great biryani (by my bangladeshian friend) and Black Forest cake was supposed to be for 20 people but to me it looked as if it would be enough for 120 people. Yet nothing was left! We enjoyed the jumping castle for the whole weekend, since the party company didn't pick it up on Saunday as agreed. Well, its Africa :)

Elämme jännittäviä aikoja

2009-12-04T09:40:00.006+02:00

Poikanen on hoilottanut kotona monta viikkoa joululauluja täysin nuotilleen ja täysin oikein ääntäen. On ollut suloista, ja on otettu kivoja videoita muistoksi. Hän on odotti päiväkodin joulukonserttia/kuvaelmaa, mutta sinä päivänä, kun opettaja sanoi, että ENÄÄ YKSI YÖ, tuli pupu Poikasen pöksyyn. Hän ilmoitti kotona, ettei aio laulaa. Yritimme kannustaa, että ilman muuta laulat kun niin nätisti osaat, mutta ilmesesti se vain lisäsi painetta...

Kun koitti konsertin aika, tyyppi ei todellakaan laulanut! Halusi pois kuorosta, kuten moni muukin...Ilmeisesti jännitys kuohui yli. No, hän seurasi melkein koko shown äidin sylistä. Lopuksi menimme yhdessä mukaan. Äiti laulaa lapsikuoron mukana kymmenillä videoilla Twinkle Twinkle Christmas Star. Poikanen ei edelleenkään laulanut. Illalla kotona laulut taas raikuivat...

Joulupukin kohtaaminen tänä aamuna oli myös sangen jännittävä hetki, kuten kuvasta näkyy...Jälkeenpäin Poikanen tormistautui niin, että kysyi päästä näkemään Pukin poroja. Kerroimme niiden olevan jäähyllä puskassa. Todellisuudessa Pukki kurvasi pihaan Tauruksella.

Little One's School will end today for Christmas & Summer holidays. Yesterday there was christmas consert, and Little One knew all the songs by heart and was singing them so beautifully at home! But when the concert was about to start, he refused to go on stage. A huge stage freight attacked him, but he was not the only one who ended up watching the show from mummy's or daddy's lap..!

This morning Father Christmas visited school. Little One was even more scared, if possible! Nevertheless, after meeting the Santa he insested seeing Santa's reindeers. We told him that Rudolf was chilling out in the bush and didn't want to be disturbed after long ride. We didn't tell him, that actually Santa came with a Taurus :)

Elephants have wrinkles

2009-12-02T17:52:00.000+02:00

Mies kirjoittaa blogissaan afrikkalaisiin liitetyistä stereotypioista ja kumoaa niitä. Minä olen tunnetusti samoilla linjoilla, mutta esittelen silti tässä perheemme rytmiverellisen, olkaa hyvä!

Olemme nimittäin nyt käyneet muskarissa, ja sieltä on Pikkuiselle tarttunut monta laulua päähän. Suosikkeja ovat ”Dumela, chubidubi jai jai, Dumela, chibi dubi jai jaa…”, jossa heilutellaan kättä ja tervehditään, lopuksi heiluu pyllykin ja ihan lopuksi sitä ravistetaan villisti. Joo. Pikkuinen tekee mukana, on söpö!!!

Myös Norsu laulu on huippusuosikki. Tässä hän leikkii sitä ja katsoo äitiä, joka laulaa (isi ottaa kuvia):

Elephants have wrinkles, wrinkles, wrinkles, Elephants have wrinkles, wrinkles everywhere.

In their ears (näytetään korvia)

In their hips (lanteita)

In their knees (kädet polviin)

In their toes (varpaissakin)

No one knows (kädet hämmästelyasentoon sivuille)

Why, ai, ai ai…(Käsillä tehdään noin alaspäin, Pikkuisen suosikki kohta!!!)

…ja alusta uudelleen : ) Eilen oli muskarin viimeinen kerta ja pikkujoulut!Todistuksetkin jaettiin! Chubi dubi jai jaa!

Little one enjoys singing and dancing so very much! Her favorite song is Elephants have wrinkles, she knows this well. In pics You can see her dancing, while mummy is singing :) yesterday it was the last time for music group, teacher Diane is going back to her own country. Kiddies got certificates!

Aukaisuja

2009-12-01T09:32:00.000+02:00

Poikanen sai avata tänään eka luukun suomesta tuodusta suklaakalenterista. Iloinen yllätys tuli aivan kulman takaa, ja miltei veti Poikasen hiljaiseksi! Päiväkotimatkalla sanoi takapenkiltä: mää aijon näyttää kalenterin joulupukillekki.

Tänään aukesi myös äitin harrasteesta rönsynnyt intohimo, addiktio, tuuletusaukko…eli pienimuotoinen korubisnes! Tähtösten tuike johdattaa Nalediin!

Tänään vietetään Maailman Aids-päivää, ribbonit rintaan heilumaan! Jos olet Suomessa niin katso tapahtumia tästä, ja jos Hesassa niin mene kuuntelemaan mm Iiristä Lähetystalolle!

Yet another Weekend rushed away

2009-11-30T18:47:00.014+02:00

Taas vilahti viikonloppu! Näin joulun ja keäslomien alla riittää täällä kaikenlaista tapahtumaa.
Viikonloppu alkoi yhteispohjoismaisessa party-tunnelmassa, kun juhlimme Sweden Housella Luciaa! Nyyttäriperinteellä saatiin pöytä notkumaan, ja oih, oli maistuvaa! Lucia- ja joululalulut raikuivat, lapset piilottelivat puutarhassa tai polskivat altaassa, snapsilaulut kaikuivat ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Länsinaapurimme osaavat järkätä juhlia, sen totesimme taas kerran!

Viikonloppuisin näin joulun alla on markkinoita ja myyjäisiä, kuten kotisuomessakin. Viimevuonna jo olimme Kgale Sidingin Arts & Crafts markkinoilla, niin nytkin. Menimme heti aamusta, jolloin mittarissa oli vasta 32 astetta. Se oli viisautta, sillä päivä kuumeni todella lämpimäksi kohti iltaansa.

Väkeä riitti, tuttuja tavattiin, ostoksiakin tehtiin. Punilta meillä on aiemmin jo nukke ja nyt ostin viehkeän taulun miehelle joululahjaksi! Vaihdan siihen oikeat kehykset, jotta upea kuva pääsee oikeuksiinsa!

Puni itsekin on aivan valtavan ihastuttava!

Rikalta ostimme Poikaselle ja Isosiskoselle murokupit. Niitä on tulossa lisää, tilaus on sisässä. Mutta heppafanit saivat jo omat heppakupit. Ihania, rakusavisia, hassuja. Teen oman postauksen Rikan jutuista, jahka saan haettua lamppuihin varjot ja näytelystä sen vaasin...

Lahjoitin pari korua hyväntekeväisyyteen ja ostin yhden setin samasta Child Linen kojusta. Aika jouluinen, vai mitä? Sopivan kevyt tähän joulusäähän.

Kirahvitaulu. Poika, joka myi näitä, kehui olevansa taiteilija. taulujen tyylistä pääteltiin, että ihan ei ehkä näin ole asiat. No poika myönsi, että tiimissä näitä tehdään. Ei viitsitty kysyä, että onko tiimi täällä vai kaukoimailla. Oli missä oli, kirahvimaalaus oli niin söpö etten voinut vastustaa. Lastenhuoneeseen, kivoilla raameilla?

Kun olimme jo seuraavassa paikassa (eli lounaalla Mokolodissa) aloin etsimään lasejani. Turhaan, sillä kävi ilmi että silmälasikoteloni ja sen sisällä olevat prillit olivat pudonneet markkina-alueelle. Ei kun takaisin. Harold the Manager oli itsekin hukannut jotain (kuoren jossa oli tonni rahaa) ja oli hieman poissaolevan oloinen. Otti silti minun numeroni ja lupasi soitella jos kotelo löytyy. Haravoin aluetta, mutta laseja en löytänyt, tietenkään. Kun olin lähdössä jo pois, Harold käveli vastaani velmu ilme kasvoillaan, heilutellen tuttua Gucci-koteloa. Hän sai pusun poskelle ja minä rillini takaisin!

Lihakaupan kautta kotiin, ja ostin vielä matkalta tutulta tädiltä korin lehdille, kirjoille tai jollekin muulle sälälle.

Adventtisunnuntaina pilveili, ihanaa! Kuunneltiin adventin jumalanpalvelusta virtuaalikirkon kautta Oulun tuomiokirkosta ja veisattiin Hoosiannaa. Oli kiva nähdä tuttuja kasvoja ja kuulla tuttuja ääniä! Kuva laahasi perässä, mutta ääni kulki loistavasti pohjoisesta etelään. Poikanenkin ilahtui, kun oli yksi tuttu laulu mukana: Jumalan kämmenellä esiruokouksessa.

Adventtilounas oli varsinaisen uskontojenvälinen, nimittäin olimme muslimiystäviemme luona syömässä perjantaina uhrijuhlan kunniaksi lahdattua vuohta. Se oli maustettu bangladeshilaisittain, ja oli kyllä tosi hyvää! Alkupaloiksi katsoimme vuohen teurastusvideon, Poikanen tapitti sitä ihmeissään.

Illalla omassa grillissä paistui sisäfile (joo taas…), klikatkaa ohje täältä! Aivan ihanaa ja sopii talviruuaksikin, vaikka niihin joulun pyhiin kun ei jaksa kinkkua vetää?

Viikonlopun pikkuinen yllättäjä oli minikokoinen rukoilijasirkka. Se oli vikkelä, muttei lopulta tarpeeksi vikkelä Poikaselle…Jep, matkamies maan pääsi pomppimaan ikivihreille nurmille, vaikka Poikasta kuinka vannotettiin, että sitä ei saa liiskata. Kuului vain jo klassikoksi moudostunut: ”Oho…mitä tälle kävi, tää tais kuolla?”

*

Weekend was so nice! On Friday we had St Lucia party at Sweden house. We had potlock and the table was filled with scandinavian Christmas delicacies! On Saturday we visited Kgale Siding Arts and Crafts market, did some shopping, lost and found my glasses. On Advent Sunday we watched and listened advent chruch virtually from our hometown! And after that had a nice lunch with our muslim friends and later had braai at home. Little One playd with tiniest praying mantis ever, but this play ended up sadly, the mantis died :(

Poikanen miettii ja moittii

2009-11-24T20:13:00.001+02:00

Ajetaan autolla, hiljaa. Yhtäkkiä takapenkiltä kuuluu mietteliäs laluse: ”Kiimingin kodissa meillä on mikrofooni, jolla voi tehä kopkornia. Tyhmää kun ei täällä oo.”

-Miksei sulla oo yhtään ihoa, miks sulla on pelkkä luomia? Kysymys isille (jolla on paljon pisamia)

Juhlitaan sitä, kun meistä on tullut perhe. Poikasen ja meidän juhlapäivää. Juhlakalu määrää:

-No nyt laulatte Happy Birthday to You.
- No mut ei oo synttärit vaan on se päivä kun me saatiin sut.
- Silti laulatte. No, laulakaa jo!

Mun huoneeseen on kuollu joku! (Ei edelleenkään tiedetä mikä sinne on kuollut…)

Kesken syönnin, katsoo suoraan silmiin ja sanoo:

-Musta tulee isona lehmänjakaja.
-Mikä?
-Lehmänjakaja.
-Ai jaat lehmiä vai.
-Joo.
-Ovelta ovelle?
-Joo.

Leikkivät yhdessä, ilmeisesti pikkusisko vääntää samaa lelua…

-Voi eiiii!!!! Ei olis pitäny ottaa pikkusiskoa! Se oli ennen kiva mutta nyt se on oppinu tyhmyyksiä! Aaaaai! Eeeeeiiiii! ÄÄÄÄÄ! TYHMÄ!!!

Tyhmä, minä vai?

-Äiti missä mun päivänvarjo on.

-Sun huoneessa.
-Ei se voi olla siellä, mää näin jonku kävelevän sen kans kun tultiin. Joku on varastanu sen!!!

Arvasin että tykkäät kumminki!